torstai 29. marraskuuta 2012

Syömisen synnintuskat

Ihmisillä on joku kumma harhainen käsitys, että minulla olisi jotenkin poikkeuksellisen hyvä itsetunto. Tämä saattaa johtua siitä, että olen äänekäs, tilaa itselleni ja asioilleni ottava tyyppi, joka tekee ulkonäöllisesti poikkeuksellisia ratkaisuja, koska ne tuntuvat mukavilta ja omilta.

Tämä ei kuitenkaan pidä ihan täysin paikkaansa.

Monien tekijöiden summana olen kunnon kapitalismissa elävän naisen tapoihin kuuluvasti oppinut vihaamaan itseäni ja ruumiillisuuttani. Tehtäköön tässä vaiheessa selväksi, että en oksenna ruokaani tai mitenkään vahingoita itseäni fyysisesti. Henkisesti kyllä ja se onkin paljon pahempaa väkivaltaa.

Välillä tämä inho kulminoituu veren maku suussa suoritettuun urheiluun ja syöminen tuntuu pahemmalta synniltä kuin pikkulasten veressä kylpeminen. Kaikki sen takia, että takerrun johonkin kuvitteelliseen haaveminään, kuin hukkuva mehukattipulloon. Luulen, että kyllä se kannattelee.

Vaikka eihän se niin mene. Ainakaan jos haaveilee kropasta, jota varten pitäisi todennäköisesti poistattaa pari kylkiluuta, hioa lähes kaikkia jäljelle jääviä luita pienemmiksi, venyttää sääriluita ja tehdä ties mitä kamaluuksia omalle keholleen.

Vaikka olenhan minä kauniskin, kuulemma. Itse sitä ei aina nää, mutta näin on joskus joku sanonut. Kiitokset heille.

Suosittelen kaikille lämpimästi Margaret Cho:n stand-uppeja, joissa hän kertoo omasta rankasta menneisyydestään. Cho sairastui syömishäiriöön viihdemaailman luomien paineiden takia. Hänelle sanottiin, ettei hän voi työskennellä, ellei laihduta ja muutu. Syömishäiriöitä seurasivat päihteet, totaalinen romahdus ja lopulta paraneminen.

Chon jutut naurattavat osittain juuri siksi, että ne ovat kaikessa kipeydessään totta ja jotkut huomiot sopivat myös katsojan omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin.

Toisaalta näitä tarinoita kuunnellessaan saa valtavasti voimaa. Viimeksi kun kuun alussa kirosin itseäni ja itkin mekon puutetta koulutusohjelmani Alumnigaalaan, katsoin kolme settiä läpi, marssin kaapilleni, otin yhden vanhan mekon esille ja rakastuin siihen tyyppiin, jonka näin peilistä kyseinen mekko päällään.
Tästä sitten hurjaannuin ja menin seuraavana päivänä ostamaan uuden mekon. Tätä ennen olin viikkoja kiertänyt kaikki mahdolliset puljut läpi ja vihannut itseäni ja mekkoja, jotka eivät selvästikään olleet kropalleni suunniteltuja.

Chota kuunnellessa opin erään tärkeän asian radikaalista itsensä rakastamisesta. Asioita pitää tehdä siksi, että ne tuntuvat hyviltä, ei siksi, että ne näyttävät ulospäin hyvältä. Tavallaan sen on tiennyt aina, mutta näitä ajatuksia pyöritellessään se konkretisoituu.
Sisäistäminen onkin sitten pidempi polku.

Jokainen saa tietysti olla juuri sellainen kuin on, mutta olemuksen tulee lähteä omasta haluamisesta, ei ulkoisten paineiden luomasta pakosta.

Itse yritän vastaisuudessa noudattaa Ruotsista ostamani pinssin filosofiaa, Riots, not diets!

tiistai 27. marraskuuta 2012

"Olethan sinä ihan kehityskelpoinen"

Näin minulle sanoi sdp:läinen vaalilautakunnan puheenjohtaja kun suljimme äänestyspaikan.

Erityisesti sana "kehityskelpoinen" jäi vaivaamaan minua. Sama tyyppi oli jo aiemmin päivällä käskenyt minua keittämään kahvia, koska olen nainen, joten en enää ottanut kaikkea hänen sanomaansa kovin vakavasti.

Silti mietin, mitä ihmettä hän kehityskelpoisella tarkoitti.

Vaalien alla saa yleensä kuulla olevansa väärässä puolueessa. "Olen kyllä kanssasi ihan samaa mieltä, mutta kun sulla toi puolue on väärä." "Kai sää tajuat, että jos haluat tässä yhteiskunnassa jotain saavuttaa, niin sun pitää vaihtaa puoluetta" jne jne.

Ihmiset! Mikä teitä vaivaa!

Puolueeseen ei liitetä (paitsi kuulemma Keskustaan) vaan siihen liitytään, omasta tahdosta. Eiköhän siis puolueeseen liittynyt ihminen tiedä suurin piirtein minkälaiseen sakkiin on lähtenyt mukaan ja mitä asioita ajamaan.

Huutelu on lähinnä akselilla "kasva isoks ja muutu demariks", tarkoittaako tämä siis sitä, että poliittisen ajattelun joku luonnollinen kaari olisi muuttua tylsäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi tyypiksi. Menettää kaikki kiihko ja aatteen palo.

Toisaalta tämä huutelu tuntuu välillä jopa eräänlaiselta kiusaamiselta, jossa isompi ottaa pienemmän pään kainaloon ja pyöräyttää pari kierrosta kirppurallia. "Senkin liberaali tennariteini, opitpahan!"

Minulle vasemmistolaisuuteni yksi tärkeä kulmakivi ovat työväenlaulut ja demarit tuntuvat lopettaneen niidenkin laulamisen. Toritapahtumissa raikaa Toivotaan toivotaan ja muu iskelmä. Itse tahtoisin vaikka toivottaa Jäähyväiset aseille tai toivoa, että Paistaa aurinko aina (jolle ei ollut asiallista suomenkielistä videota youtubessa).


Eräälle etelämpänä asuvalle toverilleni oli joku paikallinen demari summannut hyvin Vasemmiston ja demarien eron: "ollaan monista asioista samaa mieltä ja sopivasti vasemmalla, mutta Vasemmistoliitto on monissa asioissa liian liberaali, ja se ei taas meille demareille sovi."

Ja tämä liberaaliuden ero näkyy aina ajoittain hyvin ikävissä paikoissa, esim. demarien tavassa torpata transsukupuolisten oikeus lisääntymiskykyyn. Tällä hetkellä translaki edellyttää sukupuolenkorjaukselta lisääntymiskyvyttömyyttä. Kun tätä yritti eräs rohkea avustaja korjata, hänet erotettiin.

Puolueissa on eroja (vesistä en ole aina niin varma) ja hyvä niin. Ja puoluetta saa myös vaihtaa. Itse en ajatellut, koska vaihtamatta paras, mutta tervetuloa vaan porukka Vasemmistoon. Meille saa tulla.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Politiikan herrasväki ja hameväki

Joskus kunnallispolitiikka on siitä ihanaa, että siellä tapaa myös mukavia, aitoja ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä ilman taka-ajatusten ja selkäänpuukottamisen pelkoa. Uskokaa tai älkää, sieltä voi siis saada ystäviä.

