Suomalaisia tuntuu tänäkin kesänä korpeavan thaimaalaisten marjanpoimijoiden saapuminen maamme metsiin. Mustikoita ei saisi poimia kukaan muu, kuin syntyperäinen suomalainen, joka sitten kotona paistaa mustikoistaan isoäidin ohjeella piirakan. Tai pakastaa. Johan noita on kolmas pakastin täyttymässä, vanhimmat marjat on vuodelta -97.
Marjastajien pyhä viha thaipoimijoita kohtaan hautaa alleen jopa kysymyksen, miksi tänne kannattaa tuoda halpatyövoimaa poimimaan mustikoita ja kuka siitä hyötyy?
Suomalainen sikaturisti on kyllä tervetullut Thaimaahan ryyppäämään, öyhöttämään ja polttamaan nahkansa, mutta parituhatta thaipoimijaa saa koko maan kuohuksiin.
Marjafirmat, kuten mikä tahansa yritys, tavoittelevat maksimaalista voittoa minimaalisilla investoinneilla.
Marjojen ostaja ei maksa poimijalle tuntipalkkaa, koska marjojen arvoa ei mitata työnä, vaan periaatteena on, että yksittäinen poimija myy yksityishenkilönä kaiken keräämänsä marjafirmalle. Ja firma voi tähän sitten asettaa oman kilo- tai litrahinta X:nsä, jolla se ostaa marjat, jotka sitten myy eteenpäin.
Mustikoiden (joista joka tapauksessa jää suurin osa metsiin) menettäminen on meille selvästi kamalampaa kuin metsissä rehottava ihmiskaupan piirteitä pursuava bisnes.
Thaipoimijat houkutellaan maaseudulta köyhistä kotikylistään lupauksilla suurista tienesteistä ja helposta rahasta. "Poimit vähän marjoja ja kesän jälkeen sullakin on yhtä hieno auto ja talo ku mulla."
Valitettavasti kun asia ei mene niin. Kesän jälkeen yksittäinen poimija saattaa olla pahasti velkaantunut välittäjälleen, sillä poimijan täytyy omasta työstään kustantaa myös matkansa Suomeen ja ylöspito täällä.
Pakko tähän loppuun hieman kiillottaa oman järjestön kilpeä. Vasemmistonuoret kampanjoi jo toista kesää thaipoimijoiden oikeuksien puolesta, vaatien heille mm. asiallista suomalaista tasoa vastaavaa palkkausta, parempia oloja täällä Suomessa ja että työnvälittäjien toimintaa aletaan valvoa.
Lisää kampanjasta täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti