Jossulla on maine

Tähän mennessä olen tykännyt kesäkumibiiseistä, vaikka osa niistä onkin ollut, no, vähintään mielenkiintoisia tapauksia (esim. viime kesäinen Panisin). Tänä vuonna olen kuitenkin todella, todella pettynyt.

Cheek (jolta en oikeastaan edes odottanut paljoakaan) ja Jukka Poika ovat työstäneet biisin nimeltä Jossu, joka sämplää Taikapeilin kappaletta Jos sulla on toinen.

Kesäkumibiisin idea on edistää nuorten kondomin käyttöä. Se, millä keinoilla Jossu asiaa ajaa, on hyvä kysymys.

Jossun tarinankaaressa nuori tyyppi on alkanut tapailla "Jossua", jolla on ainakin Jukka Pojan heittämien lainien mukaan ns. huonon tytön maine, sillä "Oot ehkä sokee mut mä nään mikä tää biaatch on. Se ei oo viaton, sen laji on triathlon." Tätä ennen on toivottu, ettei Jossusta tulisi kertojalle kuin "yhden illan makaus" sillä tyttö kun on "villimpi tapaus".

Sillä, että Poski on biisin alussa leveillyt tyyppien puhuvan, että hän vaihtaa naista aina kun vaihtaa sukat, ei tunnu olevan mitään väliä, mutta Jossu on selkeästi kamala lutka.

Onko tarinan opetus siis, että kondomia kannattaa käyttää ellei tahdo lapsia tai seksitauteja, vai se, että kondomia on pidettävä, koska mimmit jakaa avomielisesti kaikille, tosin mitäpä siitä, kunhan itse pääsee jaolle.

Mutta miksi jostain kesäkumibiisista kannattaa nostaa meteli?

Englannin kielessä on termi slutshaming, suomeksi voisi puhua esim. huorittelusta. Cheekin ja Jukka Pojan Jossu on huorittelun ytimessä. Maineen voi saada tekemällä vähän, tai tekemättä mitään. Taikka sitten toimimalla odotusten vastaisesti.

Huorittelu ei ole "viatonta pikkukivaa".

Oikeassa maailmassa, jossa me kaikki elämme, myös Cheek ja Jukka Poika, huorittelu tappaa. Nuoret tytöt viiltelevät, hirttäytyvät pattereihin, ottavat yliannostuksia lääkkeitä, koska heidän on leimattu huoriksi. Huorittelun takia vaihdetaan koulua tai jopa kaupunkia, eikä siitä silti välttämättä päästä eroon, koska sana kiertää sosiaalisessa mediassa. Valitettavan usein leiman saa otsaansa seksuaalista väkivaltaa esim. humalassa tai sammuneena kokenut nuori tyttö (esim. case Steubenville). 

Ja mitä sitten jos Jossu on villi? Kuka sanoi, ettei nuori tyttö saisi olla seksuaalisesti vapautunut? Esiaviollinen seksi ei ole mikään automaattisesti sielua vaurioittava absoluuttinen paha, vaikka sitä harrastaisi kuinka paljon, kunhan touhussa on kaikkien osapuolien suostumus mukana.Ja ainakin Jossu on ollut fiksu ja käyttänyt sitä kesäkumia.

Näiden perustelujen valossa toivon, että Jossu floppaa.

Kirjoittaja aikoo käyttää kondomeja jatkossakin. Hänen mielestään PMMP:n Kumivirsi on ehkä kaikkien aikojen paras kesäkumibiisi.

Sä et oo normaali, ja hyvä niin

En ihan tarkkaan muista, koska löysin Pertti Kurikan Nimipäivät. Se on kuitenkin tapahtunut joskus kesällä 2010 tai vähän sen jälkeen.

Olin aika myyty heti kättelyssä. Rehellistä porukkaa, joka tekee biisejä siitä, mikä heitä itseään elämässä koskettaa. Luukutin Youtubesta Kallioon!-biisiä ja fiilistelin.

Keikallekin olen päässyt kerran. Ja innokkaana fanityttönä puhuin itseni lavan taa jututtamaan(!!!) jätkiä ja kaverikuvaan(!!!!). Huomaa ketä jännittää ja ketkä ottaa homman kuin ammattilaiset.

Kun kuulin, että PKN:stä tulee elokuva, olin innosta soikea. Seurasin uutisointia, katselin trailerit ja teaserit ja odotin kuin kuuta nousevaa.

Mutta miksi innostua näin paljon jostain kehitysvammaisten bändistä?

No koska Pertti Kurikan Nimipäivät on enemmän kuin bändi. YleX esitti tänään uusintana haastattelun, jossa PKN:n basisti Sami summaa, että fanit ovat heille kuin perhettä. Asia, jonka monet bändit ovat päässeet unohtamaan. Ja PKN ei tee mitään tusina "baby, baby, baby, oh!" tavaraa, vaan käsittelee sitä, mikä elämässä on paskaa, tai siistiä. Ja se on aina hyvän bändin merkki.

Ja sitten vähän Kovasikajuttu-hehkutusta. Ihmiset. Menkää kattomaan tää dokkari! Se karistaa ne viimeisetkin "keharit on niin lepposia"-sarjan ennakkoluulot, joita teillä on. Samoin ne "no kehitysvammaset nyt on vähän semmosta simppeliä porukkaa" jutut loppuu viimestään tähän dokumenttiin.

Meillä "terveillä" (terve ja normaali on miun mielestä kyllä kamalan väkivaltasia sanoja...) on se käsitys, että kehitysvammaiset on mitä on, ja se on kivaa ja söpöä ja herttasta. No, paskat housussa keikalle lähtöä tekevä kiroileva iso mies ei oo miun mielestä kovin herttanen, mut semmosta se elämä joskus on. Joskus tulee paskat housuun, sit käydään suihkussa ja lähdetään keikalle.

Dokumentti ei myöskään typistä pois PKN:n jätkien kapinaa vallitsevia olosuhteita vastaan. Asuntolaelämä on perseestä, kehitysvammaisia koskeva politiikka aikaansa jäljessä ja holhoavaa. Ja kiroilla ja tupakoida ja harrastaa seksiä pitää saada, vaikka ympärillä kuinka kauhisteltaisiin.

Koko dokumentti on myös täynnä loistavia one-linereita elämästä, rakkaudesta, musiikista, naisista ja monesta muustakin asiasta, joita en nyt muista tässä hehkuttaa.

Suurin ahaa-elämys syntyy katsojille varmaan niistä hetkistä, kun huudetaan naama punaisena, uhataan lopettaa bändi ja meinataan vetää kaveria turpaan... Näitä tunteitahan on itselläänkin, mutta ei sitä kehtaa ääneen myöntää, että joskus tekisi mieli vedellä kaveria ympäri korvia. Kaikki tunteet ovat aitoja ja rehellisiä, niin ilo kun manageri saa vauvan, pettymys kun kaveri ei tule synttäreille, ja vahingonilo kun kaverin housut putoavat kinttuun kesken urheilukisojen. Tissejäkin ehditään ihmetellä, ulkomailla asti.

En nyt ehkä innostukseltani saa tähän kaikkea sitä, mikä pitäisi, mutta mielestäni Kovasikajuttu oivaltaa jotain, mikä usein unohtuu. Että elämä on aika samanlaista meille kaikille. Sitä tahtoo kihloihin, kuunnella musiikkia, katsoa telkkaria, tietää miten lapsia tehdään, harrastaa politiikkaa, jättää menemättä jalkahoitajalle, saada rakkautta ja joskus sitä näkee käärmeitä vaatteitten saumoissa. Ja tämän ymmärtämiseen näemmä tarvitaan neljä musiikillisesti lahjakasta kehitysvammaista näyttämään mallia.

Naistenpäivän soittolista

Vihaan sitä, että Naistenpäivästä on tullut joku krääsäpäivä naisille. Päivän alkuperäinen sanoma hukkuu suklaaseen, kukkiin ja lahjoihin.

En tahdo lahjoja! Tahdon oikeuden omaan kehooni, tasa-arvoisen työelämän ja kehitysmaiden tytöt kouluun ja yhteiskuntiensa johtoon!

Osittain tästä syystä jaoin eilen henk. koht. Facebook-sivullani mielestäni Naistenpäivään sopivia lauluja. Tässäpä lista perusteluineen. Biisit ja niiden mahdolliset oikeat musiikkivideot löysin Youtubesta.