Erään uuden tuttavuuteni kanssa kirjoitimmekin sitten yhteisen yleisönosastokirjoituksen Länsi-Savoon, koska kyllästyimme vaalikentillä tapahtuvaan jatkuvaan tytöttelyyn. Kirjoitus julkaistiin eilen 25.10 ja siitä tuli jo samana päivänä positiivista palautetta kirjoituksen lukeneilta.


Meillä on jokaisella erittäin hieno ja tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua kuntamme päätöksentekoon. Voimme asettua ehdolle vaaleissa ja päästä vaikuttamaan niihin asioihin jotka koemme tärkeiksi. Tasa-arvo, siihen tulee pyrkiä kaikessa. 

Siksi onkin sääli, ettei politiikassa tasa-arvo kuitenkaan näyttäydy samana, kuin mitä se ajatuksen tasolla on. Vastakkainasetteluksi syntyy helposti vanhempi vastaan nuorempi, minkä seurauksena nuorempaa sorsitaan tietämättömänä uutena tulokkaana, vaikka nuorella "tulokkaalla" voi olla takataskussaan ties millainen kokemusten ja näkemysten arsenaali.

    Asia saa vielä suuremman korostuksen, kun kyseessä on mies vastaan nainen asettelu. Me nuoret naiset kun olemme helposti vanhemmille poliitikkomiehille pelkkiä puuhastelevia pikkutyttöjä, oli poliittinen kokemuksemme sitten kuinka laaja tahansa.

    Kunnallisalan kehittämissäätiö teki vuoden 2008 kuntavaaleissa valittujen 18-30 vuotiaden keskuudessa selvityksen, jossa tulee ilmi että naiset kokevat miehiä useammin ikänsä haittana työnteossaan kuntapolitiikassa. Kertomuksista käy ilmi selkeästi linja, jossa vanhemmat miespoliitikot väheksyvät naisia, tytöttelevät ja antavat ymmärtää nuoren naisen olevan altavastaajana heihin nähden.

    Sama on tullut esille myös näissä vaaleissa. Kaikkein käsittämättömintä on, että olemme jopa joutuneet sanomaan "sedille" suoraan, että "lakkaatkos tytöttelemästä", kun vaalikojulla on sanailu kiihtynyt.

   Tässä voi jokainen 40+ miesehdokas mennä itseensä. Puhutteletko toisen puolueen nuorta naisehdokasta samalla tavalla, kuin ikäistäsi miesehdokasta? Puhutteletko puoluetovereitasi samalla tavalla ikään ja sukupuoleen katsomatta?
  
Me olemme nuoria ja naisia, tyttäriä, sisaruksia. Äiti ja opiskelija, molemmat piiriemme puheenjohtajia. Meillä on nimet.
Meitä ei tarvitse tytötellä, eikä tarvitse ketään muutakaan.

Emmi Jääskeläinen, pj, Etelä-Savon Piraatit, ehdolla Mikkelissä

Sini Savolainen, pj, Etelä-Savon Vasemmisto, ehdolla Mikkelissä



P.s Hävettää miten vähän olen vaalien takia ehtinyt kirjoittamaan. Palaan ruotuun marraskuussa.



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Natsit vaalimainosten kimpussa Mikkelissä

Eivät ehtineet vaalijulisteet kauaa olla paikallaan, kun jo Kansallisen vastarinnan urpot kävivät liimailemassa tarrojaan kaupungille levitettyihin julisteisiin.

Esimerkiksi Saksalanraitilla minulla ei ole kasvoja enää ollenkaan ja kanssaehdokkaaltani puuttuu puolet päästä.

Eikä tässä vielä kaikki. Tänään sain kuulla, että KD:n Peter Malualin kuvia on rapsuteltu pois heidän julisteistaan. Etelä-Sudanista Suomeen tullut Peter on Mikkelin maahanmuuttajaehdokkaista ainoa afrikkalaistaustainen.

Jotenkin näitä tuhoja ihmetellessään tuntuu hassulta, että juuri keskiviikkona Mikkelin lukion paneelissa sanoin opiskelijoille, että repikää niitä patrioottien tarroja pois. Rasismi ei kuulu katukuvaan. Ja nyt tämä.

No, toisaalta tästä saa mahtavaa käyttistä ja bensaa omiin liekkeihin.
Huomenna ohjelmassa rikosilmoituksen tekeminen ja Viola - väkivallasta vapaaksi ry:n vaalipaneeli.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Negatiivinen

Sain vähän aikaa sitten varmistuksen, että olen negatiivinen ihminen. Minulla ei ole HIV:tä, eikä seksitauteja. Bileet!

Miksi sitten kirjoitan tästä aiheesta, kun itselläni ei ole mitään hätää? No, koska minua kiinnostaa, ja koska seksi on kivaa. Tämän kirjoituksen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla valistuspuheenvuoro. Paitsi ehkä ihan vähän...

Kukaan järkevä ihminen ei tahallaan hanki itselleen, tai tartuta toiseen seksitautia. Järkevä ihminen ei myöskään luota johonkin moukan tuuriin suojaamattomassa seksissä, tai usko, etteivät taudit tartu, jos heti rientää suihkuun. Urbaanit legendat eivät paljoa lämmitä, kun käsketään hakea apteekista antibiootteja.

Meillä on kaikilla oikeus nauttia seksistä. Olimmepa sitten positiivisia, negatiivisia, miehiä, naisia, jotain itse määrittelemäämme, homoja, heteroita, bi-seksuaaleja, toppeja, bottomeita, alistuvia, dominoivia jne.
Oikeudet edellyttävät kuitenkin myös velvollisuuksia. Yksi näistä on itsensä ja kumppaninsa suojaaminen. Oli kyseessä sitten elämän suurin rakkaus tai vasta tavattu herkkupeppu. Toinen velvollisuus on tietysti toimia tilanteessa toista ihmistä ja hänen tahtoaan kunnioittaen. Kolmas on se, että pitää itsestään ja muista huolta käymällä säännöllisesti testauttamassa itsensä.

Olen joissain suhteissa juurikin kolmannen aallon feministi. Uskon seksuaaliseen vapautumiseen ja seksuaalioikeuksiin. Olen se nuori ehdokas, joka jakaa kondomeja, koska mielestäni jakomateriaali on tehty käytettäväksi. Ei minua kiinnosta kenen kanssa se kondomi käytetään, kunhan käytetään asiallisesti ja oikein.

Eli jos törmäätte Mikkelin yössä punaisiin mansikkakortsuihin, joiden pakkauksessa on joku mukahauska slogan ja teksti "sininpunainenajatus" (tarra oli niin pieni, ettei sanojen välille voinut jättää tilaa), niin ottakaa kumi mukaanne ja käyttäkää se jonkun kivan tyypin kanssa yhteisymmärryksessä.

[muokattu 1.12. 2013 ~ Terminologiaa päivitetty]

torstai 20. syyskuuta 2012

Mikkelistä mobiilikunta!

Kuopio otti maaliskuun lopussa käyttöön Mobiilikunta-sovelluksen älypuhelimille. Sovellus tiedottaa käyttäjiään kaupungin tapahtumista ja ajantasaisista asioista.

Sovellukseen päivittyvät mm. kaupunginvaltuuston julkiset asiakirjat (esityslistat ja pöytäkirjat), kaupunkia koskevat uutiset, säätiedot ja tapahtumatiedot. Lisäksi sen kautta tehdään kyselyitä ja mielipidemittauksia. Sovellus on käyttäjilleen ilmainen.

Jurassic Rockissa käytössä ollut Jurassic App osoitti, että Mikkelissä on tietotaitoa vastaavan sovelluksen toteuttamiseen Mikkelissä. Tällä hetkellä palvelua tuottaa yksityinen yritys, mutta miksei tämä yritys voisi olla ulkopuolisen sijaan paikallinen?

Ajantasaisen tiedon toimittaminen kuntalaisille voimaannuttaa ja lisää kiinnostusta. Lisäksi sovellus lisäisi opiskelijoiden ja muun liikkuvan väestön kiinnostusta Mikkeliä kohtaan.

Nykyaikaisessa kaupungissa informaation tulee olla helposti saatavilla. Miksei siis kosketusetäisyydellä?

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Erilainen, siksi arvokas, koko ikänsä!

Olen viime päivinä miettinyt kunnallisten palveluiden kykyä vastata sukupuolten moninaisuuteen ja kykyä tuottaa juuri yksittäisten kuntalaisten vaatimuksia vastaavaa palvelua.

Erityisesti kaikenlainen kunnan tarjoama hoiva mietityttää minua.

Päiväkodeissa ja kouluissa tunnutaan kasvattavan tyttöjä ja poikia. Ei lapsia. Pahimmassa tapauksessa lasten yksilöllisyys jyrätään oletetulla sukupuolella, esim. tytöt eivät saa ajaa potkumopoilla, koska ne nähdään poikien leluina.
Myös moni muu arkinen toiminta saattaa olla tiukasti jaoteltua.

Minne tässä rakennelmassa asettuu esim. poika, joka tahtoo leikkiä "tyttöjen leikkejä" tyttöjen kanssa, tai poika, joka tahtoo olla tyttö, eli myös ulkoisella olemuksellaan ilmentää muuta kuin omaa sukupuoltaan Osaavatko kasvattajat, niin kotona kuin muuallakin, vastata lapsen tarpeisiin? Ymmärtävätkö ja kannustavatko he lasta, vai saavatko he hänet tuntemaan itsensä vääräksi ja huonoksi?

Entä kun lapset kasvavat aikuisiksi. Millaista kohtelua sukupuolenkorjaushoitoja saava henkilö saa terveyskeskuksessa, kun hoidon kohteena ei olekaan sukupuoli, vaan muu ruumiillisuus? Entä sukupuolijärjestelmän määrittelyjen ulkopuolelle jättäytynyt henkilö?

Uskaltaako kumpikaan yllä mainituista liikkua öisin yksin ulkona, myös niillä alueilla, joissa katuvalot palavat vain osalla kaduista, tai eivät pala ollenkaan?

Aikuisuutta seuraa vanhuus, joka tuntuu vielä näitä aikaisempia vaiheita pelottavammalta. Kun valta omasta ruumiillisuudesta on täysin toisten käsissä, jaksavatko nämä toiset ymmärtää ja mahdollistaa omanlaista vanhuutta? Saako ikänsä mekkoja käyttänyt mies pitää mekkonsa vielä vanhainkodissa? Tuleeko queervanhuksesta toisten määrittelemänä mummo?

Niin sukupuolisen, kuin seksuaalisen moninaisuuden saralla kunnilla on paljon petrattavaa.

Olemme kaikki omina itseinämme arvokkaita ja ihania, ja ansaitsemme kunniltamme kunnallisia palveluita, joissa emme ole vain asiakkaita ja numerosarjoja tietokannoissa ja tilikirjoissa.

torstai 6. syyskuuta 2012

Kajaalilla kohti kapinaa

Tänään oli kuulemma joku meikitön päivä.

Vihaan näitä yhden päivän kevytaktivismitempauksia. Anteeksi nyt kaikille, jotka luulitte johonkin vaikuttavanne tänään.

Ymmärrän, että ulkonäköpaineet ovat perseestä. Itsekin feministinä vastustan niitä. En silti nää, miten se, että joku vihertävä nuori nainen jättää meikkaamatta, muuttaa maata tai maailmaa.
Jätetään iholle ja ihon alle kertyvistä kemikaaleista puhuminen muille ja pysytään tässä asian feministisessä puolessa.

Ruumiillisuuden hallinnoiminen on meille kaikille tärkeää. Tahdomme itse päättää miltä näytämme. Teemme tämän muokkaamalla ruumiillisuuttamme. Pukeudumme tai jätämme pukeutumatta, lävistämme itseämme, tatuoimme ihoamme, värjäämme hiuksiamme (ja joskus myös muuta karvoitustamme), vaihdamme silmiemme väriä piilolinsseillä, käytämme hajusteita, meikkaamme, jne. jne.

Kaikissa piireissä nämä asiat eivät kuitenkaan ole itsestäänselviä. Osa suvustani kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Näin vanhemmiten on mielenkiintoista miettiä lapsuuden leikkejä sukulaislasten kanssa, kun oman hahmon rakentaminen meni heillä näin: "Tää ei ois uskossa, ni tää ois värjänny hiukset. Tällä ois punaset hiukset. Ja raitoja! Ja tää meikkais tosi paljon!"

Uskallan väittää elämäni aikana nähneeni riittävästi lestadiolaisia, lähinnä vanhoillislestadiolaisia, tietääkseni mistä puhun. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole haukkua koko liikettä, vaikken sitä suoraan sanottuna ymmärräkään. Itse kun en ole minkään valtakunnan uskossa.

Puuttumatta muihin yhteisön epäkohtiin, on sanomattakin selvää, että meikkaaminen voi olla nuorille lestadiolasnaisille kapinaa vanhojen miesten auktoriteettia korostavaa järjestelmää vastaan. Meikkaaville lestadiolaispojille tahtoisin ojentaa kunniamerkin. Sukupuolinormien rikkominen kun tuntuu olevan liikkeen sisällä joskus pelottavan hankalaa.

Ja mitä meihin muihin tulee, niin ei meikata tarvitse ainoastaan ollakseen viehättävä jonkun silmissä. Meikattuna kun voi näyttää muultakin kuin Miss Suomelta, tai Johanna Tukiaiselta. Itse näytän meikattuna Siniltä. Näytän myös ilman meikkiä Siniltä.

