Kaksi poimijaa meni marjaan, toinen ei mahtunut

Suomalaisia tuntuu tänäkin kesänä korpeavan thaimaalaisten marjanpoimijoiden saapuminen maamme metsiin. Mustikoita ei saisi poimia kukaan muu, kuin syntyperäinen suomalainen, joka sitten kotona paistaa mustikoistaan isoäidin ohjeella piirakan. Tai pakastaa. Johan noita on kolmas pakastin täyttymässä, vanhimmat marjat on vuodelta -97.

Marjastajien pyhä viha thaipoimijoita kohtaan hautaa alleen jopa kysymyksen, miksi tänne kannattaa tuoda halpatyövoimaa poimimaan mustikoita ja kuka siitä hyötyy?

Suomalainen sikaturisti on kyllä tervetullut Thaimaahan ryyppäämään, öyhöttämään ja polttamaan nahkansa, mutta parituhatta thaipoimijaa saa koko maan kuohuksiin. 

Marjafirmat, kuten mikä tahansa yritys, tavoittelevat maksimaalista voittoa minimaalisilla investoinneilla.

Marjojen ostaja ei maksa poimijalle tuntipalkkaa, koska marjojen arvoa ei mitata työnä, vaan periaatteena on, että yksittäinen poimija myy yksityishenkilönä kaiken keräämänsä marjafirmalle. Ja firma voi tähän sitten asettaa oman kilo- tai litrahinta X:nsä, jolla se ostaa marjat, jotka sitten myy eteenpäin.

Mustikoiden (joista joka tapauksessa jää suurin osa metsiin) menettäminen on meille selvästi kamalampaa kuin metsissä rehottava ihmiskaupan piirteitä pursuava bisnes.

Thaipoimijat houkutellaan maaseudulta köyhistä kotikylistään lupauksilla suurista tienesteistä ja helposta rahasta. "Poimit vähän marjoja ja kesän jälkeen sullakin on yhtä hieno auto ja talo ku mulla."

Valitettavasti kun asia ei mene niin. Kesän jälkeen yksittäinen poimija saattaa olla pahasti velkaantunut välittäjälleen, sillä poimijan täytyy omasta työstään kustantaa myös matkansa Suomeen ja ylöspito täällä.

Pakko tähän loppuun hieman kiillottaa oman järjestön kilpeä. Vasemmistonuoret kampanjoi jo toista kesää thaipoimijoiden oikeuksien puolesta, vaatien heille mm. asiallista suomalaista tasoa vastaavaa palkkausta, parempia oloja täällä Suomessa ja että työnvälittäjien toimintaa aletaan valvoa.
Lisää kampanjasta täältä.

Ravut pavuiksi

"Inhoan sitä miten ne kirkuvat keitettäessä!" "Ei se kilju, ilma se vain pakenee."

Ravustuskausi alkaa huomenna.
Jos joku eläinryhmä kohtaa vähättelyä, se on merenelävät. "Ei ne tunne kipua, ne vaan olla möllöttää." Kasvissyöjiksi itseään kutsuvat kalasta ja muista merenelävistä nauttivat vetoavat usein alemmin kehittyneeseen keskushermostoon ja kalojen luonnolliseen elämään ennen tukehtumista ja kuolemaa.

Selkärangattomat ovat vielä kalojakin huonommassa jamassa. "Eihän ne mitään tuskaa tunne, sinne vaan, ääntä kohti!" Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että myös äyriäiset tuntevat kipua ja stressaantuvat. Mitä enemmän aihetta tutkitaan, sitä pidemmälle eliöryhmien kipukartoituksessa päästään.

Kun omatunto kolkuttaa on helppo paeta omasta mielestään ihan rationaalisiin perusteluihin, kuten siihen, etteivät ravut ääntele, ilma se vaan kuoren välistä karkailee.

Ravun kanssa rimmaa kivasti ainakin rapua eettisempi ruoka-aine papu. Papujenkin kanssa voi laulaa snapsilauluja ja nauttia kesäillasta.

Jos olisin kovinkin kokkaushenkinen, niin laittaisin tähän jonkun kivan reseptin... En kuitenkaan ole, joten kehotan teitä rakkaat lukijat tutustumaan keittokirjallisuuteen ihan itse. NIIN! Ja huomenna on Papujuhlat Tampereen Koskipuistossa.

Eläköön ravut!

Flipper eristyssellissä

Lähipiirini ei aina ymmärrä miksi suhtaudun niin intohimoisesti Särkänniemen delfinaarioon.

Mielestäni koko paikan saisi sulkea ja delfiinit lähettää Tampereen kaupungin laskuun takaisin mereen. On olemassa vankeudessa eläneiden delfiinien kuntoutukseen erikoistuneita paikkoja, valaiden kuntoutuskeskuksia (cetacean rehabilitation center). Delfiinien maahantuonti on kielletty jo vuonna 1998, eli delfinaario sulkee ovensa vielä joku päivä.

