Ravut pavuiksi

"Inhoan sitä miten ne kirkuvat keitettäessä!" "Ei se kilju, ilma se vain pakenee."

Ravustuskausi alkaa huomenna.
Jos joku eläinryhmä kohtaa vähättelyä, se on merenelävät. "Ei ne tunne kipua, ne vaan olla möllöttää." Kasvissyöjiksi itseään kutsuvat kalasta ja muista merenelävistä nauttivat vetoavat usein alemmin kehittyneeseen keskushermostoon ja kalojen luonnolliseen elämään ennen tukehtumista ja kuolemaa.

Selkärangattomat ovat vielä kalojakin huonommassa jamassa. "Eihän ne mitään tuskaa tunne, sinne vaan, ääntä kohti!" Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että myös äyriäiset tuntevat kipua ja stressaantuvat. Mitä enemmän aihetta tutkitaan, sitä pidemmälle eliöryhmien kipukartoituksessa päästään.

Kun omatunto kolkuttaa on helppo paeta omasta mielestään ihan rationaalisiin perusteluihin, kuten siihen, etteivät ravut ääntele, ilma se vaan kuoren välistä karkailee.

Ravun kanssa rimmaa kivasti ainakin rapua eettisempi ruoka-aine papu. Papujenkin kanssa voi laulaa snapsilauluja ja nauttia kesäillasta.

Jos olisin kovinkin kokkaushenkinen, niin laittaisin tähän jonkun kivan reseptin... En kuitenkaan ole, joten kehotan teitä rakkaat lukijat tutustumaan keittokirjallisuuteen ihan itse. NIIN! Ja huomenna on Papujuhlat Tampereen Koskipuistossa.

Eläköön ravut!

Flipper eristyssellissä

Lähipiirini ei aina ymmärrä miksi suhtaudun niin intohimoisesti Särkänniemen delfinaarioon.

Mielestäni koko paikan saisi sulkea ja delfiinit lähettää Tampereen kaupungin laskuun takaisin mereen. On olemassa vankeudessa eläneiden delfiinien kuntoutukseen erikoistuneita paikkoja, valaiden kuntoutuskeskuksia (cetacean rehabilitation center). Delfiinien maahantuonti on kielletty jo vuonna 1998, eli delfinaario sulkee ovensa vielä joku päivä.

Miksikö delfinaario on niin paha, siellähän on ihmislapsen hyvä olla. Niin, ihmislapsen.

Kuvitellaan, että sinut otetaan kiinni kadulta ja suljetaan pieneen huoneeseen, jossa mahdut lähinnä kävelemään ympyrää. Kuulet jatkuvasti kaikenlaista lämmityslaitteista, ilmastoinnista ja muusta vankeuttasi ylläpitävästä laitteista lähtevää taustamelua, kun sanot jotain kaikuu kaikki takaisin seinien kautta. Välillä sinut päästetään toiseen huoneeseen, jossa sinun on tehtävä kaikenlaisia temppuja.

Luonnossa delfiinit uivat useiden kilometrien matkoja, Särkänniemessä kaikkien altaiden yhteenlaskettu pinta-ala on 700 neliömetriä. Syvyyttä altailla on 4-6 metriä. Tämä kaikuva kaakeloitu vankila on delfiinien koko todellisuus.

Tällä hetkellä delfinaariossa on viisi delfiiniä, joista kolme vanhinta ovat syntyneet 70-80-lukujen taitteessa. Näitä kolmea on yritetty saada lisääntymään useaan otteeseen, mutta vain kaksi poikasta on selvinnyt delfinaariossa hengissä.

Ahtaassa, stressaavassa ympäristössä ei ole kenenkään hyvä olla. Miksi siis toisten altistaminen sille viihteen nimissä on niin tärkeää? Voimme oppia merinisäkkäistä ja valaista myös orjuuttamatta niitä. Maailman pohjoisin delfinaario on maailman pohjoisin delfiinien eristysselli.

Kumipallona luukuilla pompin..

Po-po-po-poing-vitun-poing!

Valmistuin kesäkuun ensimmäisenä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi (Olin paperi-Iltalehdessäkin, huomasitteko?) ja jäin sitten samantien työttömäksi, koska vaikka tämä maa tarvitsee nuorisotyölle tekijöitä, on ikävää, kun kunta joutuu maksamaan niille palkkaa.

No, laitoin tietysti pakolliset paperit, eli toimeentulotuen, asumistuen ja työmarkkinatuen, vetämään, koska en saanut kesäksi töitä, vaikka ahkerasti hain ja syödä kuitenkin pitää ja vuokrakin maksaa. Papereista taisin selvitä ihan tuurilla, koska eihän tätä täyttämistä missään opeteta, ennen kuin itse kysyt apua.

