Kukkaro täynnä kuitteja ja tiliote täynnä nostoja. Hauskaa oli, mutta kauhean krapulan moisesta touhusta saa...
Näin summaan eilisen shoppailureissuni muutamaan lauseeseen. Sinne meni joulurahat. Tilalle tuli housut, hameita, paitoja ja koruja.
Vaan ei tule vähään aikaan.
Kotiin kävellessäni sain idean. Kun porukka tekee kaikenlaisia Vegan Challengen ja tipattoman tammikuun tyylisiä lupauksia, niin mitä voi luvata päihteetön vegaani?
No, päihteetön vegaani pistää kolmeksi kuukaudeksi rahahanat pienemmälle. Tammi-, helmi-, ja maaliskuun tulen olemaan ostamatta mitään tavaraa. Ei kirjoja, ei vaatteita tai asusteita, ei meikkejä tai muuta kosmetiikkaa ym. kehonkohennetta, eikä mitään mitä en välttämättä tarvitse. Leikkurilta säästyvät ainoastaan ruoka, lääkkeet, elämykset (teatteri, konsertit jne.) ja välttämättömät taloustavarat, kuten wc-paperi ja pesupähkinät.
Mitä hyötyä tästä sitten on?
No. Olen aikamoinen Second hand Cinderella. Kiertelen vapaa-ajallani kirpputoreja ja ostelen halpoja rytkyjä ja kaikenlaisia vinkeitä asusteita paljon enemmän, kuin mitä todellisuudessa käytän. Näiden kolmen kuukauden tarkoitus onkin puhdistaa vaatekaappini kaikesta turhasta.
Enkä muutenkaan oikeasti tarvitse kaikkea omistamaani roipetta. Välipäivinä tapahtuneen muuton piti olla suursiivous omaisuuteeni, mutta aika paljon kaikenlaista turhaa sitä silti tulee pyörittäneensä nurkissaan.
Elämme planeetalla, joka hukkuu paskaan. Eikö paskasta voisi siis kieltäytyä, edes hetkeksi, ja yrittää elää kestävämmin. Me länkkärit ja muut uusrikkaat ostelemme ikuiseen köyhyyteen tuomittujen globaalin etelän asukkien meille kasaamia kulutushyödykkeitä samalla, kun joka vuosi käytämme planeetan rajalliset resurssit loppuun aikaisemmin ja aikaisemmin. Viime vuonna aloimme elää velaksi jo elokuussa. Miten käy vuonna 2013?
Lisäksi joulu on saatanasta. Ai miksikö? No, koska silloin tällaiset hömelöt ostelevat itselleen kaikenlaisia "joululahjoja". En viitsi edes kertoa mitä kaikkea ostin itselleni tämän ajatuksen varjolla, kun olisin voinut laittaa ainakin puolet "lahjoihin" käyttämästäni summasta hyväntekeväisyyteen tai tehdä sillä itse konkreettista hyvää (lue, mahdottomat määrät hyvää ruokaa) esimerkiksi ystävilleni.
Lisäksi, kun rahaa ei mene ainaiseen kirppareilla ja alennusmyynneissä ramppaamiseen, saattaisin saada kasaan jopa pieniä säästöjä, joilla voin sitten keväällä tehdä jotain kivaa, ottaa esimerkiksi uuden tatuoinnin tai lähteä reissuun. Tai sitten vaan syön kolme kuukautta tavallista paremmin...
Odotan innolla missä vaiheessa kiusaus ostaa, olla kuuliainen kuluttaja, iskee.
tiistai 1. tammikuuta 2013
torstai 29. marraskuuta 2012
Syömisen synnintuskat
Ihmisillä on joku kumma harhainen käsitys, että minulla olisi jotenkin poikkeuksellisen hyvä itsetunto. Tämä saattaa johtua siitä, että olen äänekäs, tilaa itselleni ja asioilleni ottava tyyppi, joka tekee ulkonäöllisesti poikkeuksellisia ratkaisuja, koska ne tuntuvat mukavilta ja omilta.
Tämä ei kuitenkaan pidä ihan täysin paikkaansa.
