Nyt kun rakastat itseäsi, älä vihaa muita

Netti on puolillaan "Ainakaan en ole pakkasen raiskaama pulkannaru"-tyyppisiä kuvatauluja (vai millä nimellä niitä nyt kuuluisi kutsua?) ja muuta sosiaalisessa mediassa jaettavaksi tarkoitettua sisältöä, jossa hoikkia ja tukevia naisia asemoidaan toisiaan vastaan kaikin keinoin.

Äkkiä onkin olemassa SE YKSI AINOA OIKEA tapa olla nainen.

Rakkaat ihmiset, lopettakaa!

Tiedän kyllä itse reitevänä ja muutenkin muotteihin sopimattomana, millaista on katsella kuvastoja ja näyteikkunoita, joiden vaatteet eivät mahdu tai istu, mutta se ei oikeuta keskinäiseen vihanpitoon.

Lihavuudelle ja laihuudelle on muitakin selityksiä, kuin holtiton ruokailu tai himokuntoilu. Kaikilla alipainoiselta vaikuttavilla ei ole anoreksiaa, eivätkä kaikki pyöreät naiset lohduta itseään iltaisin sipsipusseilla ja suklaakakulla. Tämän tietävät kaikki, mutta näemmä sitä pitää silti edelleen hokea!

Ihmiskehoja on yhtä erilaisia, kuin on erilaisia ihmisiä.

Häpäisykulttuuri, jossa nostamme itseämme tai mielestämme hyväksyttäviä vartaloita toisten yläpuolelle, on pahinta sisäistä sodankäyntiä, jota erityisesti naiset (mutta myös muut ryhmät) voivat keskenään käydä. Sen sijaan, että muuttaisimme rakenteita, jotka aiheuttavat meissä pahoinvointia ja alemmuudentunnetta, vahvistamme niitä rakentamalla uusia ympärillemme.

Erityisesti tämä arvostelu nousee esille kesällä. Meitä mm. kehotetaan pukeutumaan kehotyyppimme mukaan, ei sen kehon mukaan, jonka toivomme omaavamme.
Kehotan kaikkia haistattamaan pitkät moiselle. Parhaan rantakropan saa viemällä kroppansa rannalle ja nauttimalla olostaan, oltiin sitten pikku-pikku bikineissä, kokouimapuvussa tai vaikka toppahaalarissa.

Tietysti on tärkeää olla terve, mutta fyysinen terveys vaatii myös psyykkistä terveyttä. Terveys on tasapainoa, tyytyväisyyttä siihen mitä on.


Olkaa tyytyväisiä olemukseenne, sillä olette ihania!

"Olethan sinä ihan kehityskelpoinen"

Näin minulle sanoi sdp:läinen vaalilautakunnan puheenjohtaja kun suljimme äänestyspaikan.

Erityisesti sana "kehityskelpoinen" jäi vaivaamaan minua. Sama tyyppi oli jo aiemmin päivällä käskenyt minua keittämään kahvia, koska olen nainen, joten en enää ottanut kaikkea hänen sanomaansa kovin vakavasti.

Silti mietin, mitä ihmettä hän kehityskelpoisella tarkoitti.

Vaalien alla saa yleensä kuulla olevansa väärässä puolueessa. "Olen kyllä kanssasi ihan samaa mieltä, mutta kun sulla toi puolue on väärä." "Kai sää tajuat, että jos haluat tässä yhteiskunnassa jotain saavuttaa, niin sun pitää vaihtaa puoluetta" jne jne.

Ihmiset! Mikä teitä vaivaa!

Puolueeseen ei liitetä (paitsi kuulemma Keskustaan) vaan siihen liitytään, omasta tahdosta. Eiköhän siis puolueeseen liittynyt ihminen tiedä suurin piirtein minkälaiseen sakkiin on lähtenyt mukaan ja mitä asioita ajamaan.

Huutelu on lähinnä akselilla "kasva isoks ja muutu demariks", tarkoittaako tämä siis sitä, että poliittisen ajattelun joku luonnollinen kaari olisi muuttua tylsäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi tyypiksi. Menettää kaikki kiihko ja aatteen palo.

Toisaalta tämä huutelu tuntuu välillä jopa eräänlaiselta kiusaamiselta, jossa isompi ottaa pienemmän pään kainaloon ja pyöräyttää pari kierrosta kirppurallia. "Senkin liberaali tennariteini, opitpahan!"

Minulle vasemmistolaisuuteni yksi tärkeä kulmakivi ovat työväenlaulut ja demarit tuntuvat lopettaneen niidenkin laulamisen. Toritapahtumissa raikaa Toivotaan toivotaan ja muu iskelmä. Itse tahtoisin vaikka toivottaa Jäähyväiset aseille tai toivoa, että Paistaa aurinko aina (jolle ei ollut asiallista suomenkielistä videota youtubessa).