Tein kaikki pakolliset temput. Esittelin koulutodistuksia, ilmoittauduin johonkin mihin lie Työkkärin pakolliseen koulutukseen jne. Mutta parhaat temput olivat luvassa eilen.

Olin kiltisti haalinut kasaan kaikki mahdolliset liitteet ja todisteet siitä, että olen olemassa ja ihan hyvä tyyppi, joka kävi pääsykokeissakin, koska tahtoo yhteisöpedagogiksi. No, näiden pakollisten ja vapaaehtoisten liitteiden kanssa sitten marssin pitkin kaupunkia. Ensin lähetettiin Työkkäristä kotiin hakemaan vielä lisää todisteita, sitten Sosiaalitoimistossa sama juttu. En tavallisesti tykkää kiitellä autoilua, mutta nyt on pakko sanoa, että onneksi oli Harmaa Kostaja (80-luvulla valmistettu Nissan Micra, miun auto <3 ) matkassa, niin ehdin vielä kotoa saman päivän aikana Sosiaalitoimistoon sen yhden ainoan paperin kanssa, jotta sain paperit vetämään.

Ajoin keskustan ja kodin väliä eilen 6 kertaa suuntaansa. Eli kolmesti kumpaakin suuntaan. Vain, koska tässä systeemissä on tärkeä todistaa asioita. Liiterumba muisuttaa tahattomasti Speden "Tässä on todistus siitäkin!"-sketsiä, jossa tosin vieraillaan yritysavustusvirastossa.

Veikkaan, että juuri tämä paikkojen välillä juoksenteleminen ja jatkuva todistelu ovat ne tekijät, jotka väsyttävät suomalaiset tilaan jossa säästämme sen kuuluisan 600 miljoonaa euroa vuodessa, koska emme jaksa/osaa hakea meille kuuluvia tukia. 

Ja koko systeemiä voisi helpottaa kaikille maksettavalla vastikkeettomalla perustulolla. Mutta perustulo onkin sitten jo toinen tarina, eri kirjoituksessa, joskus toiste.

Tappelisitte ite, senkin säälittävät surkimukset!

En tavallisesti kirjoita blogeja valtavien negatiivisten tunnekuohujen vallassa, koska ränttejä joutuu usein katumaan, mutta nyt en voi vastustaa kiusausta... Anteeksi.

Aloitin Äitienpäivän katsomalla perinteisiä sunnuntaiaamun eläindokumentteja äitini kanssa. Valitettavasti aihe ei ollutkaan söpöt ja veikeät ovelat eläimet, vaan Michael Vickiltä pelastetut taistelukoirat.

Michael Vick on niitä ihmisiä, joita avoimesti halveksun ja vihaan, vaikka en tunne miestä ollenkaan. Tieto siitä, että kaveri on ammattiurheilu-uransa ohella pyörittänyt ja osallistunut aktiivisesti koiratappeluihin riittää. Vick osallistui myös hävinneiden ja huonosti pärjänneiden koirien lopettamiseen mm. hirttämällä ja hukuttamalla.

Dokumentissä esiteltiin Bad Newz Kennels:istä pelastettuja koiria. Yhdellä koirista ei ollut ollenkaan hampaita, ne oli poistatettu, jotta mestarinartulla oli voitu teettää pentuja. Toinen taas pelkäsi taluttimessa kävelemistä niin paljon, että sitä piti aluksi kantaa joka paikkaan, lisäksi sama koira pelkäsi ihmisiä ja heidän läheisyyttään. Surullisia tarinoita oli valtavasti. Vickin tontilta löytyi yli 70 koiraa.

Ja kaikki nämä traumat ja fyysiset vammat ihmisten itserakkauden, idiotismin ja julmuuden takia. Kun rahalla saa, ei viattoman elämällä tunnu olevan mitään väliä. En edes tahdo alkaa etsimään tilastoja, joista selviäisi moniko koira kulki vuosien varrella Vickin käsien läpi.

Tavallisesti uskon toisiin mahdollisuuksiin, mutta Vickin kohdalla en jaksa uskoa tapojen parantumiseen tai maailmankuvan muuttumiseen. Vaikka Vick kampanjoi aktiivisesti H.R 2492:n (lakialoite, joka tekisi laittomien eläintappeluiden seuraamisesta ja lasten niihin tuomisesta osavaltiotasolla tuomittavan [lähinnä sakkoja] rikoksen) puolesta, en usko, että sakkorangaistus pelottaa Vickin kaltaista ammattiurheilijaa, jolla on mm. sponsorisopimus Niken kanssa.