On tärkeää keskustella siitä, kuka asettaa rajat sille, mikä on hyväksyttävää, mikä kaunista, mikä oikein. Onko meikkaamisen normi se, mitä Demi neuvoo nuorille tytöille? Tai mitä Trendi kertoo kaikkien sivelevän luomilleen tänä syksynä? Paljonko normia saa taivuttaa? Onko ripset pakko taivuttaa?

On helppoa kertoa toisille, mikä on oikea tapa toimia. Toisten mielestä ilman meikkiä rupsahtaa, toiset taas ovat sitä mieltä, että meikittä on paras.

Meikkaamisesta puhuminen tuntuu valitettavan usein menevän oman erinomaisuuden kehumiseksi ja muiden rahvaanomaisuuden osoitteluksi. Suoraan sanottuna elitismiksi.
Ja elitismiä en feminismiini tahdo


tiistai 21. elokuuta 2012

Ja loppuvuosi velaksi

Tää se päivä on, tämä on se aamu...

Eli maailman luonnonvarat on nyt sitten tältä vuodelta loppu. Joka vuosi tämä päivämäärä tulee aikaisemmin ja aikaisemmin.

Miksi? No, koska me tykkäämme uudesta ja kiiltävästä, ihanasta ja eksoottisesta, suuresta ja näyttävästä. Kun sanon me, tarkoitan ihmisiä rotuna, ryhmänä, ryppäänä ja maapallon vitsauksena.


Ongelma ei ole pelkästään liikakansoitus, josta Pohjoinen syyttää globaalia Etelää. Ongelma on, että Pohjoinen asettaa hyvän elämän standardit. Ironisesti mieleeni tulee aina The Age of Stupid dokumentin pätkä, jossa nuori nigerialaisnainen kertoo tahtovansa lääkäriksi. Ei pelastaakseen ihmisiä, vaan koska lääkärillä on mahdollisuus rikastua, saada hieno auto ja iso talo. Pääomaa koulutukseen pääsemiseksi kerätään kalastamalla Niger-joesta, joka on täysin pilalla Shellin sekoilujen takia. Jotta kalat voi myydä, on ne pestävä Omolla. Kyllä, Omolla, pyykinpesuaineella.

Pohjoinen myös kiristää ilmastopolitiikkaa aina samoilla vaatimuksilla. "Me emme tee mitään, elleivät Kiina ja Intia osallistu myös." Omaa saamattomuuttaan on helppo perustella sillä, "ettei noikaan tee mitään, löhöövät, panevat ja piereskelevät."

Itse olen niitä, jotka heräsivät huoleen ilmastosta ja luonnosta joskus yläasteella ollessaan. Luin paljon sellaista, mistä en varmaan silloin edes ymmärtänyt ihan kaikkea. Ja jäin sille tielleni. Eihän tällä koko maailmaa pelasteta, mutta jos nyt jotain pientä saisi aikaan omassa lähiympäristössään...

Käytännön ilmastoteot kun eivät ole mitään rakettitiedettä, joka vaatisi koko ajan, elämän ja oikean käden.

Mutta itsestään on hyvä aloittaa.
Karsia turha kulutus pois ja miettiä mistä ostaa ja mistä
Jättää eläinkunnan tuotteet pois ruokavaliosta, joko kokonaan tai edes osa niistä
Vaihtaa sähkösopimusta
Inspiroitua musiikista 
jne. jne. jne.

Ja sitten lisätä vastuksia sitä mukaa kun ehtii. Kirjoitella kansanedustajille, soitella valtuutetuille, vaatia kasvisruokapäiviä kouluihin, vaatia ilmastolakia, jutella kavereille, naapureille, satunnaisille tuntemattomille hedelmähyllyjen välissä, liittyä kansalaisjärjestöön.

Syypääksi osoittautui lopulta rikkipää
Oman pään pääoma, yksilökeskisyys
Keräsin materiaa, tarpeista viis
Kun suoraa kulmaa ei luonnosta löytynyt se keksittiin

Kannoin kruunua kuluttajakuninkaan ihmisen voimin toin kontrollia kaaokseen

Kun soihtumme sulattivat ruhomme sohviimme totesin: "Vain muovi elää ikuisesti"
Stam1na - Rikkipää

maanantai 20. elokuuta 2012

Tarvitsen feminismiä, koska...

Olen viime aikoina alkanut seuraamaan Facebookissa toimivan A girls guide to taking over the world-sivun toimintaa. Girls guide julkaisee myös kansiota, johon siitä tykänneet saavat lähettää kuvia, joissa he pitelevät kirjoittamiaan kylttejä, joissa he kertovat, miksi juuri he tarvitsevat feminismiä tässä 2010-luvun maailmassa.

Toistaiseksi moni on kertonut tarvitsevansa feminismiä, koska
- heidän seksuaalisesta ahdistelustaan on tehty vitsi,
- he pelkäävät liikkua öisin ulkona
- tai miesten tapauksessa ovat kyllästyneitä siihen, että heitä pelätään,
- he eivät tahdo olla kontrolloitavina vain sukupuolensa takia,
- tai he ovat kyllästyneitä kuulemaan, että ovat jotenkin ansainneet kohtaamansa psyykkisen tai fyysisen väkivallan.

Mukaan mahtuu myös positiivisia kylttejä, niitä, joiden näkemisen jälkeen palautuu edes pieni murunen uskoa tähän maailmaan. Kuten erään nuoren miehen kyltti, jossa hän ilmoittaa, ettei tahdo olla sellainen mies, jota yhteiskunta häneltä vaatii, vaan sellainen mies, jollaisia tämä yhteiskunta tarvitsee.

Miksi sitten tarvitsen feminismiä?

Koska kun lähden ulos lyhyessä hameessa, olen kuulemma tyrkyllä.
Ja koska "olen tyrkyllä" saa kuka tahansa kommentoida ulkonäköäni. 
Kun laitan saman lyhyen hameen vaalitilaisuuteen, kampanjoin kuulemma seksillä.
Koska lasten on saatava leikkiä leluilla, jotka heitä kiinnostavat, ei leluilla, joita heille sukupuolensa perusteella tuputetaan.
Koska seksuaalisesti aktiivinen mies on pelimies, kun seksuaalisesti aktiivinen nainen saa huoran maineen.
Koska naisten työ on aliarvostettua ja alipalkattua, naisten oletetaan hoivaavan ilmaiseksi.
Koska ystäväni ovat kyllästyneet siihen, että he edustavat tuntemattomille oletettua sukupuoltaan, eivät omaa itseään.
Koska naisia varoitellaan "älä tule raiskatuksi", ihan kuin raiskaus olisi joku mystinen luonnonilmiö.
Koska vieläkään ei ole ymmärretty, ettei tasa-arvopolitiikan ole tarkoitus olla nollasummapeliä, jossa toinen menettää jotain, jos toinen saa jotain.
Koska seksuaaliterveyden opettamista pidetään pornahtavana ja tungettelevana aivopesuna.
Koska ihmisten välisen tasavertaisuuden ei pitäisi perustua heidän sukupuoleensa, vaan heidän ihmisyyteensä.

Ja onhan näitä syitä vaikka kuinka, maailman tappiin asti.

Kommentteihin toivoisin tietoa siitä, miksi juuri Sinä koet tarvitsevasi feminismiä.

lauantai 18. elokuuta 2012

10 000 katselijan raja rikki!

Kiitos.

Kun viime kesänä keksin, että minäpä alan pitämään sekametelisoppablogia, jossa kerron omia mielipiteitäni ja juttelen välillä tisseistä ja puutarhanhoidosta, niin en uskonut, että vähän päälle vuoden päästä minulla olisi 10 000 katselukertaa kasassa, 18 seuraajaa ja jopa ajoittaista kommentointia.

En ole pahemmin mainostanut tätä blogia missään, koska minulla ei ole varaa maksaa mainoksista. Lähinnä jaan tätä hävyttömän paljon FB:n ja Twitterin kautta.

Parasta mainosta oli tietysti IL-julkisuus Slut Walkin jälkeen. Silloin tämä blogi käytiin lukemassa läpi poskettoman monta kertaa vuorokauden aikana. "Terveisiä rumalta lesbohuoralta" on luettu yli 2000 kertaa. Pitänee taas tehdä joku tempaus?

Nyt mennään kohti uusia haasteita. Syksyllä on kunnallisvaalit. Itse olen ehdolla täällä Mikkelissä Vasemmiston listalla. Tarkoituksena on päästä läpi, saa nähdä miten käy.

Kampanjassani aion nostaa esille erityisesti opiskelijoiden ja muiden vähävaraisten kohtaamia ongelmia kaupungissa. Paikallisliikenteellä ei ole opiskelija-alennusta ja nyt koulujen alkaessa meillä on taas asunnottomia opiskelijoita. Tässä muutamia teemojani, enemmänkin on, mutta kaikkea ei voi paljastaa kerralla.

Mutta näillä mennään! Ja kiitos vielä teille kaikille lukijoilleni. Tylsäähän tätä olisi tehdä, jos ei tietäisi, että edes jotain kiinnostaa.

torstai 16. elokuuta 2012

Nuori, opi arvo(ttomuute)si!

Rakas pääministeri Jyrki Käteinen. Tai et sinä oikeastaan ole minulle rakas. Enemmänkin päinvastoin.
No, kuitenkin. Asiaan!

Sain lausunnostasi vaikutelman, että et ole oikein perillä oppisopimuskoulutuksesta, tai siitä, miten oppisopimuskoulutuksessa olevan nuoren tulot muodostuvat.

Tässä tuleekin ensimmäinen kohta johon tahdon sinun kiinnittävän huomiota!

Oppisopimuksella oleva nuori ei saa opintotukea. Hänelle ei siis makseta opintorahaa, ateriakorvauksia, eikä myöskään opintotuen asumislisää. Palkkaus on myös pienempi kuin "ammattimiehen".

Nuori saa siis tukea asumiseensa vain, jos hänen tulonsa ovat riittävän matalat. Hänen on haettava yleistä asumistukea, joka kattaa enintään 80% asumismenoista.

Pieni palkka ja olemattomat tuet lisäävät toimeentulotuen tarvetta.

Ammatillisen osaamisen arvostus ei tunnu olevan kovin korkea. Edelleen puhutaan bensalenkkareista ja kosmetologipissiksistä. Et puheillasi varsinaisesti edistä tämän arvostuksen kasvua.

Meissä on erilaisia oppijoita, joilla on erilaisia elämäntilanteita. Joillekin meistä sopii opiskelu, jossa vietetään paljon aikaa oppilaitoksessa, toiset taas tahtovat heti hommiin kiinni.

Millaisen käsityksen nuori saa työelämästä ja työnteosta, jos hänet ikänsä perusteella viskataan palkkaluokkaan Ö?

Ja tässä ei ole nyt kyse mistään "Ei saa tulla paha mieli" tyyppisestä ajattelusta, vaan ihan siitä kylmästä faktasta, että nuori on työpaikallaan töissä, alallaan töissä toivottavasti vielä ammattiin valmistuttuaan. Vaikka hän on jatkuvasti koulutuksessa, on hän samalla myös työntekijä.

Sanovat, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Tämä pätee juurikin oppisopimuskoulutettaviin. He ovat työelämässä oppimassa työtään ja työelämää. Eikä oppisopimuskoulutus ole mitään leikkiä.

Ei voida lähteä liikkeelle siitä, että nuorten on tyydyttävä siihen mitä saavat. Vaikka sehän sinulle ja sinun jengillesi sopisi. Nöyriä, tottelevaisia nuoria. Massat hallinnassa.

Nuorilla on oikeus vaatia toimeentuloa, sillä nuorilla on oikeus elää työllään ja tulla sillä toimeen. Vaihtoehtona kun on kuntien toimeentulotukijonojen kasvattaminen.

Jos meidän pitää pyörittää tätä maata sinun sukupolvesi jälkeen, on kaikki ammattitaito, oli se sitten hankittu koulussa tai työpaikalla, yhtä tärkeää. 


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ja ruvettiin suutelemmaan

Täällä Savon sydänmailla selvästi eletään jollain ihan ihmeellisellä pimeällä keskiajalla. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät uskalla osoittaa rakkauttaan julkisilla paikoilla ilta-aikaan. Ja tämä johtuu siitä, että he pelkäävät, että heihin kohdistuu väkivaltaa.

Kun baarissa kunnon tumussa äsken tavannut parikymppinen hetero"pariskunta" vaihtaa sylkeä, ei siinä mitään, mutta jos JOTKUT VITUN HOMOT SAATANA alkaa nuolemaan keskellä lattiaa, niin johan siinä pitää jonkun tolkun heteron mennä väliin kertomaan, että "Hei, olen suvaitsematon apina näistä metsistä, enkä ymmärrä seksuaalista moninaisuutta yhteiskunnassamme."

Nyt tyypit ihan oikeasti. Se, että joku suutelee julkisella paikalla ei ole keneltäkään pois. Ei, ei edes sinulta.

Mietitäänpä hetki. Jos näkisit baarissa miehen ja naisen suutelemassa, menisitkö väliin? Olettaen, ettei kumpikaan heistä ole tämänhetkinen puolisosi, jonka kanssa olet sopinut, että teillä on yksiavioinen suhde.

Ok, et välttämättä menisi, ellei näytä siltä, että kohta tanssilattialla aletaan yrittämään yhteistä mukulaa.

No, millä oikeudella menisit keskeyttämään kaksi miestä, tai kaksi naista?

Häiritseekö sinua? Koetko hämmentäviä tunteita? Etkö vaan osaa suhtautua?

No, otapa huomioon seuraava asia:
Seksuaalinen ja sukupuolinen moninaisuus ovat kaikkia kulttuureja ja aikakausia koskeva ilmiö. Se, että ajat homot yöhön ei pyyhi heitä pois historiasta tai maailmankartalta, joten jätä se ihan suosiolla kokonaan väliin. Mene vaikka hetkeksi ulos.

