Raiskaa se, heh heh, tapa se, heh heh...

Facebookilla on tiukka moderointilinja paljaiden rintojen ja muun moraalisesti arveluttavan suhteen. Imetyskuvia tai kuvia masektomian (rinnan tai rintojen poisto) jälkeisistä rintakehistä otettuja kuvia ei saa esitellä. Kuvat ruokailevista lapsista ja transmiesten rintakehistä tai rintasyövän voittaneen naisen koko rintakehän peittävästä tatuoinnista kun ovat meille aivan liikaa.

Linja on virheellinen ja pettää, pahasti. "Naamakirja" kun pullistelee ryhmiä ja yksittäisiä kuvia, joissa "ihan vaan läpällä" hehkutetaan miten mahtavaa väkivalta naisia kohtaan on. Naisiin kohdistuva väkivalta on Facebookin sokea piste.

Sivut jakavat esimerkiksi kuvia pahoinpidellystä naisesta, jolla on voimakas nenäverenvuoto. Kuvatekstinä kuvalla on "Nenäverenvuoto, ensimmäinen merkki epäonnistuneesta voileivästä".

Toisena esimerkkinä mainittakoon kuva naisesta, jolla on mustelmia kasvoissaan. Kuvatekstinä "1/3 naisista kokee fyysistä väkivaltaa, 2/3 miehistä ei selvästi hoida hommiaan!"
Lisäksi sivustot ja kuvat kannustavat avoimesti väkivaltaan ja raiskauksiin vähättelemällä tekoja ja tekemällä niistä "hauskaa huumoria".

Facebook ei tunnu tajuavan. Rintaruokinta on ylläpidolle ilmiannettuja kuvia tarkastettaessa loukkaavampaa, kuin pahoinpidelty ihminen.

Siksi internetin feministit ovatkin lähteneet niiden mainostajien perään, joiden mainoksia on nähty näillä sivustoilla tai kuvien rinnalla. Osansa ovat tähän mennessä saaneet mm. Dove, Finnair ja American Express.

Kampanja elää myös Twitterissä #FBrape-hashtagin alla.

Tuloksia odotellessa. Itse toivon kampanjan tuloksena Facebookin moderointilinjan muuttuvan. Netin naisvihalle on tultava loppu. Facebook ei voi ummistaa silmiään.

Nainen, tuo keppihevosista paras!

Voisivatko oikeistolaiset siis kiivetä pois selästäni!

Jälkijytkyläisessä politiikassa yhdeksi maahanmuuton ja toisten kulttuurien vastustamisen suurimmaksi syyksi on nostettu naisten ihmisoikeudet. Niiden kannattaminen kun näyttää tosi hyvältä ulospäin.

Valitettavasti homma ei toimi ihan niin, että huudetaan "Mutta entäs naisten oikeudet!" ihan joka ikiseen väliin, jos "ihmisoikeustaistelulla" ei ole mitään loogista linjaa.

Erityisen suosittu keppihevonen tuntuu olevan musliminainen. Musliminainen kun on vielä suomalaisia lähilajejaan, kapista mokuttajanaista ja tavallista ihanan valkoista suomalaisnaista enemmän hukassa.

Hyvä esimerkki tästä on perjantaina uutisoitu kansanedustaja Saarakkalan ehdottama burkha- ja niqabkielto. Saarakkala on sitä mieltä, että muutaman kymmenen naisen (mitä todennäköisimmin vapaaehtoinen) verhoutuminen on suuri loukkaus heidän oikeuksiaan kohtaan.

Naisten oikeuksien punainen lanka ei kuitenkaan ole kovin yhtenäinen. Saarakkala vastustaa yhtä naisten lisääntymisterveyden kulmakivistä, oikeutta aborttiin. Hänen mielestään lääkärin pitäisi saada kieltäytyä abortista vakaumuksensa pohjalta.

Burkhakieltoa ajetaan sinisilmäisesti sillä perusteella, että verhotut naiset ovat jotenkin totaalisen alistettuja tahdottomia raukkoja, jotka oma mies huputtaa ennen kotoa poistumista.

Kuinka montaa musliminaista vaikkapa Saarakkala on konsultoinut asiasta ennen kiellon puuhaamisen aloittamista?

Saarakkalalla tuskin valkoisena (oletettavasti) kristittynä miehenä on pahemmin kokemusta elämästä muslimina, saati musliminaisena.

