Joo, ei pärjännyt Second Hand Cinderella kolmea kuukautta. Oikeastaan ei vissiin kolmea viikkoakaan.
Mutta niin käy joskus.
Maailmassa, jossa sukkahousut hajoaa käsiin, ensimmäiset "edustusvaatteet" ostetaan vasta kun saadaan paikka opiskelijakunnan hallituksesta (nyt on kuulkaa käyntikortteja ja kaikkee) ja pleikkarilla on tylsää takoa pelkkää Half-lifea, on helkkarin hankalaa olla ostelematta yhtään mitään ylimääräistä 90 päivän ajan.
Mutta voin sentään sanoa, että yritin. Ja suurimman osan aikaa vitutti.
Löysin kuitenkin uusia puolia itsestäni. Kun tottuu ostelemaan parin euron pokkareita kirppareilta, unohtaa kirjaston olemassaolon, koska arvottaa kirjojen omistamista muun maallisen edelle.
Ja kun unohtaa kirjaston olemassaolon, saa myös aikaan parin kympin kirjastolaskut, kun kirjat unohtaa pinon pohjimmaisiksi.
Toisaalta tunnistin itsestäni myös kaksi tylsyydentappajaa. Sen tyypin, joka syö kun sillä on tylsää ja sen toisen, joka kiertää kotimatkalla alelaarit tai jonkun kirpparin, koska sillä on ollut vähän huono päivä.
Näitä tyyppejä sitten yritänkin vissiin koko loppu kevään opettaa tavoille.
Mutta nyt on pakko mennä ostamaan ne ehjät sukkahousut, koska illalla rokki soi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vitutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vitutus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. helmikuuta 2013
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Kumipallona luukuilla pompin..
Po-po-po-poing-vitun-poing!
Valmistuin kesäkuun ensimmäisenä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi (Olin paperi-Iltalehdessäkin, huomasitteko?) ja jäin sitten samantien työttömäksi, koska vaikka tämä maa tarvitsee nuorisotyölle tekijöitä, on ikävää, kun kunta joutuu maksamaan niille palkkaa.
No, laitoin tietysti pakolliset paperit, eli toimeentulotuen, asumistuen ja työmarkkinatuen, vetämään, koska en saanut kesäksi töitä, vaikka ahkerasti hain ja syödä kuitenkin pitää ja vuokrakin maksaa. Papereista taisin selvitä ihan tuurilla, koska eihän tätä täyttämistä missään opeteta, ennen kuin itse kysyt apua.
Tein kaikki pakolliset temput. Esittelin koulutodistuksia, ilmoittauduin johonkin mihin lie Työkkärin pakolliseen koulutukseen jne. Mutta parhaat temput olivat luvassa eilen.
Olin kiltisti haalinut kasaan kaikki mahdolliset liitteet ja todisteet siitä, että olen olemassa ja ihan hyvä tyyppi, joka kävi pääsykokeissakin, koska tahtoo yhteisöpedagogiksi. No, näiden pakollisten ja vapaaehtoisten liitteiden kanssa sitten marssin pitkin kaupunkia. Ensin lähetettiin Työkkäristä kotiin hakemaan vielä lisää todisteita, sitten Sosiaalitoimistossa sama juttu. En tavallisesti tykkää kiitellä autoilua, mutta nyt on pakko sanoa, että onneksi oli Harmaa Kostaja (80-luvulla valmistettu Nissan Micra, miun auto <3 ) matkassa, niin ehdin vielä kotoa saman päivän aikana Sosiaalitoimistoon sen yhden ainoan paperin kanssa, jotta sain paperit vetämään.
Ajoin keskustan ja kodin väliä eilen 6 kertaa suuntaansa. Eli kolmesti kumpaakin suuntaan. Vain, koska tässä systeemissä on tärkeä todistaa asioita. Liiterumba muisuttaa tahattomasti Speden "Tässä on todistus siitäkin!"-sketsiä, jossa tosin vieraillaan yritysavustusvirastossa.
Veikkaan, että juuri tämä paikkojen välillä juoksenteleminen ja jatkuva todistelu ovat ne tekijät, jotka väsyttävät suomalaiset tilaan jossa säästämme sen kuuluisan 600 miljoonaa euroa vuodessa, koska emme jaksa/osaa hakea meille kuuluvia tukia.