Rakkaus on sallittua meille kaikille, samoin seksi. Suuteleminenkin on kivaa, varsinkin ihastuneena.
Suudelkaa. Mutta kysykää lupa ensin. Älkää sivustakatsojilta, vaan siltä, jota tahdotte suudella.

perjantai 3. elokuuta 2012

Kaksi poimijaa meni marjaan, toinen ei mahtunut

Suomalaisia tuntuu tänäkin kesänä korpeavan thaimaalaisten marjanpoimijoiden saapuminen maamme metsiin. Mustikoita ei saisi poimia kukaan muu, kuin syntyperäinen suomalainen, joka sitten kotona paistaa mustikoistaan isoäidin ohjeella piirakan. Tai pakastaa. Johan noita on kolmas pakastin täyttymässä, vanhimmat marjat on vuodelta -97.

Marjastajien pyhä viha thaipoimijoita kohtaan hautaa alleen jopa kysymyksen, miksi tänne kannattaa tuoda halpatyövoimaa poimimaan mustikoita ja kuka siitä hyötyy?

Suomalainen sikaturisti on kyllä tervetullut Thaimaahan ryyppäämään, öyhöttämään ja polttamaan nahkansa, mutta parituhatta thaipoimijaa saa koko maan kuohuksiin. 

Marjafirmat, kuten mikä tahansa yritys, tavoittelevat maksimaalista voittoa minimaalisilla investoinneilla.

Marjojen ostaja ei maksa poimijalle tuntipalkkaa, koska marjojen arvoa ei mitata työnä, vaan periaatteena on, että yksittäinen poimija myy yksityishenkilönä kaiken keräämänsä marjafirmalle. Ja firma voi tähän sitten asettaa oman kilo- tai litrahinta X:nsä, jolla se ostaa marjat, jotka sitten myy eteenpäin.

Mustikoiden (joista joka tapauksessa jää suurin osa metsiin) menettäminen on meille selvästi kamalampaa kuin metsissä rehottava ihmiskaupan piirteitä pursuava bisnes.

Thaipoimijat houkutellaan maaseudulta köyhistä kotikylistään lupauksilla suurista tienesteistä ja helposta rahasta. "Poimit vähän marjoja ja kesän jälkeen sullakin on yhtä hieno auto ja talo ku mulla."

Valitettavasti kun asia ei mene niin. Kesän jälkeen yksittäinen poimija saattaa olla pahasti velkaantunut välittäjälleen, sillä poimijan täytyy omasta työstään kustantaa myös matkansa Suomeen ja ylöspito täällä.

Pakko tähän loppuun hieman kiillottaa oman järjestön kilpeä. Vasemmistonuoret kampanjoi jo toista kesää thaipoimijoiden oikeuksien puolesta, vaatien heille mm. asiallista suomalaista tasoa vastaavaa palkkausta, parempia oloja täällä Suomessa ja että työnvälittäjien toimintaa aletaan valvoa.
Lisää kampanjasta täältä.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Ravut pavuiksi

"Inhoan sitä miten ne kirkuvat keitettäessä!" "Ei se kilju, ilma se vain pakenee."

Ravustuskausi alkaa huomenna.
Jos joku eläinryhmä kohtaa vähättelyä, se on merenelävät. "Ei ne tunne kipua, ne vaan olla möllöttää." Kasvissyöjiksi itseään kutsuvat kalasta ja muista merenelävistä nauttivat vetoavat usein alemmin kehittyneeseen keskushermostoon ja kalojen luonnolliseen elämään ennen tukehtumista ja kuolemaa.

Selkärangattomat ovat vielä kalojakin huonommassa jamassa. "Eihän ne mitään tuskaa tunne, sinne vaan, ääntä kohti!" Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että myös äyriäiset tuntevat kipua ja stressaantuvat. Mitä enemmän aihetta tutkitaan, sitä pidemmälle eliöryhmien kipukartoituksessa päästään.

Kun omatunto kolkuttaa on helppo paeta omasta mielestään ihan rationaalisiin perusteluihin, kuten siihen, etteivät ravut ääntele, ilma se vaan kuoren välistä karkailee.

Ravun kanssa rimmaa kivasti ainakin rapua eettisempi ruoka-aine papu. Papujenkin kanssa voi laulaa snapsilauluja ja nauttia kesäillasta.

Jos olisin kovinkin kokkaushenkinen, niin laittaisin tähän jonkun kivan reseptin... En kuitenkaan ole, joten kehotan teitä rakkaat lukijat tutustumaan keittokirjallisuuteen ihan itse. NIIN! Ja huomenna on Papujuhlat Tampereen Koskipuistossa.

Eläköön ravut!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Pahaa "kommaria" ken pelkäisi?

Näin sateisena sunnuntaina aloin muistella viime kesää. Silloin en minäkään ollut työtön. Painoin duunia opintoihini liittyneessä harjoittelussa synnyinkaupunkini nuorisotoimella.

Osana työtäni olin valvomassa koulujen loppumisen juhlimista paikallisella uimarannalla. Siellä katupartion oranssi anorakki päällä tallustellessani kuulin kun eräs ohitseni kulkenut tyyppi (olimme olleet samaan aikaan lukiossa) sähähti kaverilleen "Toi kommarikin on täällä!"

Kommari. Se on hauska sana. Sitä viljeltiin minua kuvailtaessa useampaankin "oot ihan kiva tyyppi"-sydämeen luokkani yhteishengenkohotusharjoituksissa. Harmi vaan, etten ole kommunisti.

Yleensäkään koko kommari-huutelu on mielenkiintoinen ilmiö. Nimittelyllä yritetään selvästikin louhia maata nimiteltävän jalkojen alta, vaikka todellisuudessa se kertoo paljon myös nimen käyttäjän yleissivistyksen tasosta.

Vaikka eihän "sosialisti" ole läheskään yhtä pureva haukkumanimi... Siitä puuttuu "se jokin".


Kommunismi on aina jotain kamalaa, ja kommunisti on siis kamala ihminen.

Siis kyllähän ne natsit oli kamalia, mutta NE KOMMUNISTIT, ne vasta hirveitä olikin!

Yllä toinen tapa huutaa "KOMMARI!"

Kun yrität vasemmistolaisena kritisoida äärioikealta tulevia laitapuolenhyökkääjiä, saat aina kuulla, ainakin seuraavat kolme kommenttia:

1. ENTÄS SE NEUVOSTO LIITTO!1!! (kirjoitusvirhe tahallinen)
2. Kyllä äärivasemmistokin osaa, ne tekee kamalan paljon kaikkea!
3. Tuo nyt on tuommosta nuorten idealismia, kyllä sinäkin vielä lepyt ja liityt SDP:hen.
++ jos joku mainitsee kettutytöt

Ja kaikkihan löytyvät tuonkin kirjoituksen kommenttien alta... Bingo?

Valitettavasti tämä ei ole kilpailu, kumpi tekee enemmän ja pahempaa. Jos keskustelu nykyisestä äärioikeistosta kääntyy aina Kolmanteen valtakuntaan ja Neuvostoliittoon, mennään pahasti metsään.
Eipä sillä että uusfasistinen liike olisi päässyt kauas juuriltaan. Sen "johtajat" kun tykkäävät edelleen uhkailla poliittisia vastustajiaan uuneilla ja muilutuksilla...