Jo aiemmin keväällä FEMENin tempauksen myötä musliminaiset ympäri maailmaa ilmaisivat, etteivät he tahdo olla länsimaisten feministien keppihevosia. En usko heidän tahtovan sen suuremmin olla islamofobisten, maahanmuuttajavihamielisten oikeistolaisten miesten keppihevosia.

Ei toisten oikeuksia voi ajaa omista lähtökohdista, kuuntelematta ja ymmärtämättä toisten ajatuksia ja asemaa.

Luovuttamattomat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja kiinnostus niiden edistämiseen on tärkeää. Tavassa, jolla näitä oikeuksia ajetaan, on kuitenkin vielä oikeistolla ja myös lännen liberaaleilla oppimisen varaa.

Rotupuhtoinen lähiöni

Tähän mennessä olen usein esitellyt itseni reippaasti Mikkeliin muuttaneeksi pieksämäkeläiseksi, koska kotikaupunki on ollut minulle tärkeä osa identiteettiäni.

Paitsi että juuri nyt hävettää ihan saatanasti.

Pakolaisia ei voida ottaa, koska ne raukat alkoholisoituu ja hakkaa perheitään huostaanottotilanteisiin asti. Syntysuomalaiset perheethän ovat tietysti kuin suoraan OMOn tai Arielin mainoksista. Lapset leikkivät kivoja leikkejä, äidit pesevät pyykkiä ja isät ovat näkymättömissä, eli töissä, kaikilla suomalaisilla miehillähän on töitä.

Rakas kotikaupunki, nyt vittu oikeesti!

Se on kiva, että halutaan pitää yllä idyllisen maaseutukaupungin mainetta, varsinkin kun ollaan kärsitty parikymmentä vuotta Suomen väkivaltaisimman kaupungin ja muutenkin ankean mestan maineesta, mutta takapajuinen rasismi ei oikein sovi tuohon idylliin.

On eri asia sanoa, ettei ole rahaa tai resursseja, kuin todeta, että nämä pakolaiset ovat ongelmaihmisiä, jotka lähinnä riehuvat ja tuottavat kuluja ja pahaa mieltä.

Pakolaisuus ei ole kevyt, hetkessä tehty valinta, vaan pakon sanelema iso elämänmuutos. Koetut traumat aiheuttavat helposti mielenterveyden järkkymistä, mitä ei myöskään helpota uuden kotimaan torjuva ilmapiiri ja vaiettu, kuoliaaksi kielletty rasismi.

Maahanmuuttajille, erityisesti pakolaisille ei muutenkaan aina ole, tai osata kohdistaa oikeita mielenterveyspalveluita. Joko niitä ei osata vaatia, tai niiden toteuttaminen on hankalaa kielimuurin tai kulttuurierojen takia.
Uskallan väittää, ettei tasapainossa oleva ihminen ryyppää itseään hengiltä tai hakkaa perhettään sairaalakuntoon.

Ja sitten on tietysti nämä tyypit, joiden mielestä on kivaa, kun pizza ja kebab on niin halpaa ja että sitä saa ihan kulman takaa, mutta rapussa moikkaava outo tumma mies ja suomalaiseen suuhun vaikeasti sopivat nimet ovissa ovat aivan liikaa omalle mielenrauhalle.

Ihan vaan vinkkinä, jos Pieksämäki ei tahdo olla seuraavat pari vuosikymmentä "se rasistinen rautatiekaupunki Savossa", niin nyt tartteis tehdä jotain ja aika livakkaan...

Velallisen musertava huoli

Minulla on sekä, runkopatja, lipasto, tuoli, että velallisen musertava huoli, siitä huolimatta, että olen vuokralainen.

Minä olen opiskelija.

Käyn töissä ja mielestäni minun n. 20h/kk panokseni on tärkeä, sillä olen henkilökohtainen avustaja, monen mahdollistaja invalidille työnantajalleni.

Silti elintasoni on mitä on.

Opintotukea tulee se mitä tulee, siitä suurin osa menee vuokraan ja laskuihin. Sillä mitä yli jää + 100€ ja 150€ välillä pyörivällä kuukausipalkallani, yhteensä n. 270 - 310€ minun pitäisi ostaa kuukauden ruuat, elää sitä kuuluisaa opiskelijaelämää ja aina välillä uusintaa maallista omaisuuttani harkitusti. Puhumattakaan lääkkeistä ja muista menoista, joita syntyy välillä yllättäen. Pikavippiä otan vain vanhemmiltani ja sitäkin mielestäni suhteellisen harvoin ja pieninä summina.

