perjantai 3. helmikuuta 2012

Rahan menoa ei voi estää

Näin ajattelin kun taapersin keskustasta kotiin pari tuntia sitten.

Ennen tätä päivää kävin kunnolla ulkona viimeksi maanantaina. Älkää käsittäkö väärin, en ole rasisti, mutta mielestäni siperialaiset pakkaskelit eivät sovi suomalaiseen yhteiskuntaan. Olen pieni vilukissa, joka on todella allerginen ulkoilulle, jos elohopea putoaa ohi -18C:n.

Eilen kuitenkin päätin, etten voi viettää kokeilukuukauteni ensimmäistä viikkoa kotona, vaan minun on uskaltauduttuva ulkomaailmaan testaamaan vakaumustani.
Eli eikun vaatetta niskaan ja kohti keskustaa. Ensimmäisenä marssin Siwaan, koska tarvitsen huomiseksi aamuksi kahvia ja leipää. Päädyin pikakahviin ja näkkileipään. Lisäksi mukaan tarttui nuudeleita, alennuksessa ollutta ananasmehua ja popcornia.

Siwasta suunnistin sitten torin yli Punnitse & Säästän ihmeelliseen maailmaan. Mielestäni ketjun voisi nimetä uudelleen Punnitse & Tuhlaa:ksi.

P&S:ssä minulla palaa aina rahaa. Tosin tällä kertaa kauppalaskua kasvatti pitkän harkinnan jälkeen vihdoin ostettu Blair's-kastike, jota olin monesti hypistellyt kyseisessä putiikissa asioidessani. Päätin myös palkita itseni ulos uskaltautumisesta Plamilin vegaanisella "maito"suklaalla. Talvesta selviytyminen vaatii tietysti myös parapähkinöitä ja inkiväärikuutioita. Onneksi suklaa on sen verran äkkimakeaa, ettei koko levyä voi syödä kerralla, kuten aikoinaan tein Fazerin sinisen kanssa.

Ja about näine ostoksineni sain sitten menemään ruokiin yhteensä lähemmäs 30€. Jos meno jatkuu samaa rataa, alan varmaan rustailla jotain pula-ajan keittokirjaa aika pian.

Odotan kauhulla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kunnes pakkanen lauhtuu on turha edes haaveilla hedelmien ostamisesta. Autottoman hipin repussa kaikki hedelmät napsahtavat jäähän nopeammin kuin vihreä ehtii sanoa "Pekka Haavisto on ihana!". Onneksi pakastimessa on omenaa ja marjoja.

Toisaalta yhdessä asiassa olin oikeassa. Kapinahenkeni nousi tänään pintaan Siwan kasvismaitohyllyllä. 2,50€ soijamaidosta ja 2,09€ kauramaidosta on aika sylettävä hinta... Onneksi minulla on lähes hyllymetri erilaisia kasviskeittokirjoja. Voi siis hyvinkin olla, että avaudun tässä blogissa oman maidon valmistamisesta.

Jos jotain hyvää pitää keksiä tästä pakkasviikosta, jota olen viettänyt lähinnä kotona nukkuen, niin kerrottakoon, että sain tarjouksen lähellä tuotetuista luomuperunoista :) Luomuperunahan on aina iloinen asia, vai mitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti