En seuraa urheilua, mutta joskus urheilu onnistuu tunkeutumaan minunkin epäurheilulliseen ulottuvuuteeni. Yleensä kiinnostukseni herää, kun aletaan puhua naisista ja urheilusta tavoilla, joilla ei ole mitään tekemistä itse urheilusuoritusten kanssa.
Yhyy, maailman nopeimmat naiset eivät ole tiukkavartaloisia!
Kuka nyt enää jaksaa kiinnostua pikajuoksusta, kun siellä kirmaa vain yhdysvaltalaisia ja jamaikalaisia läskiperseitä hampurilaiset mielessä!?
Toimittaja Juha Jaakkonen sivuuttaa itse urheilusuoritukset täysin keskittymällä ainoastaan juoksijoiden ulkonäköön. Koko jutussa on kaksi kuvituskuvaa (jos taulukkoa ei lasketa), joista toinen on lähikuva yhdysvaltalaisjuoksija Carmelita Jeterin pakaroista. Kaiken huipuksi juttu on otsikoitu "He voisivat olla vielä parempia".
Anteeksi nyt, mutta mitä hemsveettiä! Jutussa haastatellaan suomalaista valmentajaa, jonka valmennettavaa ei nähty koko satasen finaalissa. Valmentaja toteaa, että finaalissa juoksevien naisten ruokavalio tuskin on kovin tiukka, koska heillä on kehoissaan "ylimääräistä". Ja tosiaan, toistan, Petteri Jousteen valmentama Hanna-Maari Latvala ei juossut satasen finaalissa. Tosin ainakin hän syö varmasti paljon paremmin ja terveellisemmin kuin finalistit, onhan rasvaprosenttikin alle 15.
Nyt hei joku järki käteen!
Ihmiskeho on siitä ihana ja ihmeellinen, että niitä on monenlaisia. Lihas ja rasvakudos asettuvat jokaisessa kehossa eri tavalla. Tämän luulisi pitkän linjan valmentajankin ymmärtävän. Vai käytetäänkö Suomessa valmennusmetodia, joka edellyttää valmennettavalta tiettyyn muotoon mahtumista?
Koskahan urheilujournalismissa päästään rasismista ja seksismistä todelliseen urheilusuorituksista uutisointiin?
Jutussa on käytetty lähteenä FFFifi:n Fitness führer-blogia lily.fi:stä.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
torstai 11. heinäkuuta 2013
Nyt kun rakastat itseäsi, älä vihaa muita
Netti on puolillaan "Ainakaan en ole pakkasen raiskaama pulkannaru"-tyyppisiä kuvatauluja (vai millä nimellä niitä nyt kuuluisi kutsua?) ja muuta sosiaalisessa mediassa jaettavaksi tarkoitettua sisältöä, jossa hoikkia ja tukevia naisia asemoidaan toisiaan vastaan kaikin keinoin.
Äkkiä onkin olemassa SE YKSI AINOA OIKEA tapa olla nainen.
Rakkaat ihmiset, lopettakaa!
Tiedän kyllä itse reitevänä ja muutenkin muotteihin sopimattomana, millaista on katsella kuvastoja ja näyteikkunoita, joiden vaatteet eivät mahdu tai istu, mutta se ei oikeuta keskinäiseen vihanpitoon.
Lihavuudelle ja laihuudelle on muitakin selityksiä, kuin holtiton ruokailu tai himokuntoilu. Kaikilla alipainoiselta vaikuttavilla ei ole anoreksiaa, eivätkä kaikki pyöreät naiset lohduta itseään iltaisin sipsipusseilla ja suklaakakulla. Tämän tietävät kaikki, mutta näemmä sitä pitää silti edelleen hokea!
Ihmiskehoja on yhtä erilaisia, kuin on erilaisia ihmisiä.
Häpäisykulttuuri, jossa nostamme itseämme tai mielestämme hyväksyttäviä vartaloita toisten yläpuolelle, on pahinta sisäistä sodankäyntiä, jota erityisesti naiset (mutta myös muut ryhmät) voivat keskenään käydä. Sen sijaan, että muuttaisimme rakenteita, jotka aiheuttavat meissä pahoinvointia ja alemmuudentunnetta, vahvistamme niitä rakentamalla uusia ympärillemme.
Erityisesti tämä arvostelu nousee esille kesällä. Meitä mm. kehotetaan pukeutumaan kehotyyppimme mukaan, ei sen kehon mukaan, jonka toivomme omaavamme.
Kehotan kaikkia haistattamaan pitkät moiselle. Parhaan rantakropan saa viemällä kroppansa rannalle ja nauttimalla olostaan, oltiin sitten pikku-pikku bikineissä, kokouimapuvussa tai vaikka toppahaalarissa.
Tietysti on tärkeää olla terve, mutta fyysinen terveys vaatii myös psyykkistä terveyttä. Terveys on tasapainoa, tyytyväisyyttä siihen mitä on.
Olkaa tyytyväisiä olemukseenne, sillä olette ihania!
Äkkiä onkin olemassa SE YKSI AINOA OIKEA tapa olla nainen.
Rakkaat ihmiset, lopettakaa!
Tiedän kyllä itse reitevänä ja muutenkin muotteihin sopimattomana, millaista on katsella kuvastoja ja näyteikkunoita, joiden vaatteet eivät mahdu tai istu, mutta se ei oikeuta keskinäiseen vihanpitoon.
Lihavuudelle ja laihuudelle on muitakin selityksiä, kuin holtiton ruokailu tai himokuntoilu. Kaikilla alipainoiselta vaikuttavilla ei ole anoreksiaa, eivätkä kaikki pyöreät naiset lohduta itseään iltaisin sipsipusseilla ja suklaakakulla. Tämän tietävät kaikki, mutta näemmä sitä pitää silti edelleen hokea!
Ihmiskehoja on yhtä erilaisia, kuin on erilaisia ihmisiä.
Häpäisykulttuuri, jossa nostamme itseämme tai mielestämme hyväksyttäviä vartaloita toisten yläpuolelle, on pahinta sisäistä sodankäyntiä, jota erityisesti naiset (mutta myös muut ryhmät) voivat keskenään käydä. Sen sijaan, että muuttaisimme rakenteita, jotka aiheuttavat meissä pahoinvointia ja alemmuudentunnetta, vahvistamme niitä rakentamalla uusia ympärillemme.
Erityisesti tämä arvostelu nousee esille kesällä. Meitä mm. kehotetaan pukeutumaan kehotyyppimme mukaan, ei sen kehon mukaan, jonka toivomme omaavamme.
Kehotan kaikkia haistattamaan pitkät moiselle. Parhaan rantakropan saa viemällä kroppansa rannalle ja nauttimalla olostaan, oltiin sitten pikku-pikku bikineissä, kokouimapuvussa tai vaikka toppahaalarissa.
Tietysti on tärkeää olla terve, mutta fyysinen terveys vaatii myös psyykkistä terveyttä. Terveys on tasapainoa, tyytyväisyyttä siihen mitä on.
Olkaa tyytyväisiä olemukseenne, sillä olette ihania!
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Miksi Pridea tarvitaan?
Aina Helsinki Priden aikaan muutamat tyypit kyseenalaistavat koko Pride-festivaalien tarkoituksen.
Yleensä ihmetellään, että eikö koko "kattokaa kun mä oon erilainen"-touhu karnevaaleineen vain vahvista stereotypioita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja työnnä koko HLBTQI-ihmisryhmää entistä enemmän marginaaliin.
EI. EI. EI. EI. EI!!
Ohjaan vapaaehtoisena Setan nuortenryhmää ja voin sanoa, että minä näen sen tarpeen, joka tällä yhteiskunnalla on sille, että ihminen saa olla juuri se, kuka kokee olevansa ja rakastaa juuri sitä, jota kokee rakastavansa.
Meillä on Suomessa edelleen nuoria, jotka pelkäävät läheistensä suhtautumista asiassa, jossa hyväksyntä olisi kaikkein olennaisinta. Siinä, mitä nuori itse kokee olevansa, siinä, kuka nuori todella on.
Meillä on nuoria, jotka pelkäävät, että perhe ja läheiset hylkäävät heidät, lakkaavat rakastamasta heitä ehdoitta, kun he paljastavat näille ihmisille todellisen minänsä.
Meillä on nuoria, jotka pelkäävät, etteivät enää saa asua kotona, kun he tulevat ulos kaapista.
Meillä on nuoria, jotka kokevat, etteivät välttämättä tahdo, tai vain jaksa elää, koska yhteiskunta on heitä kohtaan väkivaltainen, niin henkisesti, kuin fyysisesti.
Meillä on nuoria, jotka pelkäävät ventovieraiden heihin kohdistamaa väkivaltaa.
Meillä on nuoria, jotka eivät tarvitsisi masennukseensa lääkkeeksi niinkään kemiallisia yhdisteitä, vaan hyväksyntää.
Ja näistä pelokkaista ja ahdistuneista nuorista kasvaa pelokkaita ja ahdistuneita aikuisia, ellei heitä todella aleta nähdä sellaisina, kuin he ovat. Ihmisinä. Rakastettavina tyyppeinä. Perheenjäseninä, ystävinä, työkavereina, sattumanvaraisina kohtaamisina tämän elämän hullun vuoristoradan varrella.
Ja te kehtaatte kyseenalaistaa YHDEN VIIKON Helsingissä ja muutamat kesäpäivät muualla Suomessa.
Näkymättömäksi tekeminen ja tekeytyminen ovat henkisen väkivallan muotoja, joista tämän yhteiskunnan on päästävä eroon. Ihmisillä, jotka eivät koskaan ole olleet marginaalissa, joiden ei ole tarvinnut tehdä olennaista osaa itsestään näkymättömäksi, ei ole käsitystä siitä, miten tärkeää on tulla nähdyksi omana itsenään.
Edes kerran vuodessa.
Yleensä ihmetellään, että eikö koko "kattokaa kun mä oon erilainen"-touhu karnevaaleineen vain vahvista stereotypioita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja työnnä koko HLBTQI-ihmisryhmää entistä enemmän marginaaliin.
EI. EI. EI. EI. EI!!
Ohjaan vapaaehtoisena Setan nuortenryhmää ja voin sanoa, että minä näen sen tarpeen, joka tällä yhteiskunnalla on sille, että ihminen saa olla juuri se, kuka kokee olevansa ja rakastaa juuri sitä, jota kokee rakastavansa.
Meillä on Suomessa edelleen nuoria, jotka pelkäävät läheistensä suhtautumista asiassa, jossa hyväksyntä olisi kaikkein olennaisinta. Siinä, mitä nuori itse kokee olevansa, siinä, kuka nuori todella on.
Meillä on nuoria, jotka pelkäävät, että perhe ja läheiset hylkäävät heidät, lakkaavat rakastamasta heitä ehdoitta, kun he paljastavat näille ihmisille todellisen minänsä.
Meillä on nuoria, jotka pelkäävät, etteivät enää saa asua kotona, kun he tulevat ulos kaapista.
Meillä on nuoria, jotka kokevat, etteivät välttämättä tahdo, tai vain jaksa elää, koska yhteiskunta on heitä kohtaan väkivaltainen, niin henkisesti, kuin fyysisesti.
Meillä on nuoria, jotka pelkäävät ventovieraiden heihin kohdistamaa väkivaltaa.
Meillä on nuoria, jotka eivät tarvitsisi masennukseensa lääkkeeksi niinkään kemiallisia yhdisteitä, vaan hyväksyntää.
Ja näistä pelokkaista ja ahdistuneista nuorista kasvaa pelokkaita ja ahdistuneita aikuisia, ellei heitä todella aleta nähdä sellaisina, kuin he ovat. Ihmisinä. Rakastettavina tyyppeinä. Perheenjäseninä, ystävinä, työkavereina, sattumanvaraisina kohtaamisina tämän elämän hullun vuoristoradan varrella.