Vickiä ovat Niken lisäksi sponsoroineet mm. Subway lahjoittamalla rahaa BET:n (Black Entertainment Television, tv-kanava Yhdysvalloissa, Boondocks [tv-sarja] kertoo teille, miksi BET on paha) vuoden urheilija-tyyppiseen palkintoon, Coca-Cola ja Kraft.

Jotenkin on vaikeaa uskoa, että tätä julmuutta voisi tapahtua vain USA:n ihmemaassa. Myös Suomessa on varmasti sitä sairasta porukkaa, joka tappeluttaa koiriaan rahan toivossa. En nyt osoittele sormella mihinkään, mutta KRP:llä on tietoja ja epäilyjä ollut useamman vuoden ajan piireistä, joissa tätä "huvia" harrastetaan tai on harrastettu.

Tavallisesti en kehota kyttäämään naapuria, mutta jos koira on aina haavaumilla, tai katoaa käsittämättömästi, niin juuri tätä varten eläinsuojeluvalvojat ovat olemassa. Eläinten hyvinvointi on meidän ihmisten vastuulla.

Luomu pyhittää keinot

Törmäsin tänään facebook-kaverini (jonka kanssa kaveeraan myös IRL) statuksessa käymässäni keskustelussa jälleen vanhaan kunnon "Mut luomu on eläimille ihanaa ja tosi jees" argumentointiin. Luomu ei kuitenkaan ole olemassa eläimiä, vaan meitä ihmisiä varten.

Palataanpa hetkeksi perusasioiden äärelle. Evira määrittelee luomun seuraavasti:

Luomutuotannossa periaatteena on tuottaa tuotteita, joiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle, eivätkä ihmisten, kasvien tai eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille.

Vaikka luomutuotannon tarkoitusperät ovat hyvät, on monilla silti turhan ruusuisia kuvia eläinten elämästä luomutuotannossa. Luomulihaa ja muita eläinperäisiä luomutuotteita markkinoidaan mielikuvalla onnellisesta eläimestä, joka on koko elämänsä kirmannut vapaana luonnossa ja syönyt luomurehua iloisesti lajitovereidensa seurassa.

Väärä vastaus! Luomutuotanto on kuluttajalähtöisesti parempien tuotteiden tuottamista. Tuotannon ideana on tuottaa luomulaatuisia elintarvikkeita, kaikki keinotekoinen, ylimääräiset apuaineet tuotannossa ja muu "epäluonnollinen" on siis kielletty.

Luomueläimille ei saa syöttää lisäravinteita, kuten antibiootteja tai kasvua nopeuttavia hormoneja, myös ruuan tulee olla luomulaatuista ja eläinten täytyy pääsääntöisesti päästä ulkoilemaan. Ulkoilukehotus koskee kuitenkin Eviran mukaan lähinnä sikoja, siipikarjaa ja yli vuoden ikäisiä sonneja. Maidontuotannossa on tyypillistä, että vastikään poikinut lehmä imettää useampaa vasikkaa.

Vaikka monien eläinten olot ovat luomutiloilla jonkin verran paremmat verrattuna tehotuotantoon, on luomutilojen kutsuminen eläinten paratiiseiksi verrattavissa orjanomistajaan, joka pitää orjiaan hieman löysemmissä kahleissa, joissa on pidemmät ketjut, kuin naapurilla, joka pitää orjiaan lyhyemmissä kahleissa.

Luomueläimen tarina loppuu samaan paikkaan kuin tehotuotannossa kasvaneen "serkunkin", teurastamolle. Luomueläinten teurastusta koskeva ainoa vaatimus on, että eläimet tulee teurastaa luomuvalvontajärjestelmään kuuluvissa teurastamoissa. Menetelmät ovat täysin samat, kuin tehotuotetuilla eläimillä.

Luomuliha tai -maito ei ole mikään reilun kaupan lenkkari, jolla automaattisesti voitetaan pahat voimat ja pidetään kiinni saavutetuista eduista. Luomu antaa meille hyvän mielen, vailla todellista parannusta tapahtuneeseen. Se pitää yllä valtarakenteita, joissa ihminen on kuluttaja, ei myötätuntoinen toimija.

En vastusta luomutuotannon ideaa, vaan eläintuotannon mielikuvamarkkinointia, joka pilaa luomutuotannon idean. Jos idea on tuottaa eettistä ja puhdasta ravintoa, miten eläinten riisto pienemmän pahan varjolla voi sopia tähän yhtälöön?