Monien tekijöiden summana olen kunnon kapitalismissa elävän naisen tapoihin kuuluvasti oppinut vihaamaan itseäni ja ruumiillisuuttani. Tehtäköön tässä vaiheessa selväksi, että en oksenna ruokaani tai mitenkään vahingoita itseäni fyysisesti. Henkisesti kyllä ja se onkin paljon pahempaa väkivaltaa.
Välillä tämä inho kulminoituu veren maku suussa suoritettuun urheiluun ja syöminen tuntuu pahemmalta synniltä kuin pikkulasten veressä kylpeminen. Kaikki sen takia, että takerrun johonkin kuvitteelliseen haaveminään, kuin hukkuva mehukattipulloon. Luulen, että kyllä se kannattelee.
Vaikka eihän se niin mene. Ainakaan jos haaveilee kropasta, jota varten pitäisi todennäköisesti poistattaa pari kylkiluuta, hioa lähes kaikkia jäljelle jääviä luita pienemmiksi, venyttää sääriluita ja tehdä ties mitä kamaluuksia omalle keholleen.
Vaikka olenhan minä kauniskin, kuulemma. Itse sitä ei aina nää, mutta näin on joskus joku sanonut. Kiitokset heille.
Suosittelen kaikille lämpimästi Margaret Cho:n stand-uppeja, joissa hän kertoo omasta rankasta menneisyydestään. Cho sairastui syömishäiriöön viihdemaailman luomien paineiden takia. Hänelle sanottiin, ettei hän voi työskennellä, ellei laihduta ja muutu. Syömishäiriöitä seurasivat päihteet, totaalinen romahdus ja lopulta paraneminen.
Chon jutut naurattavat osittain juuri siksi, että ne ovat kaikessa kipeydessään totta ja jotkut huomiot sopivat myös katsojan omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin.
Toisaalta näitä tarinoita kuunnellessaan saa valtavasti voimaa. Viimeksi kun kuun alussa kirosin itseäni ja itkin mekon puutetta koulutusohjelmani Alumnigaalaan, katsoin kolme settiä läpi, marssin kaapilleni, otin yhden vanhan mekon esille ja rakastuin siihen tyyppiin, jonka näin peilistä kyseinen mekko päällään.
Tästä sitten hurjaannuin ja menin seuraavana päivänä ostamaan uuden mekon. Tätä ennen olin viikkoja kiertänyt kaikki mahdolliset puljut läpi ja vihannut itseäni ja mekkoja, jotka eivät selvästikään olleet kropalleni suunniteltuja.
Chota kuunnellessa opin erään tärkeän asian radikaalista itsensä rakastamisesta. Asioita pitää tehdä siksi, että ne tuntuvat hyviltä, ei siksi, että ne näyttävät ulospäin hyvältä. Tavallaan sen on tiennyt aina, mutta näitä ajatuksia pyöritellessään se konkretisoituu.
Sisäistäminen onkin sitten pidempi polku.
Jokainen saa tietysti olla juuri sellainen kuin on, mutta olemuksen tulee lähteä omasta haluamisesta, ei ulkoisten paineiden luomasta pakosta.
Itse yritän vastaisuudessa noudattaa Ruotsista ostamani pinssin filosofiaa, Riots, not diets!
Tämä ei kuitenkaan pidä ihan täysin paikkaansa.
Monien tekijöiden summana olen kunnon kapitalismissa elävän naisen tapoihin kuuluvasti oppinut vihaamaan itseäni ja ruumiillisuuttani. Tehtäköön tässä vaiheessa selväksi, että en oksenna ruokaani tai mitenkään vahingoita itseäni fyysisesti. Henkisesti kyllä ja se onkin paljon pahempaa väkivaltaa.
Välillä tämä inho kulminoituu veren maku suussa suoritettuun urheiluun ja syöminen tuntuu pahemmalta synniltä kuin pikkulasten veressä kylpeminen. Kaikki sen takia, että takerrun johonkin kuvitteelliseen haaveminään, kuin hukkuva mehukattipulloon. Luulen, että kyllä se kannattelee.