Ja te kehtaatte kyseenalaistaa YHDEN VIIKON Helsingissä ja muutamat kesäpäivät muualla Suomessa.
Näkymättömäksi tekeminen ja tekeytyminen ovat henkisen väkivallan muotoja, joista tämän yhteiskunnan on päästävä eroon. Ihmisillä, jotka eivät koskaan ole olleet marginaalissa, joiden ei ole tarvinnut tehdä olennaista osaa itsestään näkymättömäksi, ei ole käsitystä siitä, miten tärkeää on tulla nähdyksi omana itsenään.
Edes kerran vuodessa.
torstai 27. kesäkuuta 2013
Haudataan neitsyys, jooko?
Insipiroiduin valtavasti katseltuani Laci Greenin Sex+-videoita. Laci tekee vakuuttavia, informatiivisia, mutta silti helkkarin hauskoja videoita seksistä, minäkuvasta, itsetunnosta, seksuaalisuudesta ja kaikenlaisesta kehollisuuteen liittyvästä raikkaalla, feministisellä otteella.
Erityisesti jäin miettimään kahta neitsyyttä käsittelevää videota, sekä immenkalvoa käsittelevää videota.
Vaikkei Suomessa julkisissa peruskouluissa opetetakaan seksistä pidättäytymistä ehkäisymuotona (en tiedä miten on "yksityisten" koulujen laita) ja 90-luvun laman jälkeisestä alennustilasta on hiljalleen alettu toipua, opetusta on kehitetty ja sen painopisteistä on viilattu, on opetuksessa silti vielä petrattavaa.
Yksi näistä tarkastelun paikoista on se, mitä nuorille opetetaan ns. ensimmäisestä kerrasta ja neitsyydestä (ja tämä liittyy muuten tavallaan olennaisesti tuohon Jossu-tekstiin).
Ekasta kerrasta puhutaan kuin huippuhienosta, kalliista lahjasta. Tämä lahja pitäisi sitten antaa sille yhdelle tietylle erikoiselle, erinomaiselle tyypille. Jos menet sen lipsauttamaan jollekin "yhdentekevälle" satunnaiselle tyypille, niin voi sinua, nyt olet likainen. Sinne meni, eikä tule takaisin.
Ja sitten tulevat ne paineet "Onko tämä tyyppi nyt se, jolle tahdon 'antaa neitsyyteni'?" "Mitä jos eka kertani on ihan kamala?" "Onko hän kaiken tämän arvoinen?" Vähemmästäkin ahdistuu.
Ollaanpa rehellisiä, kuinka monen tyypin (sukupuolesta riippumatta) eka kerta on ollut, kuin suoraan jostain ihanasta persikanvärisestä valistusfilmistä?
Neitsyys-puhe sitäpaitsi antaa seksuaalista väkivaltaa kokeneille nuorille todella ikävän käsityksen seksistä. Hyväksikäyttäjän "viemä neitsyys" on vielä pahempi ajatus kuin se, että sen "antaa" "väärälle tyypille".
Puhe neitsyydestä "ihanana lahjana" tekee nuorten seksuaalisesta kehityksestä ja kasvusta omanlaisekseen seksuaaliseksi aikuiseksi oikeasti ahdistavaa. Tunnen tyyppejä, jotka kokevat huonoa omaatuntoa, koska "neitsyys meni väärälle tyypille". Vaikka mitä kukaan tekee neitsyydellä? Sitä ei voi syödä, se ei näy ulospäin, siihen ei voi pukeutua.
Neitsyys on ihmisten luoma käsite, jolla kontrolloidaan seksuaalisuutta. Immenkalvolla ei ole mitään tekemistä neitsyyden kanssa. Ja jos immenkalvon vahtaaminen on niin tärkeää, niin miten vahditaan niiden neitsyyttä, joilla on vaginan sijaan penis?
Puhe neitsyydestä onkin todella keskittynyt heteropenetraation, eli penis menee vaginaan-meininkiin. Onko ns. kultatähti-lesbo (nainen, joka on harrastanut elämänsä aikana seksiä ainoastaan naisten kanssa) koko ikänsä neitsyt, koska penis ei ole käynyt hänen sisällään? Tuskin ainakaan henkilön itsensä mielestä.