Ettei totuus unohtuisi lihansyöjiltäkään

Joensuulaisperheen päivä meni pilalle kun broileripullassa oli broilerin osa, sulan jäänne. Voi sitä pahan mielen ja tottumusten romuttumisen määrää.

Niille teistä, joille tämä tulee yllätyksenä, valmistautukaa huolella. Ottakaa vaikka tukea pöydän tai penkin reunasta. Eläinperäiset elintarvikkeet sisältävät eläintä!

Joskus käy jopa niin, että kuluttaja näkee tästä jonkun selkeän merkin, kuten karvaisen nahanpalan makkarassa tai sulan pyörykässä. Eläimissä kun on sulkia ja karvoja, lajista riippuen tietysti.

Eineslihapullatkaan eivät muodostu yht'äkkiä pussin sisälle fysiikan lakien vastaisesti, vaan niitä varten on tapettava useampikin eläin. Eivätkä ne todellakaan iloisesti valssaa pulttipyssyn alle tai hyppää pellehypyillä sähkötettyyn vesialtaaseen.

Koska keskivertokuluttaja syö lihaa mielellään jokaisella aterialla, on sitä tuotettava nopeasti ja suurissa yksiköissä. Maataloustuilla ei pitkälle tavallinen viljelijä pötki, sillä suurimman osan niistä tuntuvat napsivan isot yhtiöt ja varakkaammat viljelijät.

Alistumalla kuluttamaan halpaa ja hutkien tuotettua siunaamme myös eläinten kohtaaman kärsimyksen, josta isot lihatalot yrittävät meitä jatkuvasti mainoskampanjoillaan vieroittaa.

Mutta toveri, mitä odotat? Vielä paljon pitää uudistaa, ennen kuin maasi kelpaa!
Vika ei ole yksin viljelijöiden, mutta kunnes valtio aloittaa vallankumouksellisen ohjelman eläintuotteiden hintojen nostamiseksi tukia leikkaamalla ja siirtämällä painotuksensa luomulaatuiseen kasvituotantoon, on jonkun äänestettävä jaloillaan.

En jaksa tarkistaa monesko veganismiin kannustava kirjoitukseni tämä on. Sen tiedän, ettei tämä ole viimeinen.

Ei tarvitse olla Ellen DeGeneres tai Bill Clinton voidakseen alkaa siirtää kuluttamistaan kasvisruuan suuntaan. Ja jos juuston tai vaikkapa munakkaitten jättäminen tuntuu hankalalta, kannattaa säätää omaa ajattelutapaansa.

Kyse ei ole herkkujen hylkäämisestä, vaan konkreettisesti osoituksesta, että hylkäät kärsimystä tuottavat elintarvikkeet. Ja tilalle tulee sitä paitsi uusia herkkuja.

Yksittäinen ihminen ei muuta koko maailmaa yhdessä yössä, mutta yksittäinen ihminen voi olla omassa yhteisössään se liikkeellepaneva voima, joka saa kokousten kahvimaidon vaihdettua kauramaitoon ja lasten luokkaretken siirrettyä delfinaariosta läheiselle luontopolulle.

Kukaan muu ei tätä maailmaa paranna, ellet juuri sinä lähde mukaan tekemään työtä.

Mutta toiset tasa-arvoisempia kuin toiset

Paavo Arhinmäki aiheutti "kohun" ottamalla kampanjansa tukijaksi Teemu Mäen, jonka ainoa mainittava saavutus tuntuu olleen kissan tappaminen kuudessa sekunnissa kirveellä (sillä ei ole väliä, että kaveri on julkaissut kaksi runokirjaa ja on arvonimeltään kuvataiteen tohtori, sekä tehnyt videonsa lisäksi myös maalauksia, veistoksia, installaatioita, koreografioita ja musiikkia).

Mäki on tunnetusti kaikkien suomalaisten "eläinrakkaiden" ihmisten public enemy number one, jonka erottamista Voima-lehden kolumnistin postista vaaditaan noin jokaisen Voiman yleisöosastolla ainakin kerran. Onhan se nyt kamalaa, että joku kehtaa tappaa söpön pienen kissan, kissat kun ovat niin lutusia.

Älkää ymmärtäkö minua tahallanne väärin. Mielestäni Mäen Sex and Death on osoitus huonosta mausta. Paskaa taidetta on maailma pullollaan. En millään tavalla tue Mäen tekoja, saati hyväksy niitä.