Ja koko systeemiä voisi helpottaa kaikille maksettavalla vastikkeettomalla perustulolla. Mutta perustulo onkin sitten jo toinen tarina, eri kirjoituksessa, joskus toiste.
Valmistuin kesäkuun ensimmäisenä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi (Olin paperi-Iltalehdessäkin, huomasitteko?) ja jäin sitten samantien työttömäksi, koska vaikka tämä maa tarvitsee nuorisotyölle tekijöitä, on ikävää, kun kunta joutuu maksamaan niille palkkaa.
No, laitoin tietysti pakolliset paperit, eli toimeentulotuen, asumistuen ja työmarkkinatuen, vetämään, koska en saanut kesäksi töitä, vaikka ahkerasti hain ja syödä kuitenkin pitää ja vuokrakin maksaa. Papereista taisin selvitä ihan tuurilla, koska eihän tätä täyttämistä missään opeteta, ennen kuin itse kysyt apua.
Tein kaikki pakolliset temput. Esittelin koulutodistuksia, ilmoittauduin johonkin mihin lie Työkkärin pakolliseen koulutukseen jne. Mutta parhaat temput olivat luvassa eilen.
Olin kiltisti haalinut kasaan kaikki mahdolliset liitteet ja todisteet siitä, että olen olemassa ja ihan hyvä tyyppi, joka kävi pääsykokeissakin, koska tahtoo yhteisöpedagogiksi. No, näiden pakollisten ja vapaaehtoisten liitteiden kanssa sitten marssin pitkin kaupunkia. Ensin lähetettiin Työkkäristä kotiin hakemaan vielä lisää todisteita, sitten Sosiaalitoimistossa sama juttu. En tavallisesti tykkää kiitellä autoilua, mutta nyt on pakko sanoa, että onneksi oli Harmaa Kostaja (80-luvulla valmistettu Nissan Micra, miun auto <3 ) matkassa, niin ehdin vielä kotoa saman päivän aikana Sosiaalitoimistoon sen yhden ainoan paperin kanssa, jotta sain paperit vetämään.
Ajoin keskustan ja kodin väliä eilen 6 kertaa suuntaansa. Eli kolmesti kumpaakin suuntaan. Vain, koska tässä systeemissä on tärkeä todistaa asioita. Liiterumba muisuttaa tahattomasti Speden "Tässä on todistus siitäkin!"-sketsiä, jossa tosin vieraillaan yritysavustusvirastossa.
Veikkaan, että juuri tämä paikkojen välillä juoksenteleminen ja jatkuva todistelu ovat ne tekijät, jotka väsyttävät suomalaiset tilaan jossa säästämme sen kuuluisan 600 miljoonaa euroa vuodessa, koska emme jaksa/osaa hakea meille kuuluvia tukia.
Ja koko systeemiä voisi helpottaa kaikille maksettavalla vastikkeettomalla perustulolla. Mutta perustulo onkin sitten jo toinen tarina, eri kirjoituksessa, joskus toiste.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Tappelisitte ite, senkin säälittävät surkimukset!
En tavallisesti kirjoita blogeja valtavien negatiivisten tunnekuohujen vallassa, koska ränttejä joutuu usein katumaan, mutta nyt en voi vastustaa kiusausta... Anteeksi.
Aloitin Äitienpäivän katsomalla perinteisiä sunnuntaiaamun eläindokumentteja äitini kanssa. Valitettavasti aihe ei ollutkaan söpöt ja veikeät ovelat eläimet, vaan Michael Vickiltä pelastetut taistelukoirat.
Michael Vick on niitä ihmisiä, joita avoimesti halveksun ja vihaan, vaikka en tunne miestä ollenkaan. Tieto siitä, että kaveri on ammattiurheilu-uransa ohella pyörittänyt ja osallistunut aktiivisesti koiratappeluihin riittää. Vick osallistui myös hävinneiden ja huonosti pärjänneiden koirien lopettamiseen mm. hirttämällä ja hukuttamalla.
Dokumentissä esiteltiin Bad Newz Kennels:istä pelastettuja koiria. Yhdellä koirista ei ollut ollenkaan hampaita, ne oli poistatettu, jotta mestarinartulla oli voitu teettää pentuja. Toinen taas pelkäsi taluttimessa kävelemistä niin paljon, että sitä piti aluksi kantaa joka paikkaan, lisäksi sama koira pelkäsi ihmisiä ja heidän läheisyyttään. Surullisia tarinoita oli valtavasti. Vickin tontilta löytyi yli 70 koiraa.
Ja kaikki nämä traumat ja fyysiset vammat ihmisten itserakkauden, idiotismin ja julmuuden takia. Kun rahalla saa, ei viattoman elämällä tunnu olevan mitään väliä. En edes tahdo alkaa etsimään tilastoja, joista selviäisi moniko koira kulki vuosien varrella Vickin käsien läpi.
Tavallisesti uskon toisiin mahdollisuuksiin, mutta Vickin kohdalla en jaksa uskoa tapojen parantumiseen tai maailmankuvan muuttumiseen. Vaikka Vick kampanjoi aktiivisesti H.R 2492:n (lakialoite, joka tekisi laittomien eläintappeluiden seuraamisesta ja lasten niihin tuomisesta osavaltiotasolla tuomittavan [lähinnä sakkoja] rikoksen) puolesta, en usko, että sakkorangaistus pelottaa Vickin kaltaista ammattiurheilijaa, jolla on mm. sponsorisopimus Niken kanssa.
Vickiä ovat Niken lisäksi sponsoroineet mm. Subway lahjoittamalla rahaa BET:n (Black Entertainment Television, tv-kanava Yhdysvalloissa, Boondocks [tv-sarja] kertoo teille, miksi BET on paha) vuoden urheilija-tyyppiseen palkintoon, Coca-Cola ja Kraft.
Jotenkin on vaikeaa uskoa, että tätä julmuutta voisi tapahtua vain USA:n ihmemaassa. Myös Suomessa on varmasti sitä sairasta porukkaa, joka tappeluttaa koiriaan rahan toivossa. En nyt osoittele sormella mihinkään, mutta KRP:llä on tietoja ja epäilyjä ollut useamman vuoden ajan piireistä, joissa tätä "huvia" harrastetaan tai on harrastettu.
Tavallisesti en kehota kyttäämään naapuria, mutta jos koira on aina haavaumilla, tai katoaa käsittämättömästi, niin juuri tätä varten eläinsuojeluvalvojat ovat olemassa. Eläinten hyvinvointi on meidän ihmisten vastuulla.
Aloitin Äitienpäivän katsomalla perinteisiä sunnuntaiaamun eläindokumentteja äitini kanssa. Valitettavasti aihe ei ollutkaan söpöt ja veikeät ovelat eläimet, vaan Michael Vickiltä pelastetut taistelukoirat.
Michael Vick on niitä ihmisiä, joita avoimesti halveksun ja vihaan, vaikka en tunne miestä ollenkaan. Tieto siitä, että kaveri on ammattiurheilu-uransa ohella pyörittänyt ja osallistunut aktiivisesti koiratappeluihin riittää. Vick osallistui myös hävinneiden ja huonosti pärjänneiden koirien lopettamiseen mm. hirttämällä ja hukuttamalla.
Dokumentissä esiteltiin Bad Newz Kennels:istä pelastettuja koiria. Yhdellä koirista ei ollut ollenkaan hampaita, ne oli poistatettu, jotta mestarinartulla oli voitu teettää pentuja. Toinen taas pelkäsi taluttimessa kävelemistä niin paljon, että sitä piti aluksi kantaa joka paikkaan, lisäksi sama koira pelkäsi ihmisiä ja heidän läheisyyttään. Surullisia tarinoita oli valtavasti. Vickin tontilta löytyi yli 70 koiraa.
Ja kaikki nämä traumat ja fyysiset vammat ihmisten itserakkauden, idiotismin ja julmuuden takia. Kun rahalla saa, ei viattoman elämällä tunnu olevan mitään väliä. En edes tahdo alkaa etsimään tilastoja, joista selviäisi moniko koira kulki vuosien varrella Vickin käsien läpi.
Tavallisesti uskon toisiin mahdollisuuksiin, mutta Vickin kohdalla en jaksa uskoa tapojen parantumiseen tai maailmankuvan muuttumiseen. Vaikka Vick kampanjoi aktiivisesti H.R 2492:n (lakialoite, joka tekisi laittomien eläintappeluiden seuraamisesta ja lasten niihin tuomisesta osavaltiotasolla tuomittavan [lähinnä sakkoja] rikoksen) puolesta, en usko, että sakkorangaistus pelottaa Vickin kaltaista ammattiurheilijaa, jolla on mm. sponsorisopimus Niken kanssa.
Vickiä ovat Niken lisäksi sponsoroineet mm. Subway lahjoittamalla rahaa BET:n (Black Entertainment Television, tv-kanava Yhdysvalloissa, Boondocks [tv-sarja] kertoo teille, miksi BET on paha) vuoden urheilija-tyyppiseen palkintoon, Coca-Cola ja Kraft.
Jotenkin on vaikeaa uskoa, että tätä julmuutta voisi tapahtua vain USA:n ihmemaassa. Myös Suomessa on varmasti sitä sairasta porukkaa, joka tappeluttaa koiriaan rahan toivossa. En nyt osoittele sormella mihinkään, mutta KRP:llä on tietoja ja epäilyjä ollut useamman vuoden ajan piireistä, joissa tätä "huvia" harrastetaan tai on harrastettu.
Tavallisesti en kehota kyttäämään naapuria, mutta jos koira on aina haavaumilla, tai katoaa käsittämättömästi, niin juuri tätä varten eläinsuojeluvalvojat ovat olemassa. Eläinten hyvinvointi on meidän ihmisten vastuulla.
maanantai 13. helmikuuta 2012
En pääse niitä sittenkään pakoon!
Tämän kirjoituksen vaihtoehtoinen otsikko voisi olla "Eniten vituttaa kaikki", sillä se tuntuu olleen viime aikojen päällimmäinen ajatus.
Minusta tuntuu, että olen ajatellut ruokaa enemmän kuin koko kuluneena vuonna yhteensä. Olen myös löytänyt itsestäni pienen kofeiiniaddiktin, sillä aamukahvin puute soijamaidon puutteessa on tehnyt minusta hetkittäin todella ikävän ihmisen. Jos olisin päättänyt tehdä kokeilusta videopäiväkirjan (mikä olisi tietysti edellyttänyt, että minulla olisi videokamera...) olisi aika monessa päivityksessä käynyt ilmi, että kahvia tekis mieli, ja mustanahan en juo.
Äkäisenä sitten maleksin pitkin kaupunkia ja negasin kaikesta. Äkkiä kaikki olikin aivan liian kallista ja yleensäkin perseestä. Lohdutin tosin itseäni tehokkaasti mm. sipseillä ja salsalla ja jaksoin jopa tehdä oikeaa ruokaakin muutaman kerran. Aivan metsään ei siis olla menty.
Huomasin kuitenkin, etten pysty millään pakoilemaan kokeilustani ulos suljettuja ketjuja.
Olin jo pitkään ennen kokeilua sopinut ystäväni kanssa, että menemme 17.2 Stam1nan keikalle. No, lippuja ostamaan mennessämme tajusin, että keikkahan on Vaakunassa, joka on Sokos hotelli, ja että lippupistettä hallinnoi siis S-ryhmä. Jouduin jopa vilauttamaan s-etukorttia. Kaiken huipuksi liput olivat ennalta ilmoitettua kalliimmat. Ja silti ostin itselleni lipun keikalle raflaan, jonka palveluista kokeilun alussa vannoin kieltäytyväni. Helvetin hyvin menee, mutta periks ei anneta.
Viikon lopussa lähdin pienelle kiertueelle, kävin Helsingissä ja tätä päivitystä kirjoitan Tampereelta. Olen lähinnä ruokaillut ravintoloissa ja kahviloissa, sekä käynyt yliopistolla toteamassa, ettei Amica oikein ymmärrä veganismin päälle. No, salaatti ja leipä on hyvää. Söin ainakin paljon papuja. Perusruokaostokset olen onnistunut hoitamaan vanhassa kunnon Valintatalossa. Taivuin myös ostamaan kauramaitoa, koska en jaksa olla koko ajan 164-senttinen kokovartalokyrpä. Ihmiset kuulemma tykkää kun niille hymyilee.
Nyt kun olen vuodattanut pakolliset ruokakuulumiseni, toivon, että seurava päivitykseni olisi joku poliittisempi setti.
Minusta tuntuu, että olen ajatellut ruokaa enemmän kuin koko kuluneena vuonna yhteensä. Olen myös löytänyt itsestäni pienen kofeiiniaddiktin, sillä aamukahvin puute soijamaidon puutteessa on tehnyt minusta hetkittäin todella ikävän ihmisen. Jos olisin päättänyt tehdä kokeilusta videopäiväkirjan (mikä olisi tietysti edellyttänyt, että minulla olisi videokamera...) olisi aika monessa päivityksessä käynyt ilmi, että kahvia tekis mieli, ja mustanahan en juo.
Äkäisenä sitten maleksin pitkin kaupunkia ja negasin kaikesta. Äkkiä kaikki olikin aivan liian kallista ja yleensäkin perseestä. Lohdutin tosin itseäni tehokkaasti mm. sipseillä ja salsalla ja jaksoin jopa tehdä oikeaa ruokaakin muutaman kerran. Aivan metsään ei siis olla menty.
Huomasin kuitenkin, etten pysty millään pakoilemaan kokeilustani ulos suljettuja ketjuja.
Olin jo pitkään ennen kokeilua sopinut ystäväni kanssa, että menemme 17.2 Stam1nan keikalle. No, lippuja ostamaan mennessämme tajusin, että keikkahan on Vaakunassa, joka on Sokos hotelli, ja että lippupistettä hallinnoi siis S-ryhmä. Jouduin jopa vilauttamaan s-etukorttia. Kaiken huipuksi liput olivat ennalta ilmoitettua kalliimmat. Ja silti ostin itselleni lipun keikalle raflaan, jonka palveluista kokeilun alussa vannoin kieltäytyväni. Helvetin hyvin menee, mutta periks ei anneta.
Viikon lopussa lähdin pienelle kiertueelle, kävin Helsingissä ja tätä päivitystä kirjoitan Tampereelta. Olen lähinnä ruokaillut ravintoloissa ja kahviloissa, sekä käynyt yliopistolla toteamassa, ettei Amica oikein ymmärrä veganismin päälle. No, salaatti ja leipä on hyvää. Söin ainakin paljon papuja. Perusruokaostokset olen onnistunut hoitamaan vanhassa kunnon Valintatalossa. Taivuin myös ostamaan kauramaitoa, koska en jaksa olla koko ajan 164-senttinen kokovartalokyrpä. Ihmiset kuulemma tykkää kun niille hymyilee.
Nyt kun olen vuodattanut pakolliset ruokakuulumiseni, toivon, että seurava päivitykseni olisi joku poliittisempi setti.
perjantai 3. helmikuuta 2012
Rahan menoa ei voi estää
Näin ajattelin kun taapersin keskustasta kotiin pari tuntia sitten.
Ennen tätä päivää kävin kunnolla ulkona viimeksi maanantaina. Älkää käsittäkö väärin, en ole rasisti, mutta mielestäni siperialaiset pakkaskelit eivät sovi suomalaiseen yhteiskuntaan. Olen pieni vilukissa, joka on todella allerginen ulkoilulle, jos elohopea putoaa ohi -18C:n.
Eilen kuitenkin päätin, etten voi viettää kokeilukuukauteni ensimmäistä viikkoa kotona, vaan minun on uskaltauduttuva ulkomaailmaan testaamaan vakaumustani.
Eli eikun vaatetta niskaan ja kohti keskustaa. Ensimmäisenä marssin Siwaan, koska tarvitsen huomiseksi aamuksi kahvia ja leipää. Päädyin pikakahviin ja näkkileipään. Lisäksi mukaan tarttui nuudeleita, alennuksessa ollutta ananasmehua ja popcornia.
Siwasta suunnistin sitten torin yli Punnitse & Säästän ihmeelliseen maailmaan. Mielestäni ketjun voisi nimetä uudelleen Punnitse & Tuhlaa:ksi.
P&S:ssä minulla palaa aina rahaa. Tosin tällä kertaa kauppalaskua kasvatti pitkän harkinnan jälkeen vihdoin ostettu Blair's-kastike, jota olin monesti hypistellyt kyseisessä putiikissa asioidessani. Päätin myös palkita itseni ulos uskaltautumisesta Plamilin vegaanisella "maito"suklaalla. Talvesta selviytyminen vaatii tietysti myös parapähkinöitä ja inkiväärikuutioita. Onneksi suklaa on sen verran äkkimakeaa, ettei koko levyä voi syödä kerralla, kuten aikoinaan tein Fazerin sinisen kanssa.
