Tätä mietin kun luin Salttu Forsströmin kirjoittamaa "Top 10: Lontoon olympialaisten oudoimmat lajit" listausta.
Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että Saltun mukahauska sovinismi ei oikein pure.
Forsströmin mukaan nyrkkeily ei kuulu naisille, vaan naisten nyrkkeilyn voisi korvata tyynysodalla. Ehkä Salttu tahtoisi elää uudelleen jotain esiteini-ikänsä pehmopornofantasiaa, jossa kaksi blondia mätkii toisiaan tyynyillä seksikkäissä alusvaatteissa?
Myöskään vapaapaini ei naisille sovi. Kamalaa ähisemistä, ei yhtään seksikästä, koska hiki haisee ja ne muijathan on semmosia karpaaseja. Hyi. Hierontaöljyä ja seksiä peliin heti, tai Salttu suuttuu!
Naisista ja urheilusta on jauhettu siitä lähtien kun naiset tahtoivat harrastaa muutakin kuin krokettia. Urheilu on vuosien varrella tehnyt naisista miehisiä, pilannut lisääntymiselimiä ja aiheuttanut ties mitä lesbistä käytöstä ja noituutta.
Ei sillä että lesbous tai noituus olisivat jotenkin pahasta. Itse tykkään molemmista.
Yleensäkin naisille tuntuu olevan ihan eri säännöt mitä tulee urheiluun. Jääkiekosta tulee tekninen taitolaji, jonka seuraamisesta menee maku jos naiset eivät saa taklata jne. Naisten ja tyttöjen harrastustoiminta saa vähemmän rahoitusta ja muita resursseja. Ja jos nainen on liian hyvä lajissaan, on hänen pakko olla mies.Testattiinhan Marja-Liisa Kirvesniemenkin sukupuolta vuonna 1991, vaikka hän oli tuolloin jo kahden lapsen äiti.
Urheilusta puhuttaessa, jos koska nousee esille sukupuoliessentialismi, eli käsitys siitä, että ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla, koska sukupuoli. Eli naiset ovat hiljaisia, kilttejä ja passiivisia. Miehet taas ovat äänekkäitä ja agressiivisia. Ja tämä on sitten kiveen hakattua totuutta. Identiteettisi on jotenkin rikki, jos toimit toisin.
Urheilusta löytyy ihmeellisiä sukupuolikäsitysten ja heteronormien pimeitä linnakkeita, joissa homonuorta kielletään tulemasta samaan pukuhuoneeseen ja taitavan naisnyrkkeilijän taito selvittyy lesboudella.
Seksuaalinen suuntautuminen kun tunnetusti muuttaa täysin sen, miten esität sukupuoltasi.
Eli muistakaa naiset, jos tahdotte miellyttää kaupallisen median seksistisiä heteronormiin luottavia urheilutoimittajia, niin tässäpä lista soveliaista urheilulajeista:
- Tennis
Tennistä on aina ilo katsella, kunhan hameet ovat riittävän lyhyet. Ei todellakaan mitää shortseja.
- Uinti
Rintauintia (paino sanalla rinta) on aina kiva seurata. Saisivat tosin pitää bikineitä, kokouimapuvut on mummoille.
- Telinevoimistelu
Söpöjä hoikkia tyttöjä tiukoissa trikoissa hei!
- Pituushyppy ja muut yleisurheilulajit
Poislukien kuulantyöntö, kiekonheitto ja muut "lesbojen lajit".
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 13. heinäkuuta 2012
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Naistenpäivän soittolista
Vihaan sitä, että Naistenpäivästä on tullut joku krääsäpäivä naisille. Päivän alkuperäinen sanoma hukkuu suklaaseen, kukkiin ja lahjoihin.
En tahdo lahjoja! Tahdon oikeuden omaan kehooni, tasa-arvoisen työelämän ja kehitysmaiden tytöt kouluun ja yhteiskuntiensa johtoon!
Osittain tästä syystä jaoin eilen henk. koht. Facebook-sivullani mielestäni Naistenpäivään sopivia lauluja. Tässäpä lista perusteluineen. Biisit ja niiden mahdolliset oikeat musiikkivideot löysin Youtubesta.
Ani DiFranco - Lost Woman Song
Miksi? : Lost Woman Song on nyt Yhdysvalloissa ajankohtaisempi kuin koskaan. DiFranco on aina ollut kantaaottava feministi, joka kirjoittaa niin lihallisesti naisten elämästä, että toisinaan veren ja sappinesteen voi maistaa suussaan lauluja kuunnellessaan.