Seksuaalikasvatuksen tavoitteena on itsensä kanssa sinut oleva, omat rajansa tunteva ja seksuaalisesti hyvinvoiva ihminen. Miten hyvinvoiva voi olla ihminen, joka kokee jo alussa mokanneensa kaiken, koska ensimmäinen kerta oli väärän henkilön kanssa?
Laci Green tarjoaa neitsyys-termin vastineeksi termiä sexual debut, jonka voisi suomeksi kääntää juurikin ensimmäiseksi kerraksi.
Pidän paljon enemmän puheesta, jossa puhutaan "ensimmäisestä kerrasta", mutta onko ensimmäisen kerran käsite absoluuttinen vai partnerikohtainen? Voiko ekoja kertoja olla useita?
Erityisesti jäin miettimään kahta neitsyyttä käsittelevää videota, sekä immenkalvoa käsittelevää videota.
Vaikkei Suomessa julkisissa peruskouluissa opetetakaan seksistä pidättäytymistä ehkäisymuotona (en tiedä miten on "yksityisten" koulujen laita) ja 90-luvun laman jälkeisestä alennustilasta on hiljalleen alettu toipua, opetusta on kehitetty ja sen painopisteistä on viilattu, on opetuksessa silti vielä petrattavaa.
Yksi näistä tarkastelun paikoista on se, mitä nuorille opetetaan ns. ensimmäisestä kerrasta ja neitsyydestä (ja tämä liittyy muuten tavallaan olennaisesti tuohon Jossu-tekstiin).
Ekasta kerrasta puhutaan kuin huippuhienosta, kalliista lahjasta. Tämä lahja pitäisi sitten antaa sille yhdelle tietylle erikoiselle, erinomaiselle tyypille. Jos menet sen lipsauttamaan jollekin "yhdentekevälle" satunnaiselle tyypille, niin voi sinua, nyt olet likainen. Sinne meni, eikä tule takaisin.
Ja sitten tulevat ne paineet "Onko tämä tyyppi nyt se, jolle tahdon 'antaa neitsyyteni'?" "Mitä jos eka kertani on ihan kamala?" "Onko hän kaiken tämän arvoinen?" Vähemmästäkin ahdistuu.
Ollaanpa rehellisiä, kuinka monen tyypin (sukupuolesta riippumatta) eka kerta on ollut, kuin suoraan jostain ihanasta persikanvärisestä valistusfilmistä?
Neitsyys-puhe sitäpaitsi antaa seksuaalista väkivaltaa kokeneille nuorille todella ikävän käsityksen seksistä. Hyväksikäyttäjän "viemä neitsyys" on vielä pahempi ajatus kuin se, että sen "antaa" "väärälle tyypille".
Puhe neitsyydestä "ihanana lahjana" tekee nuorten seksuaalisesta kehityksestä ja kasvusta omanlaisekseen seksuaaliseksi aikuiseksi oikeasti ahdistavaa. Tunnen tyyppejä, jotka kokevat huonoa omaatuntoa, koska "neitsyys meni väärälle tyypille". Vaikka mitä kukaan tekee neitsyydellä? Sitä ei voi syödä, se ei näy ulospäin, siihen ei voi pukeutua.
Neitsyys on ihmisten luoma käsite, jolla kontrolloidaan seksuaalisuutta. Immenkalvolla ei ole mitään tekemistä neitsyyden kanssa. Ja jos immenkalvon vahtaaminen on niin tärkeää, niin miten vahditaan niiden neitsyyttä, joilla on vaginan sijaan penis?
Puhe neitsyydestä onkin todella keskittynyt heteropenetraation, eli penis menee vaginaan-meininkiin. Onko ns. kultatähti-lesbo (nainen, joka on harrastanut elämänsä aikana seksiä ainoastaan naisten kanssa) koko ikänsä neitsyt, koska penis ei ole käynyt hänen sisällään? Tuskin ainakaan henkilön itsensä mielestä.