Vaikka eihän se niin mene. Ainakaan jos haaveilee kropasta, jota varten pitäisi todennäköisesti poistattaa pari kylkiluuta, hioa lähes kaikkia jäljelle jääviä luita pienemmiksi, venyttää sääriluita ja tehdä ties mitä kamaluuksia omalle keholleen.
Vaikka olenhan minä kauniskin, kuulemma. Itse sitä ei aina nää, mutta näin on joskus joku sanonut. Kiitokset heille.
Suosittelen kaikille lämpimästi Margaret Cho:n stand-uppeja, joissa hän kertoo omasta rankasta menneisyydestään. Cho sairastui syömishäiriöön viihdemaailman luomien paineiden takia. Hänelle sanottiin, ettei hän voi työskennellä, ellei laihduta ja muutu. Syömishäiriöitä seurasivat päihteet, totaalinen romahdus ja lopulta paraneminen.
Chon jutut naurattavat osittain juuri siksi, että ne ovat kaikessa kipeydessään totta ja jotkut huomiot sopivat myös katsojan omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin.
Toisaalta näitä tarinoita kuunnellessaan saa valtavasti voimaa. Viimeksi kun kuun alussa kirosin itseäni ja itkin mekon puutetta koulutusohjelmani Alumnigaalaan, katsoin kolme settiä läpi, marssin kaapilleni, otin yhden vanhan mekon esille ja rakastuin siihen tyyppiin, jonka näin peilistä kyseinen mekko päällään.
Tästä sitten hurjaannuin ja menin seuraavana päivänä ostamaan uuden mekon. Tätä ennen olin viikkoja kiertänyt kaikki mahdolliset puljut läpi ja vihannut itseäni ja mekkoja, jotka eivät selvästikään olleet kropalleni suunniteltuja.
Chota kuunnellessa opin erään tärkeän asian radikaalista itsensä rakastamisesta. Asioita pitää tehdä siksi, että ne tuntuvat hyviltä, ei siksi, että ne näyttävät ulospäin hyvältä. Tavallaan sen on tiennyt aina, mutta näitä ajatuksia pyöritellessään se konkretisoituu.
Sisäistäminen onkin sitten pidempi polku.
Jokainen saa tietysti olla juuri sellainen kuin on, mutta olemuksen tulee lähteä omasta haluamisesta, ei ulkoisten paineiden luomasta pakosta.
Itse yritän vastaisuudessa noudattaa Ruotsista ostamani pinssin filosofiaa, Riots, not diets!
tiistai 27. marraskuuta 2012
"Olethan sinä ihan kehityskelpoinen"
Näin minulle sanoi sdp:läinen vaalilautakunnan puheenjohtaja kun suljimme äänestyspaikan.
Erityisesti sana "kehityskelpoinen" jäi vaivaamaan minua. Sama tyyppi oli jo aiemmin päivällä käskenyt minua keittämään kahvia, koska olen nainen, joten en enää ottanut kaikkea hänen sanomaansa kovin vakavasti.
Silti mietin, mitä ihmettä hän kehityskelpoisella tarkoitti.
Vaalien alla saa yleensä kuulla olevansa väärässä puolueessa. "Olen kyllä kanssasi ihan samaa mieltä, mutta kun sulla toi puolue on väärä." "Kai sää tajuat, että jos haluat tässä yhteiskunnassa jotain saavuttaa, niin sun pitää vaihtaa puoluetta" jne jne.
Ihmiset! Mikä teitä vaivaa!
Puolueeseen ei liitetä (paitsi kuulemma Keskustaan) vaan siihen liitytään, omasta tahdosta. Eiköhän siis puolueeseen liittynyt ihminen tiedä suurin piirtein minkälaiseen sakkiin on lähtenyt mukaan ja mitä asioita ajamaan.
Huutelu on lähinnä akselilla "kasva isoks ja muutu demariks", tarkoittaako tämä siis sitä, että poliittisen ajattelun joku luonnollinen kaari olisi muuttua tylsäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi tyypiksi. Menettää kaikki kiihko ja aatteen palo.
Toisaalta tämä huutelu tuntuu välillä jopa eräänlaiselta kiusaamiselta, jossa isompi ottaa pienemmän pään kainaloon ja pyöräyttää pari kierrosta kirppurallia. "Senkin liberaali tennariteini, opitpahan!"
Minulle vasemmistolaisuuteni yksi tärkeä kulmakivi ovat työväenlaulut ja demarit tuntuvat lopettaneen niidenkin laulamisen. Toritapahtumissa raikaa Toivotaan toivotaan ja muu iskelmä. Itse tahtoisin vaikka toivottaa Jäähyväiset aseille tai toivoa, että Paistaa aurinko aina (jolle ei ollut asiallista suomenkielistä videota youtubessa).
Eräälle etelämpänä asuvalle toverilleni oli joku paikallinen demari summannut hyvin Vasemmiston ja demarien eron: "ollaan monista asioista samaa mieltä ja sopivasti vasemmalla, mutta Vasemmistoliitto on monissa asioissa liian liberaali, ja se ei taas meille demareille sovi."
Ja tämä liberaaliuden ero näkyy aina ajoittain hyvin ikävissä paikoissa, esim. demarien tavassa torpata transsukupuolisten oikeus lisääntymiskykyyn. Tällä hetkellä translaki edellyttää sukupuolenkorjaukselta lisääntymiskyvyttömyyttä. Kun tätä yritti eräs rohkea avustaja korjata, hänet erotettiin.
Puolueissa on eroja (vesistä en ole aina niin varma) ja hyvä niin. Ja puoluetta saa myös vaihtaa. Itse en ajatellut, koska vaihtamatta paras, mutta tervetuloa vaan porukka Vasemmistoon. Meille saa tulla.
Erityisesti sana "kehityskelpoinen" jäi vaivaamaan minua. Sama tyyppi oli jo aiemmin päivällä käskenyt minua keittämään kahvia, koska olen nainen, joten en enää ottanut kaikkea hänen sanomaansa kovin vakavasti.
Silti mietin, mitä ihmettä hän kehityskelpoisella tarkoitti.
Vaalien alla saa yleensä kuulla olevansa väärässä puolueessa. "Olen kyllä kanssasi ihan samaa mieltä, mutta kun sulla toi puolue on väärä." "Kai sää tajuat, että jos haluat tässä yhteiskunnassa jotain saavuttaa, niin sun pitää vaihtaa puoluetta" jne jne.
Ihmiset! Mikä teitä vaivaa!
Puolueeseen ei liitetä (paitsi kuulemma Keskustaan) vaan siihen liitytään, omasta tahdosta. Eiköhän siis puolueeseen liittynyt ihminen tiedä suurin piirtein minkälaiseen sakkiin on lähtenyt mukaan ja mitä asioita ajamaan.
Huutelu on lähinnä akselilla "kasva isoks ja muutu demariks", tarkoittaako tämä siis sitä, että poliittisen ajattelun joku luonnollinen kaari olisi muuttua tylsäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi tyypiksi. Menettää kaikki kiihko ja aatteen palo.
Toisaalta tämä huutelu tuntuu välillä jopa eräänlaiselta kiusaamiselta, jossa isompi ottaa pienemmän pään kainaloon ja pyöräyttää pari kierrosta kirppurallia. "Senkin liberaali tennariteini, opitpahan!"
Minulle vasemmistolaisuuteni yksi tärkeä kulmakivi ovat työväenlaulut ja demarit tuntuvat lopettaneen niidenkin laulamisen. Toritapahtumissa raikaa Toivotaan toivotaan ja muu iskelmä. Itse tahtoisin vaikka toivottaa Jäähyväiset aseille tai toivoa, että Paistaa aurinko aina (jolle ei ollut asiallista suomenkielistä videota youtubessa).
Eräälle etelämpänä asuvalle toverilleni oli joku paikallinen demari summannut hyvin Vasemmiston ja demarien eron: "ollaan monista asioista samaa mieltä ja sopivasti vasemmalla, mutta Vasemmistoliitto on monissa asioissa liian liberaali, ja se ei taas meille demareille sovi."
Ja tämä liberaaliuden ero näkyy aina ajoittain hyvin ikävissä paikoissa, esim. demarien tavassa torpata transsukupuolisten oikeus lisääntymiskykyyn. Tällä hetkellä translaki edellyttää sukupuolenkorjaukselta lisääntymiskyvyttömyyttä. Kun tätä yritti eräs rohkea avustaja korjata, hänet erotettiin.