Eräälle etelämpänä asuvalle toverilleni oli joku paikallinen demari summannut hyvin Vasemmiston ja demarien eron: "ollaan monista asioista samaa mieltä ja sopivasti vasemmalla, mutta Vasemmistoliitto on monissa asioissa liian liberaali, ja se ei taas meille demareille sovi."

Ja tämä liberaaliuden ero näkyy aina ajoittain hyvin ikävissä paikoissa, esim. demarien tavassa torpata transsukupuolisten oikeus lisääntymiskykyyn. Tällä hetkellä translaki edellyttää sukupuolenkorjaukselta lisääntymiskyvyttömyyttä. Kun tätä yritti eräs rohkea avustaja korjata, hänet erotettiin.

Puolueissa on eroja (vesistä en ole aina niin varma) ja hyvä niin. Ja puoluetta saa myös vaihtaa. Itse en ajatellut, koska vaihtamatta paras, mutta tervetuloa vaan porukka Vasemmistoon. Meille saa tulla.

Puhukaa siitä ja puhukaa lujaa

Suomessa on varmasti ahdisteltu työpaikalla useampaakin naista kuin Hilkka Ahdetta. Onhan Ahteen oma mieskin kiusannut aikanaan alaisiaan.

Omasta mielestäni häirinnän raja meneekin juuri siinä, että kohde tuntee itsensä loukatuksi, ei siinä, mitä häiritsijä mielestään teki joko ihan leikillään, vahingossa, tai häntä ymmärretään ihan väärin nyt tässä hei.

Ongelma onkin, että harva uskaltaa olla "hankala". Jos asioihin puuttuu ja avoimesti osoittaa, ettei hyväksy, on hankala nainen, huumorintajuton lehmä, tosikko, jne. Uskon, että myös häirintää kohdanneilla miehillä on hankalaa, eikä meillä muillakaan helppoa ole. Päinvastoin, ihan saatanan vaikeaa.

Itse olen ainakin todella huumorintajuton, kun puolituntematon setä laittaa käden vyötäisille ja likistää. Minulle kävi näin, nostin kamalan metakan ja sain kyllä anteeksipyyntöni. Tosin vasta monta tuntia jälkikäteen, humalaisella soperruksella höystettynä.

Olin hankala myös kun eräs opiskelukaveri aikanaan "leikillään" kouri minua takaapäin rappusissa. Järkytyin naispuolisten opiskelijatoveritteni reaktiosta oikeastaan enemmän kuin itse häirinnästä. "Miten sä et tommosta leikkiä ymmärrä? Otatpa sä nyt taas asiat tosissas."

Häirintä pilaa päivän, joskus viikonkin. Häirinnästä jää paha olo. Itselleni usein myös fyysinen kuvotus. Lisäksi tulee tunne, että olenko minä toisen silmissä niin arvoton, että minua saa vailla lupaani kosketella oman mielensä mukaan, eikä tarvitse edes pyytää anteeksi.

Mutta vaikka kuinka pelotellaan ja uhkaillaan, lahjotaan ja kiristetään, puhukaa. Älkää jääkö hiljaisina miettimään, teittekö jotain väärin, yllytittekö. Sillä tuskin yllytitte. Ja tämä neuvo koskee kaikkia häirintää kokeneita, sukupuolen kokemuksesta riippumatta.

Oikeus ei kuitenkaan tule aina helpolla. Joskus tosiaan saa otsaansa sen hankalan ihmisen leiman. Valitettavasti tätä käy varsinkin naisille miesvaltaisissa porukoissa. Ja jos porukasta ei löydy riittävästi tukijoita, voi helposti käydä juuri kuten Ahteelle, poikaporukka heittää ulos.

Siksi työpaikalla tapahtuvasta ahdistelusta onkin tärkeää puhua. Kukapa ei tahtoisi työpaikallaan tuntea olevansa turvallisessa ympäristössä.Eikä kukaan halua, että hänet nähdään sukupuolensa takia vain potentiaalisena ahdistelijana.

Solidaarisuus on tärkeää. Madeleine Albright sanoi, että helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Se on varmaan sen paikan vieressä, minne toisensa pulaan jättävät ihmiset, sukupuolesta riippumatta, joutuvat.

Kiusaaja saa valtaa omassa pienessä päässään syntyneestä harhasta, että hänen tekojaan ei kukaan vastusta, joten hän voi jatkaa. Vaikka käytännön tasa-arvoasioiden ajaminen vaikuttaa joskus David vs. Goljat-mittakaavan vääntämiseltä, on muistettava, että David kuitenkin voitti Goljatin.

Pysykää lujina. Ja puhukaa lujaa. Puhukaa paljon. Puhukaa kaikille. Tehkää näkymättömissä tapahtuvasta julkista. Te ansaitsette sen ja niin ansaitsee ahdistelijakin.