No, menin sitten hetken tuskailun jälkeen ottamaan opintolainaa. Ja nyt en tiedä oliko se sittenkään paras mahdollinen idea.

Tietysti oma henk. koht. "opiskelijaelämäni" on edullisempaa kuin toisilla, en juo alkoholia tai tupakoi (streittari, daa!), mikä luo kai jonkinlaisia säästöjä.
Tosin vastapainoksi erinäiset ammattilaiset hakkaavat rahani pienellä neulalla ihoni alle loppuelämäkseni. Ja päätin alkaa ensimmäistä kertaa elämässäni sijoittaa astioihin. Arabian kipot on helvetin kalliita (mutta ihania).

Elämä on kallista. Käyn kyllä toisinaan opiskelijoiden leipäjonossa hakemassa täydennystä ruokakaappiini, ostan vaatteeni lähinnä kirpputoreilta ja alennusmyynneistä. Elokuvissa käyn todella harvoin ja teatterissakin vain työni puolesta, jolloin pääsen sisään ilmaiseksi. Festareille hankkiudun yleensä talkoolaiseksi, jotta en joudu maksamaan kalliita lippuja. Auto on tällä hetkellä telakalla lapsuudenkotini pihalla.

Silti tuntuu, että syön opintotukeni. Ongelma ei ole edes se, että veganismi olisi jotenkin erityisen kallista, vaan se, että kaikki ruoka on hintavaa, varsinkin jos tahtoo syödä monipuolisesti.

Puheet opintotuen muuttamisesta entistä lainapainotteisemmaksi kieltämättä ahdistavat. Jo nyt mietin, että mitä jos en työllistykään omalle alalleni, vaan jumitun erinäisiin hanttihommiin ja pätkätöihin?
En ole se suurin optimisti, vaikka yritän hokea itselleni, että kyllä elämä kantaa.

Tulen perheestä, jossa toisella vanhemmistani on talous kuralla lainanoton takia. Tuli 90-luvun lamaa, burn-outtia ja masennusta ja sillä tiellä ollaan, luottotietojen palautumista odotellessa...
Kieltämättä huolehdin, miten minulle käy? Onko minulla joku geneettinen herkkyys kusta raha-asiani? Tulenko kuitenkaan kiipeämään sille kuuluisalle "vihreämmälle oksalle", josta tämä vanhempi aina jaksaa korkeakouluopiskelijaa muistuttaa?

Millainen on minun vihreämpi oksani, jos hallitus nyt sahaa sen poikki altani uudistamalla opintotuen ihan päin helvettiä?

Jeesuksen pääsiäinenkin onnistui paremmin

Joo, ei pärjännyt Second Hand Cinderella kolmea kuukautta. Oikeastaan ei vissiin kolmea viikkoakaan.
Mutta niin käy joskus.

Maailmassa, jossa sukkahousut hajoaa käsiin, ensimmäiset "edustusvaatteet" ostetaan vasta kun saadaan paikka opiskelijakunnan hallituksesta (nyt on kuulkaa käyntikortteja ja kaikkee) ja pleikkarilla on tylsää takoa pelkkää Half-lifea, on helkkarin hankalaa olla ostelematta yhtään mitään ylimääräistä 90 päivän ajan.

Mutta voin sentään sanoa, että yritin. Ja suurimman osan aikaa vitutti.

Löysin kuitenkin uusia puolia itsestäni. Kun tottuu ostelemaan parin euron pokkareita kirppareilta, unohtaa kirjaston olemassaolon, koska arvottaa kirjojen omistamista muun maallisen edelle.
Ja kun unohtaa kirjaston olemassaolon, saa myös aikaan parin kympin kirjastolaskut, kun kirjat unohtaa pinon pohjimmaisiksi.

Toisaalta tunnistin itsestäni myös kaksi tylsyydentappajaa. Sen tyypin, joka syö kun sillä on tylsää ja sen toisen, joka kiertää kotimatkalla alelaarit tai jonkun kirpparin, koska sillä on ollut vähän huono päivä.
Näitä tyyppejä sitten yritänkin vissiin koko loppu kevään opettaa tavoille.

Mutta nyt on pakko mennä ostamaan ne ehjät sukkahousut, koska illalla rokki soi!