Puolueissa on eroja (vesistä en ole aina niin varma) ja hyvä niin. Ja puoluetta saa myös vaihtaa. Itse en ajatellut, koska vaihtamatta paras, mutta tervetuloa vaan porukka Vasemmistoon. Meille saa tulla.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Politiikan herrasväki ja hameväki
Joskus kunnallispolitiikka on siitä ihanaa, että siellä tapaa myös mukavia, aitoja ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä ilman taka-ajatusten ja selkäänpuukottamisen pelkoa. Uskokaa tai älkää, sieltä voi siis saada ystäviä.
Erään uuden tuttavuuteni kanssa kirjoitimmekin sitten yhteisen yleisönosastokirjoituksen Länsi-Savoon, koska kyllästyimme vaalikentillä tapahtuvaan jatkuvaan tytöttelyyn. Kirjoitus julkaistiin eilen 25.10 ja siitä tuli jo samana päivänä positiivista palautetta kirjoituksen lukeneilta.
Asia saa vielä suuremman korostuksen, kun kyseessä on mies vastaan
nainen asettelu. Me nuoret naiset kun olemme helposti vanhemmille
poliitikkomiehille pelkkiä puuhastelevia pikkutyttöjä, oli poliittinen
kokemuksemme sitten kuinka laaja tahansa.
Kunnallisalan kehittämissäätiö teki vuoden 2008 kuntavaaleissa valittujen 18-30 vuotiaden keskuudessa selvityksen, jossa tulee ilmi että naiset kokevat miehiä useammin ikänsä haittana työnteossaan kuntapolitiikassa. Kertomuksista käy ilmi selkeästi linja, jossa vanhemmat miespoliitikot väheksyvät naisia, tytöttelevät ja antavat ymmärtää nuoren naisen olevan altavastaajana heihin nähden.
Sama on tullut esille myös näissä vaaleissa. Kaikkein käsittämättömintä on, että olemme jopa joutuneet sanomaan "sedille" suoraan, että "lakkaatkos tytöttelemästä", kun vaalikojulla on sanailu kiihtynyt.
Tässä voi jokainen 40+ miesehdokas mennä itseensä. Puhutteletko toisen puolueen nuorta naisehdokasta samalla tavalla, kuin ikäistäsi miesehdokasta? Puhutteletko puoluetovereitasi samalla tavalla ikään ja sukupuoleen katsomatta?
Me olemme nuoria ja naisia, tyttäriä, sisaruksia. Äiti ja opiskelija, molemmat piiriemme puheenjohtajia. Meillä on nimet.
Meitä ei tarvitse tytötellä, eikä tarvitse ketään muutakaan.
Emmi Jääskeläinen, pj, Etelä-Savon Piraatit, ehdolla Mikkelissä
Sini Savolainen, pj, Etelä-Savon Vasemmisto, ehdolla Mikkelissä
P.s Hävettää miten vähän olen vaalien takia ehtinyt kirjoittamaan. Palaan ruotuun marraskuussa.
Erään uuden tuttavuuteni kanssa kirjoitimmekin sitten yhteisen yleisönosastokirjoituksen Länsi-Savoon, koska kyllästyimme vaalikentillä tapahtuvaan jatkuvaan tytöttelyyn. Kirjoitus julkaistiin eilen 25.10 ja siitä tuli jo samana päivänä positiivista palautetta kirjoituksen lukeneilta.
Meillä
on jokaisella erittäin hieno ja tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua
kuntamme päätöksentekoon. Voimme asettua ehdolle vaaleissa ja päästä
vaikuttamaan niihin asioihin jotka koemme tärkeiksi. Tasa-arvo, siihen
tulee pyrkiä kaikessa.
Siksi
onkin sääli, ettei politiikassa tasa-arvo kuitenkaan näyttäydy samana,
kuin mitä se ajatuksen tasolla on. Vastakkainasetteluksi syntyy helposti
vanhempi vastaan nuorempi, minkä seurauksena nuorempaa sorsitaan
tietämättömänä uutena tulokkaana, vaikka nuorella "tulokkaalla" voi olla
takataskussaan ties millainen kokemusten ja näkemysten arsenaali.