Miksikö delfinaario on niin paha, siellähän on ihmislapsen hyvä olla. Niin, ihmislapsen.

Kuvitellaan, että sinut otetaan kiinni kadulta ja suljetaan pieneen huoneeseen, jossa mahdut lähinnä kävelemään ympyrää. Kuulet jatkuvasti kaikenlaista lämmityslaitteista, ilmastoinnista ja muusta vankeuttasi ylläpitävästä laitteista lähtevää taustamelua, kun sanot jotain kaikuu kaikki takaisin seinien kautta. Välillä sinut päästetään toiseen huoneeseen, jossa sinun on tehtävä kaikenlaisia temppuja.

Luonnossa delfiinit uivat useiden kilometrien matkoja, Särkänniemessä kaikkien altaiden yhteenlaskettu pinta-ala on 700 neliömetriä. Syvyyttä altailla on 4-6 metriä. Tämä kaikuva kaakeloitu vankila on delfiinien koko todellisuus.

Tällä hetkellä delfinaariossa on viisi delfiiniä, joista kolme vanhinta ovat syntyneet 70-80-lukujen taitteessa. Näitä kolmea on yritetty saada lisääntymään useaan otteeseen, mutta vain kaksi poikasta on selvinnyt delfinaariossa hengissä.

Ahtaassa, stressaavassa ympäristössä ei ole kenenkään hyvä olla. Miksi siis toisten altistaminen sille viihteen nimissä on niin tärkeää? Voimme oppia merinisäkkäistä ja valaista myös orjuuttamatta niitä. Maailman pohjoisin delfinaario on maailman pohjoisin delfiinien eristysselli.

Juhla armas potsien?

Joulukuu on jo melkein ovella. Sianlihan huippukausi kesän grillikauden ohella. Paistetut sianjalat käyvät kaupaksi kuin häkä. Vuonna 2009 suomalaiset lappoivat kitoihinsa 6,5 miljoonaa kiloa joulukinkkua (Lähde). Tästä vain 1,5% oli tuontitavaraa, sillä suomalainen ruuantuotantohan on parasta, puhtainta ja rehellisintä maailmassa. Meillä possut iloisesti asettavat päänsä pölkyllä kiitollisuuden kyynelet silmissään. Ymmärtäähän sikakin, että on kunnia-asia kuolla niinkin isänmaallisen asian, kuin joulukinkun tähden.

Valitettavasti suomalainen sika ei ole mikään onnenpossu.

Suomessakin eläinoikeusliike on tuonut yhä uudelleen esille huolen sikojen elinoloista, mahdollisuuksista (voisikin puhua mieluummin mahdottomuudesta) luonnolliseen elämään ja niiden kohtelusta koko niiden lyhyen elinkaaren aikana. Aktivisteja vähäteltiin, leimakirveitä viuhuteltiin ja muutenkin suhtautuminen tuntui olevan luokkaa "ai te olette niin herkkiä, että eläimilläkin pitäisi olla jotain oikeuksia", kunnes suomalaisilta sikatiloilta kuvattua materiaalia julkaistiin koko kansan nähtäville ensin tehotuotanto.net- ja sitten sikatehtaat.fi-sivustoilla.
En linkitä kuvia blogiini, sillä en itsekään niitä mielelläni katsele. Käykää itse noilla sivustoilla.

Hämmennyin ihmisten reaktioista kuviin, joissa mm. siat kahlaavat omissa ulosteissaan, joukossa myös kuolleita tai halvaantuneita yksilöitä. Ensin kauhisteltiin, että "onpas kamalaa, miten ne nyt noin" mutta kun paha mieli on hävinnyt, käydän kaupasta leivän päälle palvikinkkua ja aamupalapöytään pekonia. Osa pesi omatuntonsa puhtaaksi luomulla.

Meno jatkui meiningillä business-as-usual, aktivistien vähättelykin jatkui, vaikka silloisen maa- ja metsätalousministerin omalta sikatilalta paljastui todella hätkähdyttävää eläinten kaltoinkohtelua.

Joten, rakkaat ihmiset, tehkää tänä jouluna poikkeus. Välittäkää.
Säästäkää possu.

Veganismi joulunpyhinä ei ole vaativaa tai mautonta. Hyviä reseptejä perinteisten jouluruokien vegaanisiin versioihin löytyy muunmuassa Piraija.netin jouluruokasivulta sekä useista vegaanikeittokirjoista (melkein kaikissa hyvissä vegekeittokirjoissa on oma osio jouluruuille) ja ruokablogeista. Veganismi joulupyhinä ei tarkoita koko ruokalistan kirjoittamista uusiksi. Pienellä säätämisellä vegaani voi nauttia joulupöydässään rosollia, erilaisia laatikoita, perinteistä joulupuuroa luumukeittoineen ja tietenkin nautti joululeivonnaisista, kuten tähtitortuista ja pipareista. Kinkku on helppo korvata tofulla tai uskaliaampi kokki voi yrittää kotitekoista seitankinkkua.