Lost Woman Song ottaa kantaa aborttioikeuden puolesta kertomalla yhden nuoren naisen matkasta uskovaisten mielenosoittajien piirittämälle klinikalle.
Maailmassa kuolee vuosittain 70 000 naista epämääräisissä oloissa tehtyihin abortteihin. Mutta ei meillä heikommilla astioilla olekaan niin väliä, kunhan ei tarvitse puhua kondomeista tai mistään ehkäisystä.
Blue King Brown ft. Queen Ifrica - Women's Revolution
Miksi? : Blue King Brown tekee loistavaa kantaaottavaa reggaeta. Women's Revolution on hieno osoitus tästä. Lisäksi biisin video useine retrohenkisine naisaktivistipätkineen on visuaalista karkkia silmille.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kappaleen sanoma. Kaikkien maitten naiset liittykää yhteen ja osoittakaa voimanne. Ei ole oikein, että joudumme pelkäämään öisillä kaduilla yksin liikkuessamme, entä miksi meitä kohdellaan kaltoin ja ahdistellaan, vaikka uhraamme paljon omaamme miesten menestymisen eteen?
2pac - Keep Ya Head Up
Miksi? : Keep Ya Head Up on Tupacin oodi yhteiskunnan polkemille yhteisönsä naisille. Vaikka biisi ottaa kantaa myös yhteiskunnan eriarvoistavaan rakenteeseen ja politiikkaan, on kappale erityisesti kannustuslaulu elämän polkemille lähiöiden yksinhuoltajille.
Jo ensimmäisessä säkeistössä ex-mustanpantterin poika lataa kuulijoilleen, miten paradoksaalista on, että tulemme näistä ihanista vahvoista naisista, mutta silti tunnumme vihaavamme heitä, vaikka he antavat meidän puolestamme kaikkensa.
Nykyisessä rap-skenessä saisi olla enemmän Tupacin kaltaisia valistuneita, sydämeltään sivistyneitä tyyppejä.
John Lennon - Woman is the Nigger of the World
Miks? : Vaikka Woman is the nigger of the world on Naistenpäivän klassikko, on todella surullista todeta ettei paljoa ole muuttunut sitten biisin julkistamisen 40 vuotta sitten.
Nainen on edelleen orjien orja. Ja tähän on nyt ihan turha tulla kenenkään jeesustelemaan sillä, miten Suomessa kaikki on ihanasti ja hyvin. Maailmanlaajuisesti ajateltuna naiset ovat edelleen alisteisessa asemassa, jossa he harvoin näkevät työnsä tuottoja tai saavat jalansijaa yhteiskunnan päättävillä tasoilla. Suurin osa maailman lukutaidottomista on köyhiä naisia.
Shystie - Womans world
Shystie on miesvaltaisessa grimessa todella piristävä poikkeus. Womans world kääntää yhteiskunnassa näkyvän naisia vähättelevän tai jopa naisvihamielisen kuvaston ylösalaisin. Mitä jos naiset kohtelisivat miehiä yhtä huonosti? Entä miksi nainen, jolla on näkyvää karvoitusta säärissään tai kainaloissaan on niin kamala näky?
Mielestäni kappale ei ole mikään avoin sodanjulistus miessukupuolta vastaan, vaan enemmänkin osoitus siitä, etteivät yhteiskunnan valtarakenteet ole mitään kiveen kirjoitettua, vaan että asiat voivat muuttua, myös parempaan, alistamattomuuteen perustuvaan, suuntaan.
Sitä paitsi grimeen kuuluu tietty liioittelevan agressiivinen suunsoitto.
Bonus:
Ani DiFranco - Alla This:
Miksi? :Koska Alla This kertoo sanoituksissaan about kaiken mitä tahdoin Naistenpäivänä sanoa. Kuunnelkaa :)
En tahdo lahjoja! Tahdon oikeuden omaan kehooni, tasa-arvoisen työelämän ja kehitysmaiden tytöt kouluun ja yhteiskuntiensa johtoon!
Osittain tästä syystä jaoin eilen henk. koht. Facebook-sivullani mielestäni Naistenpäivään sopivia lauluja. Tässäpä lista perusteluineen. Biisit ja niiden mahdolliset oikeat musiikkivideot löysin Youtubesta.
Ani DiFranco - Lost Woman Song
Miksi? : Lost Woman Song on nyt Yhdysvalloissa ajankohtaisempi kuin koskaan. DiFranco on aina ollut kantaaottava feministi, joka kirjoittaa niin lihallisesti naisten elämästä, että toisinaan veren ja sappinesteen voi maistaa suussaan lauluja kuunnellessaan.
Lost Woman Song ottaa kantaa aborttioikeuden puolesta kertomalla yhden nuoren naisen matkasta uskovaisten mielenosoittajien piirittämälle klinikalle.
Maailmassa kuolee vuosittain 70 000 naista epämääräisissä oloissa tehtyihin abortteihin. Mutta ei meillä heikommilla astioilla olekaan niin väliä, kunhan ei tarvitse puhua kondomeista tai mistään ehkäisystä.
Blue King Brown ft. Queen Ifrica - Women's Revolution
Miksi? : Blue King Brown tekee loistavaa kantaaottavaa reggaeta. Women's Revolution on hieno osoitus tästä. Lisäksi biisin video useine retrohenkisine naisaktivistipätkineen on visuaalista karkkia silmille.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kappaleen sanoma. Kaikkien maitten naiset liittykää yhteen ja osoittakaa voimanne. Ei ole oikein, että joudumme pelkäämään öisillä kaduilla yksin liikkuessamme, entä miksi meitä kohdellaan kaltoin ja ahdistellaan, vaikka uhraamme paljon omaamme miesten menestymisen eteen?
2pac - Keep Ya Head Up
Miksi? : Keep Ya Head Up on Tupacin oodi yhteiskunnan polkemille yhteisönsä naisille. Vaikka biisi ottaa kantaa myös yhteiskunnan eriarvoistavaan rakenteeseen ja politiikkaan, on kappale erityisesti kannustuslaulu elämän polkemille lähiöiden yksinhuoltajille.
Jo ensimmäisessä säkeistössä ex-mustanpantterin poika lataa kuulijoilleen, miten paradoksaalista on, että tulemme näistä ihanista vahvoista naisista, mutta silti tunnumme vihaavamme heitä, vaikka he antavat meidän puolestamme kaikkensa.
Nykyisessä rap-skenessä saisi olla enemmän Tupacin kaltaisia valistuneita, sydämeltään sivistyneitä tyyppejä.
John Lennon - Woman is the Nigger of the World
Miks? : Vaikka Woman is the nigger of the world on Naistenpäivän klassikko, on todella surullista todeta ettei paljoa ole muuttunut sitten biisin julkistamisen 40 vuotta sitten.
Nainen on edelleen orjien orja. Ja tähän on nyt ihan turha tulla kenenkään jeesustelemaan sillä, miten Suomessa kaikki on ihanasti ja hyvin. Maailmanlaajuisesti ajateltuna naiset ovat edelleen alisteisessa asemassa, jossa he harvoin näkevät työnsä tuottoja tai saavat jalansijaa yhteiskunnan päättävillä tasoilla. Suurin osa maailman lukutaidottomista on köyhiä naisia.
Shystie - Womans world
Shystie on miesvaltaisessa grimessa todella piristävä poikkeus. Womans world kääntää yhteiskunnassa näkyvän naisia vähättelevän tai jopa naisvihamielisen kuvaston ylösalaisin. Mitä jos naiset kohtelisivat miehiä yhtä huonosti? Entä miksi nainen, jolla on näkyvää karvoitusta säärissään tai kainaloissaan on niin kamala näky?
Mielestäni kappale ei ole mikään avoin sodanjulistus miessukupuolta vastaan, vaan enemmänkin osoitus siitä, etteivät yhteiskunnan valtarakenteet ole mitään kiveen kirjoitettua, vaan että asiat voivat muuttua, myös parempaan, alistamattomuuteen perustuvaan, suuntaan.
Sitä paitsi grimeen kuuluu tietty liioittelevan agressiivinen suunsoitto.
Bonus:
Ani DiFranco - Alla This:
Miksi? :Koska Alla This kertoo sanoituksissaan about kaiken mitä tahdoin Naistenpäivänä sanoa. Kuunnelkaa :)
perjantai 9. syyskuuta 2011
Mehän ei ollakaan mittään...
Harvoin tulistun yhtä pahasti kuin downshiftaamisesta puhuttaessa. Vaikka kannatankin "vähemmän on enemmän" tyyppistä ajattelua ja uskon sen ehdottomasti olevan hyväksi sekä meille, että planeetalle, näen punaista kun keskiluokkaiset hipsterit vertailevat saavutuksiaan tässä jalossa lajissa. Enkä todellakaan kannata mitään ""ihan vitusti kaikkee ja nyt heti" ajattelua.
Olen itse työväenluokkaisesta perheestä. Synnyin sopivasti laman porteille 1990, eikä meillä ennen lamaakaan ollut rahaa mitenkään liikaa. Porukoilla oli lainaa, koska isäni synnyinkoti piti rempata nuorelleparille sopivaksi, eivätkä vanhempieni tulot olleet muutenkaan päätähuimaavat. Silti en nähnyt koskaan lapsuudessani nälkää, kuin korkeintaan televisiossa. Sain jouluna lahjoja ja uusia vaatteita tarpeen mukaan. Minulta ei puuttunut mitään, paitsi oma huone, mutta tästä en sinällään ole katkera. Opin, että yksityisyys on jokaisen oikeus ja sitä tulee kunnioittaa. En ala tähän nyt leperrellä miten materiaalinen puute korvattiin rakkaudella ja läheisyydellä, vaikkei se ihan paskapuhetta olekaan. En ehkä saanut kaikkea mankumaani, mutta sen sijaan kehitin vilkkaan mielikuvituksen ja seikkailin metsänreunassa kun porukat kyllästyivät piirrettyjen tuijottamiseeni.
Mikä minua sitten downshiftaamisessa ärsyttää?
1. Rikkaat larppaavat köyhyyttä.
Olen opiskelija, tiedän miltä kaurapuuro maistuu, koska sitä tulee välillä syötyä kun nuudelit ei enää maita. En ole muutenkaan elämäni aikana päässyt hyvän sisäfileen tai vasikanlihan makuun (ja nykyäänhän olen vegaani). Kun minulta loppuu rahat, saatan saada äidiltä rahaa laskuihin tai ruokaan, uusiin housuihin jos vanhat meinaavat hajota päälle. Isältäni en kehtaa pyytää, koska tiedän että hänellä on vielä tiukempaa kuin minulla. Jos soittaisin kummallekaan ja sanoisin tarvitsevani sata euroa, koska olen menossa lauantaina bailaamaan, löisivät molemmat luurin korvaan, tai ainakin nauraisivat hyvälle vitsille ja kehottaisivat menemään töihin.
Minua loukkaa, että epävarmaa elämäntilannettani pidetään jonain jännänä roolipelinä, josta voi koska tahansa irrottautua ja sanoa sitten muiden valittaessa osaansa, että "Kyl mä tiijän, oon kokeillu." Köyhyys ei ole "jännää", se on rakenteellista väkivaltaa. Monilapsisissa yksinhuoltajaperheissä ei downshiftata, siellä on oikeaa köyhyyttä, eivätkä nämä vanhemmat varmasti vertaile säästövinkkejään samassa hengessä, kuin "oravanpyörästä hypänneet" keskiluokkaiset kanssakansalaisensa. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan kaksi.
2. Downshiftausta tunnutaan markkinoivan lähinnä naisille.
Sain idean tähän kirjoitukseen luettuani nettiHesarista Veera Luoma-ahon kolumnin, jossa hän pohtii downshiftaamista ja sen mahdollista karhunpalvelusta naisille. Downshiftaamisen markkinoiminen naisille ajatuksella "enemmän aikaa kodille ja perheelle" tukee vanhanaikaisia sukupuolirooleja ja pahimmillaan jäädyttää naisen urakehityksen samalla lisäten elättämisen painetta miehen niskassa. Jo nyt eniten töitä tekevät pienten lasten isät.
Elämme vuotta 2011, mutta yritysmaailmamme on edelleen hyvin miehinen maailma, jossa naiselle lankeaa usein hyvin smurfiinamainen rooli (eli sen sijaan, että sinut tunnetaan fiksuna, taiteellisena tai urheilullisena, on ominaisuutesi olla nainen) työyhteisössä, jossa sukupuolen tulisi olla sivuseikka.
Downshiftaaminen on tietysti muutakin kuin villitys, joksi Luoma-aho sen typistää, mutta ymmärrän hänen pointtinsa. Nykysuomessa vuonna 2011 naisten työsuhteita edelleen ketjutetaan ja röyhkeimmät työnantajat yrittävät purkaa raskaaksi tulleiden työsopimuksia, en itsekään näe vapaaehtoista sivuunjättäytymistä hurjana etuna.
Kenenkään en soisi itseään loppuun polttavan. Olen nähnyt sen seuraukset omassa lähipiirissäni. Suosittelen siis ehdottomasti, että hölläätte kravattejanne jos sellaisia käytätte, mutta omaan tahtiin kulkemisen tulisikin olla juuri oikeus, ei poikkeus. Tämän oikeuden mahdollistajana tulisi olla vahva hyvinvointivaltio, ei se, miten korkealle olet onnistunut istsesi yhteiskunnan tikkailla kiipimään, voidaksesi turvallisesti tulla alas pari askelmaa.