Ani DiFranco - Lost Woman Song


Miksi? : Lost Woman Song on nyt Yhdysvalloissa ajankohtaisempi kuin koskaan. DiFranco on aina ollut kantaaottava feministi, joka kirjoittaa niin lihallisesti naisten elämästä, että toisinaan veren ja sappinesteen voi maistaa suussaan lauluja kuunnellessaan.
Lost Woman Song ottaa kantaa aborttioikeuden puolesta kertomalla yhden nuoren naisen matkasta uskovaisten mielenosoittajien piirittämälle klinikalle.
Maailmassa kuolee vuosittain 70 000 naista epämääräisissä oloissa tehtyihin abortteihin. Mutta ei meillä heikommilla astioilla olekaan niin väliä, kunhan ei tarvitse puhua kondomeista tai mistään ehkäisystä.

Blue King Brown ft. Queen Ifrica - Women's Revolution


Miksi? : Blue King Brown tekee loistavaa kantaaottavaa reggaeta. Women's Revolution on hieno osoitus tästä. Lisäksi biisin video useine retrohenkisine naisaktivistipätkineen on visuaalista karkkia silmille.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kappaleen sanoma. Kaikkien maitten naiset liittykää yhteen ja osoittakaa voimanne. Ei ole oikein, että joudumme pelkäämään öisillä kaduilla yksin liikkuessamme, entä miksi meitä kohdellaan kaltoin ja ahdistellaan, vaikka uhraamme paljon omaamme miesten menestymisen eteen?

2pac - Keep Ya Head Up


Miksi? : Keep Ya Head Up on Tupacin oodi yhteiskunnan polkemille yhteisönsä naisille. Vaikka biisi ottaa kantaa myös yhteiskunnan eriarvoistavaan rakenteeseen ja politiikkaan, on kappale erityisesti kannustuslaulu elämän polkemille lähiöiden yksinhuoltajille.
Jo ensimmäisessä säkeistössä ex-mustanpantterin poika lataa kuulijoilleen, miten paradoksaalista on, että tulemme näistä ihanista vahvoista naisista, mutta silti tunnumme vihaavamme heitä, vaikka he antavat meidän puolestamme kaikkensa.
Nykyisessä rap-skenessä saisi olla enemmän Tupacin kaltaisia valistuneita, sydämeltään sivistyneitä tyyppejä.

John Lennon - Woman is the Nigger of the World


Miks? : Vaikka Woman is the nigger of the world on Naistenpäivän klassikko, on todella surullista todeta ettei paljoa ole muuttunut sitten biisin julkistamisen 40 vuotta sitten.
Nainen on edelleen orjien orja. Ja tähän on nyt ihan turha tulla kenenkään jeesustelemaan sillä, miten Suomessa kaikki on ihanasti ja hyvin. Maailmanlaajuisesti ajateltuna naiset ovat edelleen alisteisessa asemassa, jossa he harvoin näkevät työnsä tuottoja tai saavat jalansijaa yhteiskunnan päättävillä tasoilla. Suurin osa maailman lukutaidottomista on köyhiä naisia.

Shystie - Womans world

Shystie on miesvaltaisessa grimessa todella piristävä poikkeus. Womans world kääntää yhteiskunnassa näkyvän naisia vähättelevän tai jopa naisvihamielisen kuvaston ylösalaisin. Mitä jos naiset kohtelisivat miehiä yhtä huonosti? Entä miksi nainen, jolla on näkyvää karvoitusta säärissään tai kainaloissaan on niin kamala näky?
Mielestäni kappale ei ole mikään avoin sodanjulistus miessukupuolta vastaan, vaan enemmänkin osoitus siitä, etteivät yhteiskunnan valtarakenteet ole mitään kiveen kirjoitettua, vaan että asiat voivat muuttua, myös parempaan, alistamattomuuteen perustuvaan, suuntaan.
Sitä paitsi grimeen kuuluu tietty liioittelevan agressiivinen suunsoitto.

Bonus:

Ani DiFranco - Alla This:


Miksi? :Koska Alla This kertoo sanoituksissaan about kaiken mitä tahdoin Naistenpäivänä sanoa. Kuunnelkaa :)