En kuitenkaan jaksa suuttumatta katsella, kun nämä "eläinrakkaat" vuodesta toiseen pahoittavat mielensä samasta asiasta, kun eläimille tehdään tässä maassa paljon pahempia asioita jatkuvasti. Jos nämä kerran tapettua kissaa surevat "eläinrakkaat" lähtisivät samalla palolla esim. sikatilallisten tai turkistarhaajien kimppuun, olisi tässä maassa eläimillä paljon paremmat oltavat. Hitto, jos nämä "eläinrakkaat" kirjoittaisivat yhtä vihaisia kirjeitä jatkuvalla syötöllä FFS:lle (Finnish Fur Sales) ja Saarioiselle, olisiko koko eläintuotantoa?

Vihainen saa toisinaan olla, mutta tyhmä ei mielellään koskaan.

Se, että suree turhaan tapettua kissaa on hyvä alku, siitä on vain uskallettava mennä pidemmälle. Surtava kinkun takia tapettua sikaa ja maitoa tuottamattomana nuorena tapettua sonnivasikkaa.
Ja kun itkut on itketty on aika lähteä tositoimiin. Lopettaa lihansyönti, jätettävä maito ja munat kauppaan, vaihdettava eläinkokeettomiin tuotteisiin, vähitellen hankkiuduttava eroon muustakin eläinperäisestä.

Niin kauan kuin koemme myötätuntoa vain söpöinä pitämiämme eläimiä kohtaan ja syömme samalla toisia, olemme pahimman luokan kaksinaismoralisteja. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset tasa-arvoisempia kuin toiset.

Juhla armas potsien?

Joulukuu on jo melkein ovella. Sianlihan huippukausi kesän grillikauden ohella. Paistetut sianjalat käyvät kaupaksi kuin häkä. Vuonna 2009 suomalaiset lappoivat kitoihinsa 6,5 miljoonaa kiloa joulukinkkua (Lähde). Tästä vain 1,5% oli tuontitavaraa, sillä suomalainen ruuantuotantohan on parasta, puhtainta ja rehellisintä maailmassa. Meillä possut iloisesti asettavat päänsä pölkyllä kiitollisuuden kyynelet silmissään. Ymmärtäähän sikakin, että on kunnia-asia kuolla niinkin isänmaallisen asian, kuin joulukinkun tähden.

Valitettavasti suomalainen sika ei ole mikään onnenpossu.

Suomessakin eläinoikeusliike on tuonut yhä uudelleen esille huolen sikojen elinoloista, mahdollisuuksista (voisikin puhua mieluummin mahdottomuudesta) luonnolliseen elämään ja niiden kohtelusta koko niiden lyhyen elinkaaren aikana. Aktivisteja vähäteltiin, leimakirveitä viuhuteltiin ja muutenkin suhtautuminen tuntui olevan luokkaa "ai te olette niin herkkiä, että eläimilläkin pitäisi olla jotain oikeuksia", kunnes suomalaisilta sikatiloilta kuvattua materiaalia julkaistiin koko kansan nähtäville ensin tehotuotanto.net- ja sitten sikatehtaat.fi-sivustoilla.
En linkitä kuvia blogiini, sillä en itsekään niitä mielelläni katsele. Käykää itse noilla sivustoilla.

Hämmennyin ihmisten reaktioista kuviin, joissa mm. siat kahlaavat omissa ulosteissaan, joukossa myös kuolleita tai halvaantuneita yksilöitä. Ensin kauhisteltiin, että "onpas kamalaa, miten ne nyt noin" mutta kun paha mieli on hävinnyt, käydän kaupasta leivän päälle palvikinkkua ja aamupalapöytään pekonia. Osa pesi omatuntonsa puhtaaksi luomulla.

Meno jatkui meiningillä business-as-usual, aktivistien vähättelykin jatkui, vaikka silloisen maa- ja metsätalousministerin omalta sikatilalta paljastui todella hätkähdyttävää eläinten kaltoinkohtelua.

Joten, rakkaat ihmiset, tehkää tänä jouluna poikkeus. Välittäkää.
Säästäkää possu.

Veganismi joulunpyhinä ei ole vaativaa tai mautonta. Hyviä reseptejä perinteisten jouluruokien vegaanisiin versioihin löytyy muunmuassa Piraija.netin jouluruokasivulta sekä useista vegaanikeittokirjoista (melkein kaikissa hyvissä vegekeittokirjoissa on oma osio jouluruuille) ja ruokablogeista. Veganismi joulupyhinä ei tarkoita koko ruokalistan kirjoittamista uusiksi. Pienellä säätämisellä vegaani voi nauttia joulupöydässään rosollia, erilaisia laatikoita, perinteistä joulupuuroa luumukeittoineen ja tietenkin nautti joululeivonnaisista, kuten tähtitortuista ja pipareista. Kinkku on helppo korvata tofulla tai uskaliaampi kokki voi yrittää kotitekoista seitankinkkua.