perjantai 6. toukokuuta 2011

Esittäytyminen

Aina on kohteliasta aluksi esittäytyä.
Olen Sini, 90-luvun tuotos Pieksämäeltä, Etelä-Savosta.
Ajatteluani leimaavat erityisesti vasemmistolainen feminismi, veganismi ja straight edge-aate. Vapaa-ajallani riekun mm. vasemmistonuorissa.

Päätin aloittaa bloggaamisen todenteolla viimeisimpien vaalien jälkimainingeissa. Olin itse ehdolla Vasemmistoliiton listoilla täällä Etelä-Savossa ja lievästi sanottuna pettynyt valtakunnalliseen tulokseen. Minusta oli pöyristyttävää, että muukalaisvihalla ja muulla umpimielisyydellä ratsastavia, vähintäänkin epäilyttäviä tyyppejä meni heittämällä läpi, koska he sattuivat olemaan osa yleis-Eurooppalaista äärioikeiston nousun trendiä. Onneksi nämä sankarit myös näyttivät todelliset karvansa jo heti alkumetreillä.

Tulevat neljä vuotta tulevatkin olemaan vähintään mielenkiintoista aikaa Suomen poliittisella kentällä.

Tässä blogissa tulen käsittelemään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Veikkaan kertoilevani täällä niin ikkunallani kasvavista paprikan ja tomaatin taimista, kuin tulevan kesän vegaanisista grilliherkuista tai uusimmista ompeluksistani (olen tosi hanakka tekemään kaikenlaisia käsitöitä). Eniten palstatilaa tulevat kuitenkin varmimmin saamaan päivänpoliittiset asiat niin kotimaasta kuin maailmaltakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti