torstai 22. maaliskuuta 2012

Antakaa meidän olla!

Kevät tulee ja kevään mukana myös lämpimät kelit. Ja kaikkihan tietävät mitä tästä seuraa.

Minihamekausi alkaa.

Itse rakastan minihameita ja -mekkoja, vaikka moni muotipoliisi ja kauneusihanteina tunnettuja valkaisuaineita silmiinsä kaatanut kriitikko onkin ollut sitä mieltä, että minihameet kuuluvat niille, joiden sääriä voi verrata harjanvarsiin tai pesismailoihin. Reitevänä saa aika helposti palautetta, jos kehtaa pukeutua niin kuin tahtoo.

Kukaan tuskin kuitenkaan kaipaa kaduilla kulkiessaan palautetta omasta olemuksestaan. Varsinkin kun sitä palautetta saa jo aivan riittävästi katujen varsien mainostauluilta ja vaateliikkeiden ikkunoiden mallinukeilta.

Huuteltu ja viheltely (ihan sama kuka sitä tekee) on aina loukkaavaa. En kaipaa kulkiessani ventovieraiden mielipiteitä itsestäni ja ruumiillisuudestani.

Se, että joku kaljalta haiseva lihavan rekkamiehen oloinen humalainen ukko huutaa minulle terassilta, että "Sulla on hyvä perse" ei ole mielestäni mikään kohteliaisuus. En minä näitä ihmisiä varten pukeudu kuten pukeudun.

En minä pukeudu tavallani ketään muuta, kuin itseäni varten. Usein puhutaan, että nuoret naiset pukeutumisellaan jotenkin "kerjäävät" huomiota. Entä jos me pukeudummekin ihan omaksi iloksemme, emme muiden silmän iloksi?

En tahdo olla ilo kenenkään ventovieraan silmälle, jos se silmä näkee minut vain objektina. Tiedän, etteivät miehet ole mitään pikkulapsia, jotka eivät osaa kontrolloida itseään ja siksi huutelevat mitä sattuu. Se, joka näin väittää, aliarvioi ja loukkaa pahasti kaikkia miehiä.

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä katuhäirinnän vastaista viikkoa. Viikon hengessä joukko newyorkilaisia nuoria miehiä teki mahtavan "Shit men say to men who say shit to women on the street" videon, joka on mahtava osoitus siitä, että kaikki nuoret miehetkään eivät suodata huutelua.


Tämän kirjoituksen ideana ei ole syyllistää miehiä. Tähän voisi kirjoittaa jotain ironista siitä, miten monet ystäväni ovat miehiä ja oikeasti pidän miehistä, semmoseen "en ole rasisti, mutta" tyyliin. Päälimmäinen ideani on, että mielestäni kenelläkään ei tulisi olla oikeutta pilata toisen päivää omalla idiotismillaan. Eläkää ja antakaa toistenkin elää. Ja pukeutua.

1 kommentti:

  1. Miksei naiselle saisi sanoa, jos tällä on hyvä perse? Mikse se on törkeämpi sanoa kuin vaikkapa kauniista silmistä?
    Minun kroppaani saa kommentoida, vaikka toisinaan se ei aina niin hyvältä tunmnu, asiallisesti, mutta ilman lupaa siihen ei saa koskea.

    VastaaPoista