Kunnallisalan kehittämissäätiö teki vuoden 2008 kuntavaaleissa valittujen 18-30 vuotiaden keskuudessa selvityksen, jossa tulee ilmi että naiset kokevat miehiä useammin ikänsä haittana työnteossaan kuntapolitiikassa. Kertomuksista käy ilmi selkeästi linja, jossa vanhemmat miespoliitikot väheksyvät naisia, tytöttelevät ja antavat ymmärtää nuoren naisen olevan altavastaajana heihin nähden.
Sama on tullut esille myös näissä vaaleissa. Kaikkein käsittämättömintä on, että olemme jopa joutuneet sanomaan "sedille" suoraan, että "lakkaatkos tytöttelemästä", kun vaalikojulla on sanailu kiihtynyt.
Tässä voi jokainen 40+ miesehdokas mennä itseensä. Puhutteletko toisen puolueen nuorta naisehdokasta samalla tavalla, kuin ikäistäsi miesehdokasta? Puhutteletko puoluetovereitasi samalla tavalla ikään ja sukupuoleen katsomatta?
Me olemme nuoria ja naisia, tyttäriä, sisaruksia. Äiti ja opiskelija, molemmat piiriemme puheenjohtajia. Meillä on nimet.
Meitä ei tarvitse tytötellä, eikä tarvitse ketään muutakaan.
Emmi Jääskeläinen, pj, Etelä-Savon Piraatit, ehdolla Mikkelissä
Sini Savolainen, pj, Etelä-Savon Vasemmisto, ehdolla Mikkelissä
P.s Hävettää miten vähän olen vaalien takia ehtinyt kirjoittamaan. Palaan ruotuun marraskuussa.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Natsit vaalimainosten kimpussa Mikkelissä
Eivät ehtineet vaalijulisteet kauaa olla paikallaan, kun jo Kansallisen vastarinnan urpot kävivät liimailemassa tarrojaan kaupungille levitettyihin julisteisiin.
Esimerkiksi Saksalanraitilla minulla ei ole kasvoja enää ollenkaan ja kanssaehdokkaaltani puuttuu puolet päästä.
Eikä tässä vielä kaikki. Tänään sain kuulla, että KD:n Peter Malualin kuvia on rapsuteltu pois heidän julisteistaan. Etelä-Sudanista Suomeen tullut Peter on Mikkelin maahanmuuttajaehdokkaista ainoa afrikkalaistaustainen.
Jotenkin näitä tuhoja ihmetellessään tuntuu hassulta, että juuri keskiviikkona Mikkelin lukion paneelissa sanoin opiskelijoille, että repikää niitä patrioottien tarroja pois. Rasismi ei kuulu katukuvaan. Ja nyt tämä.
No, toisaalta tästä saa mahtavaa käyttistä ja bensaa omiin liekkeihin.
Huomenna ohjelmassa rikosilmoituksen tekeminen ja Viola - väkivallasta vapaaksi ry:n vaalipaneeli.
Esimerkiksi Saksalanraitilla minulla ei ole kasvoja enää ollenkaan ja kanssaehdokkaaltani puuttuu puolet päästä.
Eikä tässä vielä kaikki. Tänään sain kuulla, että KD:n Peter Malualin kuvia on rapsuteltu pois heidän julisteistaan. Etelä-Sudanista Suomeen tullut Peter on Mikkelin maahanmuuttajaehdokkaista ainoa afrikkalaistaustainen.
Jotenkin näitä tuhoja ihmetellessään tuntuu hassulta, että juuri keskiviikkona Mikkelin lukion paneelissa sanoin opiskelijoille, että repikää niitä patrioottien tarroja pois. Rasismi ei kuulu katukuvaan. Ja nyt tämä.
No, toisaalta tästä saa mahtavaa käyttistä ja bensaa omiin liekkeihin.
Huomenna ohjelmassa rikosilmoituksen tekeminen ja Viola - väkivallasta vapaaksi ry:n vaalipaneeli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)