Olen itse työväenluokkaisesta perheestä. Synnyin sopivasti laman porteille 1990, eikä meillä ennen lamaakaan ollut rahaa mitenkään liikaa. Porukoilla oli lainaa, koska isäni synnyinkoti piti rempata nuorelleparille sopivaksi, eivätkä vanhempieni tulot olleet muutenkaan päätähuimaavat. Silti en nähnyt koskaan lapsuudessani nälkää, kuin korkeintaan televisiossa. Sain jouluna lahjoja ja uusia vaatteita tarpeen mukaan. Minulta ei puuttunut mitään, paitsi oma huone, mutta tästä en sinällään ole katkera. Opin, että yksityisyys on jokaisen oikeus ja sitä tulee kunnioittaa. En ala tähän nyt leperrellä miten materiaalinen puute korvattiin rakkaudella ja läheisyydellä, vaikkei se ihan paskapuhetta olekaan. En ehkä saanut kaikkea mankumaani, mutta sen sijaan kehitin vilkkaan mielikuvituksen ja seikkailin metsänreunassa kun porukat kyllästyivät piirrettyjen tuijottamiseeni.
Mikä minua sitten downshiftaamisessa ärsyttää?
1. Rikkaat larppaavat köyhyyttä.
Olen opiskelija, tiedän miltä kaurapuuro maistuu, koska sitä tulee välillä syötyä kun nuudelit ei enää maita. En ole muutenkaan elämäni aikana päässyt hyvän sisäfileen tai vasikanlihan makuun (ja nykyäänhän olen vegaani). Kun minulta loppuu rahat, saatan saada äidiltä rahaa laskuihin tai ruokaan, uusiin housuihin jos vanhat meinaavat hajota päälle. Isältäni en kehtaa pyytää, koska tiedän että hänellä on vielä tiukempaa kuin minulla. Jos soittaisin kummallekaan ja sanoisin tarvitsevani sata euroa, koska olen menossa lauantaina bailaamaan, löisivät molemmat luurin korvaan, tai ainakin nauraisivat hyvälle vitsille ja kehottaisivat menemään töihin.
Minua loukkaa, että epävarmaa elämäntilannettani pidetään jonain jännänä roolipelinä, josta voi koska tahansa irrottautua ja sanoa sitten muiden valittaessa osaansa, että "Kyl mä tiijän, oon kokeillu." Köyhyys ei ole "jännää", se on rakenteellista väkivaltaa. Monilapsisissa yksinhuoltajaperheissä ei downshiftata, siellä on oikeaa köyhyyttä, eivätkä nämä vanhemmat varmasti vertaile säästövinkkejään samassa hengessä, kuin "oravanpyörästä hypänneet" keskiluokkaiset kanssakansalaisensa. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan kaksi.
2. Downshiftausta tunnutaan markkinoivan lähinnä naisille.
Sain idean tähän kirjoitukseen luettuani nettiHesarista Veera Luoma-ahon kolumnin, jossa hän pohtii downshiftaamista ja sen mahdollista karhunpalvelusta naisille. Downshiftaamisen markkinoiminen naisille ajatuksella "enemmän aikaa kodille ja perheelle" tukee vanhanaikaisia sukupuolirooleja ja pahimmillaan jäädyttää naisen urakehityksen samalla lisäten elättämisen painetta miehen niskassa. Jo nyt eniten töitä tekevät pienten lasten isät.
Elämme vuotta 2011, mutta yritysmaailmamme on edelleen hyvin miehinen maailma, jossa naiselle lankeaa usein hyvin smurfiinamainen rooli (eli sen sijaan, että sinut tunnetaan fiksuna, taiteellisena tai urheilullisena, on ominaisuutesi olla nainen) työyhteisössä, jossa sukupuolen tulisi olla sivuseikka.
Downshiftaaminen on tietysti muutakin kuin villitys, joksi Luoma-aho sen typistää, mutta ymmärrän hänen pointtinsa. Nykysuomessa vuonna 2011 naisten työsuhteita edelleen ketjutetaan ja röyhkeimmät työnantajat yrittävät purkaa raskaaksi tulleiden työsopimuksia, en itsekään näe vapaaehtoista sivuunjättäytymistä hurjana etuna.
Kenenkään en soisi itseään loppuun polttavan. Olen nähnyt sen seuraukset omassa lähipiirissäni. Suosittelen siis ehdottomasti, että hölläätte kravattejanne jos sellaisia käytätte, mutta omaan tahtiin kulkemisen tulisikin olla juuri oikeus, ei poikkeus. Tämän oikeuden mahdollistajana tulisi olla vahva hyvinvointivaltio, ei se, miten korkealle olet onnistunut istsesi yhteiskunnan tikkailla kiipimään, voidaksesi turvallisesti tulla alas pari askelmaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)