Ja about näine ostoksineni sain sitten menemään ruokiin yhteensä lähemmäs 30€. Jos meno jatkuu samaa rataa, alan varmaan rustailla jotain pula-ajan keittokirjaa aika pian.
Odotan kauhulla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kunnes pakkanen lauhtuu on turha edes haaveilla hedelmien ostamisesta. Autottoman hipin repussa kaikki hedelmät napsahtavat jäähän nopeammin kuin vihreä ehtii sanoa "Pekka Haavisto on ihana!". Onneksi pakastimessa on omenaa ja marjoja.
Toisaalta yhdessä asiassa olin oikeassa. Kapinahenkeni nousi tänään pintaan Siwan kasvismaitohyllyllä. 2,50€ soijamaidosta ja 2,09€ kauramaidosta on aika sylettävä hinta... Onneksi minulla on lähes hyllymetri erilaisia kasviskeittokirjoja. Voi siis hyvinkin olla, että avaudun tässä blogissa oman maidon valmistamisesta.
Jos jotain hyvää pitää keksiä tästä pakkasviikosta, jota olen viettänyt lähinnä kotona nukkuen, niin kerrottakoon, että sain tarjouksen lähellä tuotetuista luomuperunoista :) Luomuperunahan on aina iloinen asia, vai mitä?
Ennen tätä päivää kävin kunnolla ulkona viimeksi maanantaina. Älkää käsittäkö väärin, en ole rasisti, mutta mielestäni siperialaiset pakkaskelit eivät sovi suomalaiseen yhteiskuntaan. Olen pieni vilukissa, joka on todella allerginen ulkoilulle, jos elohopea putoaa ohi -18C:n.
Eilen kuitenkin päätin, etten voi viettää kokeilukuukauteni ensimmäistä viikkoa kotona, vaan minun on uskaltauduttuva ulkomaailmaan testaamaan vakaumustani.
Eli eikun vaatetta niskaan ja kohti keskustaa. Ensimmäisenä marssin Siwaan, koska tarvitsen huomiseksi aamuksi kahvia ja leipää. Päädyin pikakahviin ja näkkileipään. Lisäksi mukaan tarttui nuudeleita, alennuksessa ollutta ananasmehua ja popcornia.
Siwasta suunnistin sitten torin yli Punnitse & Säästän ihmeelliseen maailmaan. Mielestäni ketjun voisi nimetä uudelleen Punnitse & Tuhlaa:ksi.
P&S:ssä minulla palaa aina rahaa. Tosin tällä kertaa kauppalaskua kasvatti pitkän harkinnan jälkeen vihdoin ostettu Blair's-kastike, jota olin monesti hypistellyt kyseisessä putiikissa asioidessani. Päätin myös palkita itseni ulos uskaltautumisesta Plamilin vegaanisella "maito"suklaalla. Talvesta selviytyminen vaatii tietysti myös parapähkinöitä ja inkiväärikuutioita. Onneksi suklaa on sen verran äkkimakeaa, ettei koko levyä voi syödä kerralla, kuten aikoinaan tein Fazerin sinisen kanssa.
Ja about näine ostoksineni sain sitten menemään ruokiin yhteensä lähemmäs 30€. Jos meno jatkuu samaa rataa, alan varmaan rustailla jotain pula-ajan keittokirjaa aika pian.
Odotan kauhulla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kunnes pakkanen lauhtuu on turha edes haaveilla hedelmien ostamisesta. Autottoman hipin repussa kaikki hedelmät napsahtavat jäähän nopeammin kuin vihreä ehtii sanoa "Pekka Haavisto on ihana!". Onneksi pakastimessa on omenaa ja marjoja.
Toisaalta yhdessä asiassa olin oikeassa. Kapinahenkeni nousi tänään pintaan Siwan kasvismaitohyllyllä. 2,50€ soijamaidosta ja 2,09€ kauramaidosta on aika sylettävä hinta... Onneksi minulla on lähes hyllymetri erilaisia kasviskeittokirjoja. Voi siis hyvinkin olla, että avaudun tässä blogissa oman maidon valmistamisesta.
Jos jotain hyvää pitää keksiä tästä pakkasviikosta, jota olen viettänyt lähinnä kotona nukkuen, niin kerrottakoon, että sain tarjouksen lähellä tuotetuista luomuperunoista :) Luomuperunahan on aina iloinen asia, vai mitä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)