Seksuaalikasvatuksen tavoitteena on itsensä kanssa sinut oleva, omat rajansa tunteva ja seksuaalisesti hyvinvoiva ihminen. Miten hyvinvoiva voi olla ihminen, joka kokee jo alussa mokanneensa kaiken, koska ensimmäinen kerta oli väärän henkilön kanssa?
Laci Green tarjoaa neitsyys-termin vastineeksi termiä sexual debut, jonka voisi suomeksi kääntää juurikin ensimmäiseksi kerraksi.
Pidän paljon enemmän puheesta, jossa puhutaan "ensimmäisestä kerrasta", mutta onko ensimmäisen kerran käsite absoluuttinen vai partnerikohtainen? Voiko ekoja kertoja olla useita?
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Luvatut kommentit Jossu-tekstin palautteeseen
Aivan ensiksi tahdon pyytää anteeksi, että tässä vastauksessa kesti niin kauan. Elämääni ovat sekoittaneet mm. puoluekokous, kesätyöni koeajan yllätyspurku, jota alan huomenna (toivottavasti) selvittää työpaikkani pääluottamusmiehen kanssa, sekä vanha kunnon juhannus, viikon kestäneine suursiivouksineen.
Ihan mahtavaa, että sain Jossulla on maine-kirjoituksestani niin paljon palautetta ja keskustelua aikaiseksi. Harmi vaan, että asiallisen keskustelun sijaan koko juttu typistettiin kohuksi, tosin ihana Anna Kontula ja hesarin Oskari Onninen kävivät juttelemassa slutshamingistä Radio Helsingin Norsuradiossa, eli jotain hyvää tässäkin.
Lupasin vastauksia kommentteihin, tässä muutamat valitut palat:
1. Nuijapäälle tiedoksi, tamperelaiset eivät ole etninen ryhmä, jota on sorrettu läpi historian. Tein pienen kyselyn ja nettihaun ja sain aika selkeän vastauksen tunnetuilta ja tuntemiltani saamelaisilta. Nunnuka-nukkuka-naima-Aslak-läppä on oikeasti tehnyt hallaa suomalaisten käsitykselle saamelaiskulttuurista voimistamalla stereotypioita ja tekemällä saamelaiskulttuurista halpaa kulttuurikrääsää.
Aiheesta puhuu hyvin esim. Suvi West, kun Tommi Lindgren kysyy häneltä asiasta (noin kohdasta 2:22 eteenpäin)
2. Ilmari (joka myöhemmin poisti kommentin) esitti, että se, että nainen hässii ympäriinsä on verrattavissa raiskaukseen. Anteeksi nyt vaan, mutta ei todellakaan!
Ensimmäisenä mainittu on toki vittumaista, mutta jälkimmäinen on RIKOS!
3. "Tyhmä halpa kuva naisesta", nii-in, naisesta. Mieskö ei ole "tyhmä halpa" jos makoilee pitkin kyliä? Tässä on juuri kyse siitä patriarkaalisen yhteiskunnan luoma kaksinaismoraali. Seksuaalista vapautumista kaikille, ei vain hierarkisen vallan huipulla oleville. (Ja mainittakoon tässä nyt selvyyden vuoksi, että mielestäni ihmisten leimaaminen tyhmiksi tai arvoltaan vähäisiksi seksuaalikäyttäytymisen perusteella on aikas tyhmää toimintaa.)
Yleensäkin yritin vältellä puuttumista metakeskusteluun hyvästä ja huonosta sukupuolisidonnaisesta seksuaalisesta käytöksestä.
Kaikkein surullisinta on, että vaikka koko juttu sai julkisuutta hesarissa asti, niin keskustelu jäi lyhyeksi. Jukka Poika selitteli yksittäistä biaatch-sanaa uutisissa, mutta miksi meillä ei käydä keskustelua rakenteista, jotka synnyttävät seksikielteistä kielenkäyttöä?
Kuuntelin Norsuradion artikkelin, mutta olisipa samaa keskustelua käyty laajemmin YLEn omissa ohjelmissa.
Kontula viittasi Norsuradiossa puhuessaan siihen faktaan, että jo nyt ala-asteikäiset tytöt tekevät elämässään valintoja välttyäkseen tekemästä "huoramaisia" juttuja. Jos käsitys siitä, millainen naiseus on pahasta, on selvillä jopa 2000-luvulla syntyneille lapsille, on enemmän kuin tärkeää, että asiasta keskustellaan ja että kulttuuria pyritään muuttamaan.
Rakenteita on näemmä ravisteltava useammin ja hanakammin, sillä keskustelua ja muutosta tämä maa kaipaa.
Ihan mahtavaa, että sain Jossulla on maine-kirjoituksestani niin paljon palautetta ja keskustelua aikaiseksi. Harmi vaan, että asiallisen keskustelun sijaan koko juttu typistettiin kohuksi, tosin ihana Anna Kontula ja hesarin Oskari Onninen kävivät juttelemassa slutshamingistä Radio Helsingin Norsuradiossa, eli jotain hyvää tässäkin.
Lupasin vastauksia kommentteihin, tässä muutamat valitut palat:
1. Nuijapäälle tiedoksi, tamperelaiset eivät ole etninen ryhmä, jota on sorrettu läpi historian. Tein pienen kyselyn ja nettihaun ja sain aika selkeän vastauksen tunnetuilta ja tuntemiltani saamelaisilta. Nunnuka-nukkuka-naima-Aslak-läppä on oikeasti tehnyt hallaa suomalaisten käsitykselle saamelaiskulttuurista voimistamalla stereotypioita ja tekemällä saamelaiskulttuurista halpaa kulttuurikrääsää.
Aiheesta puhuu hyvin esim. Suvi West, kun Tommi Lindgren kysyy häneltä asiasta (noin kohdasta 2:22 eteenpäin)
2. Ilmari (joka myöhemmin poisti kommentin) esitti, että se, että nainen hässii ympäriinsä on verrattavissa raiskaukseen. Anteeksi nyt vaan, mutta ei todellakaan!
Ensimmäisenä mainittu on toki vittumaista, mutta jälkimmäinen on RIKOS!
3. "Tyhmä halpa kuva naisesta", nii-in, naisesta. Mieskö ei ole "tyhmä halpa" jos makoilee pitkin kyliä? Tässä on juuri kyse siitä patriarkaalisen yhteiskunnan luoma kaksinaismoraali. Seksuaalista vapautumista kaikille, ei vain hierarkisen vallan huipulla oleville. (Ja mainittakoon tässä nyt selvyyden vuoksi, että mielestäni ihmisten leimaaminen tyhmiksi tai arvoltaan vähäisiksi seksuaalikäyttäytymisen perusteella on aikas tyhmää toimintaa.)
Yleensäkin yritin vältellä puuttumista metakeskusteluun hyvästä ja huonosta sukupuolisidonnaisesta seksuaalisesta käytöksestä.
Kaikkein surullisinta on, että vaikka koko juttu sai julkisuutta hesarissa asti, niin keskustelu jäi lyhyeksi. Jukka Poika selitteli yksittäistä biaatch-sanaa uutisissa, mutta miksi meillä ei käydä keskustelua rakenteista, jotka synnyttävät seksikielteistä kielenkäyttöä?
Kuuntelin Norsuradion artikkelin, mutta olisipa samaa keskustelua käyty laajemmin YLEn omissa ohjelmissa.
Kontula viittasi Norsuradiossa puhuessaan siihen faktaan, että jo nyt ala-asteikäiset tytöt tekevät elämässään valintoja välttyäkseen tekemästä "huoramaisia" juttuja. Jos käsitys siitä, millainen naiseus on pahasta, on selvillä jopa 2000-luvulla syntyneille lapsille, on enemmän kuin tärkeää, että asiasta keskustellaan ja että kulttuuria pyritään muuttamaan.
Rakenteita on näemmä ravisteltava useammin ja hanakammin, sillä keskustelua ja muutosta tämä maa kaipaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)