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Naisurheilua vai naisten urheilua?

Tätä mietin kun luin Salttu Forsströmin kirjoittamaa "Top 10: Lontoon olympialaisten oudoimmat lajit" listausta.

Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että Saltun mukahauska sovinismi ei oikein pure.
Forsströmin mukaan nyrkkeily ei kuulu naisille, vaan naisten nyrkkeilyn voisi korvata tyynysodalla. Ehkä Salttu tahtoisi elää uudelleen jotain esiteini-ikänsä pehmopornofantasiaa, jossa kaksi blondia mätkii toisiaan tyynyillä seksikkäissä alusvaatteissa?

Myöskään vapaapaini ei naisille sovi. Kamalaa ähisemistä, ei yhtään seksikästä, koska hiki haisee ja ne muijathan on semmosia karpaaseja. Hyi. Hierontaöljyä ja seksiä peliin heti, tai Salttu suuttuu!

Naisista ja urheilusta on jauhettu siitä lähtien kun naiset tahtoivat harrastaa muutakin kuin krokettia. Urheilu on vuosien varrella tehnyt naisista miehisiä, pilannut lisääntymiselimiä ja aiheuttanut ties mitä lesbistä käytöstä ja noituutta.

 Ei sillä että lesbous tai noituus olisivat jotenkin pahasta. Itse tykkään molemmista.

Yleensäkin naisille tuntuu olevan ihan eri säännöt mitä tulee urheiluun. Jääkiekosta tulee tekninen taitolaji, jonka seuraamisesta menee maku jos naiset eivät saa taklata jne. Naisten ja tyttöjen harrastustoiminta saa vähemmän rahoitusta ja muita resursseja. Ja jos nainen on liian hyvä lajissaan, on hänen pakko olla mies.Testattiinhan Marja-Liisa Kirvesniemenkin sukupuolta vuonna 1991, vaikka hän oli tuolloin jo kahden lapsen äiti.

Urheilusta puhuttaessa, jos koska nousee esille sukupuoliessentialismi, eli käsitys siitä, että ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla, koska sukupuoli. Eli naiset ovat hiljaisia, kilttejä ja passiivisia. Miehet taas ovat äänekkäitä ja agressiivisia. Ja tämä on sitten kiveen hakattua totuutta. Identiteettisi on jotenkin rikki, jos toimit toisin.

Urheilusta löytyy ihmeellisiä sukupuolikäsitysten ja heteronormien pimeitä linnakkeita, joissa homonuorta kielletään tulemasta samaan pukuhuoneeseen ja taitavan naisnyrkkeilijän taito selvittyy lesboudella.
Seksuaalinen suuntautuminen kun tunnetusti muuttaa täysin sen, miten esität sukupuoltasi. 

Eli muistakaa naiset, jos tahdotte miellyttää kaupallisen median seksistisiä heteronormiin luottavia urheilutoimittajia, niin tässäpä lista soveliaista urheilulajeista:

- Tennis
Tennistä on aina ilo katsella, kunhan hameet ovat riittävän lyhyet. Ei todellakaan mitää shortseja.
- Uinti
Rintauintia (paino sanalla rinta) on aina kiva seurata. Saisivat tosin pitää bikineitä, kokouimapuvut on mummoille.
- Telinevoimistelu
Söpöjä hoikkia tyttöjä tiukoissa trikoissa hei!
- Pituushyppy ja muut yleisurheilulajit
Poislukien kuulantyöntö, kiekonheitto ja muut "lesbojen lajit".

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Flipper eristyssellissä

Lähipiirini ei aina ymmärrä miksi suhtaudun niin intohimoisesti Särkänniemen delfinaarioon.

Mielestäni koko paikan saisi sulkea ja delfiinit lähettää Tampereen kaupungin laskuun takaisin mereen. On olemassa vankeudessa eläneiden delfiinien kuntoutukseen erikoistuneita paikkoja, valaiden kuntoutuskeskuksia (cetacean rehabilitation center). Delfiinien maahantuonti on kielletty jo vuonna 1998, eli delfinaario sulkee ovensa vielä joku päivä.

Miksikö delfinaario on niin paha, siellähän on ihmislapsen hyvä olla. Niin, ihmislapsen.

Kuvitellaan, että sinut otetaan kiinni kadulta ja suljetaan pieneen huoneeseen, jossa mahdut lähinnä kävelemään ympyrää. Kuulet jatkuvasti kaikenlaista lämmityslaitteista, ilmastoinnista ja muusta vankeuttasi ylläpitävästä laitteista lähtevää taustamelua, kun sanot jotain kaikuu kaikki takaisin seinien kautta. Välillä sinut päästetään toiseen huoneeseen, jossa sinun on tehtävä kaikenlaisia temppuja.

Luonnossa delfiinit uivat useiden kilometrien matkoja, Särkänniemessä kaikkien altaiden yhteenlaskettu pinta-ala on 700 neliömetriä. Syvyyttä altailla on 4-6 metriä. Tämä kaikuva kaakeloitu vankila on delfiinien koko todellisuus.

Tällä hetkellä delfinaariossa on viisi delfiiniä, joista kolme vanhinta ovat syntyneet 70-80-lukujen taitteessa. Näitä kolmea on yritetty saada lisääntymään useaan otteeseen, mutta vain kaksi poikasta on selvinnyt delfinaariossa hengissä.

Ahtaassa, stressaavassa ympäristössä ei ole kenenkään hyvä olla. Miksi siis toisten altistaminen sille viihteen nimissä on niin tärkeää? Voimme oppia merinisäkkäistä ja valaista myös orjuuttamatta niitä. Maailman pohjoisin delfinaario on maailman pohjoisin delfiinien eristysselli.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vihainen = ärsyttävä = väärässä -kö?

Näkymättömään heteronormiin ei saa puuttua, tai on auttamattoman tiukkapipoinen ulisija. Kiitos tiedosta.

Ystäväni summasi kuitenkin asian hyvin Facebook-statuksessaan. "Kun kukaan ei vääryyksiin puutu, kukaan ei suutu mut myöskään mikään koskaan muutu."

Ongelmahan on se, että monilla ihmisillä on vakaa oletus siitä, että kaikki ovat heteroita, kunnes toisin todistetaan. Naisen puoliso on mies ja pojat hakee nättejä tyttöjä nyt tanssimaan hei!

Mutta entä kun tytöt tahtovatkin hakea tanssimaan? Ja aina eivät edes pääse, olen mm. kuullut lukioista, joissa seurusteleva homopari ei saanut tanssia vanhojen tansseja keskenään, koska joku saattaisi suuttua. Meininki, linnan juhlat all over again... Mutta takaisin aiheeseen.

Kun joutuu koko ajan selittämään, että oma puoliso onkin samaa sukupuolta, tai seuraamaan tätä selittelyä vierestä, ymmärtää, miksi kevyenä heittona tarkoitettu tanssiinhakukehotus voi tuntua loukkaukselta.
Kun on jatkuvasti marginaalissa, aina poikkeus, ulos suljettu, erikoinen, vähän outo mutta menköön, tulee tahdottua outoja asioita, kuten tasavertaista kohtelua.

Meillä kaikilla on joissain tilanteissa etuoikeuksia ja valta-asemia. Fyysisesti kykenevä valkoinen heteromies (esimerkkitapaus, valitettavasti useammin sääntö kuin poikkeus) vaan pääsee unohtamaan tämän joskus. Se, että siitä muistutetaan ei ole vittuilua, vaan kehotus ottaa myös muut huomioon.

Näin Helsinki Pride-viikolla tuntuu asialliselta, että aiheesta keskustellaan. Jokaisella on oikeus olla olemassa ja hakea tanssimaan sitä, jonka kanssa tahtoo tanssia. Tänä vuonnahan Priden teema on osuvasti Tila.

Kenelle sitten on tilaa vaikkapa lavatansseissa? En todellakaan usko, että tanssirauha olisi taattu, jos jollain Savon sydänmaitten tanssilavalla nähtäisiin esim. iltaa viettämään tullut miespari. Haluaisin kovasti uskoa savolaiseen lupsakkuuteen ja joviaaliuteen, mutta pahoin pelkään, että miespari saisi illan aikana peräänsä vähintään ilkeitä huuteluita, ellei jopa uhkauksia.

Juuri tästä syystä tanssikulttuuri on mielenkiintoista. Perinteisissä paritansseissa, joita lavoilla veivataan, on selkeät sukupuoliroolit, mies vie ja nainen väistelee, ettei mies tallo rohkaisuryyppynsä voimalla varpaille.

Eikä tässä ole mitään vikaa. Ongelma vaan on, että aina ei jakseta muistaa, että toisinkin voi olla.

Tilassa voi olla erilainen, mutta erillään ei tarvitsisi pitäytyä. Ei tarvita homotansseja, vaan turvallisia kaikille avoimia tiloja, joissa kaikenlaiset parit voivat tanssia keskenään.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kumipallona luukuilla pompin..

Po-po-po-poing-vitun-poing!

Valmistuin kesäkuun ensimmäisenä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi (Olin paperi-Iltalehdessäkin, huomasitteko?) ja jäin sitten samantien työttömäksi, koska vaikka tämä maa tarvitsee nuorisotyölle tekijöitä, on ikävää, kun kunta joutuu maksamaan niille palkkaa.

No, laitoin tietysti pakolliset paperit, eli toimeentulotuen, asumistuen ja työmarkkinatuen, vetämään, koska en saanut kesäksi töitä, vaikka ahkerasti hain ja syödä kuitenkin pitää ja vuokrakin maksaa. Papereista taisin selvitä ihan tuurilla, koska eihän tätä täyttämistä missään opeteta, ennen kuin itse kysyt apua.

Tein kaikki pakolliset temput. Esittelin koulutodistuksia, ilmoittauduin johonkin mihin lie Työkkärin pakolliseen koulutukseen jne. Mutta parhaat temput olivat luvassa eilen.

Olin kiltisti haalinut kasaan kaikki mahdolliset liitteet ja todisteet siitä, että olen olemassa ja ihan hyvä tyyppi, joka kävi pääsykokeissakin, koska tahtoo yhteisöpedagogiksi. No, näiden pakollisten ja vapaaehtoisten liitteiden kanssa sitten marssin pitkin kaupunkia. Ensin lähetettiin Työkkäristä kotiin hakemaan vielä lisää todisteita, sitten Sosiaalitoimistossa sama juttu. En tavallisesti tykkää kiitellä autoilua, mutta nyt on pakko sanoa, että onneksi oli Harmaa Kostaja (80-luvulla valmistettu Nissan Micra, miun auto <3 ) matkassa, niin ehdin vielä kotoa saman päivän aikana Sosiaalitoimistoon sen yhden ainoan paperin kanssa, jotta sain paperit vetämään.

Ajoin keskustan ja kodin väliä eilen 6 kertaa suuntaansa. Eli kolmesti kumpaakin suuntaan. Vain, koska tässä systeemissä on tärkeä todistaa asioita. Liiterumba muisuttaa tahattomasti Speden "Tässä on todistus siitäkin!"-sketsiä, jossa tosin vieraillaan yritysavustusvirastossa.

Veikkaan, että juuri tämä paikkojen välillä juoksenteleminen ja jatkuva todistelu ovat ne tekijät, jotka väsyttävät suomalaiset tilaan jossa säästämme sen kuuluisan 600 miljoonaa euroa vuodessa, koska emme jaksa/osaa hakea meille kuuluvia tukia. 

Ja koko systeemiä voisi helpottaa kaikille maksettavalla vastikkeettomalla perustulolla. Mutta perustulo onkin sitten jo toinen tarina, eri kirjoituksessa, joskus toiste.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Minä joisin, limsaa kiitos!

JCDecaux on sitä mieltä, että parasta alkoholipoliittista keskustelua on suututtaa aikuiset ihmiset kertomalla heille, ettei mainonta vaikuta heidän alkoholin kulutukseensa. Eihän?

Mehän olemme niin fiksuja, ettemme usko mainoksiin. Juomme alkoholia, koska se on kivaa ja usein sosiaalinen kokemus. Emme juo sosiaalisen paineen tai muun ärsykkeen takia. Meillä on täysi kontrolli tähän hommaan ja se, joka väittää vastaan, ei ymmärrä hauskanpidosta mitään. Ihme tiukkapipoja.

Huomaa, että JCDecaux on mainonnan ammattilainen. Mainonnan tehtävä kun on herättää tarpeita ja tunteita.

Alkoholin ulkomainontaa ei olla kieltämässä, koska aikuiset olisivat jotenkin uskomattoman vastuutonta porukkaa, joka ostaisi mitä tahansa mitä kauniilla kuvilla heille myydään.

Alkoholin ulkomainonnan kietämisen pointti on poistaa alkoholimainonta, joka on juurikin mielikuvamainontaa, lasten ja nuorten elinympäristöstä. Suomi on saanut alkoholimainonnasta nuhteita mm. WHO:lta ja YK:n lasten oikeuksien komitealta.

Ulkomainonnan kieltämisessä ei ole kyse aikuisten alkoholinkäytöstä, vaan siitä, millaisen käsityksen lapset ja nuoret alkoholista ja sen vaikutuksista, niin fyysisistä kuin sosiaalisista, saavat.

Alkoholi tuntuu silti olevan jotenkin herkkä asia, jonka käyttöä varsinkaan tälläinen juomaton tyyppi, kuten allekirjoittanut, ei saisi kommentoida. Kun en asiasta mitään tiedä.

Suomalaisen alkoholikulttuurin, tai ainakin sen alkoholikulttuurin, jossa itse elän siihen osallistumatta, ydin tuntuu olevan olla kännissä. Pitää vetää rönöliä pönttöön siihen malliin, että jossain vaiheessa pönttö pimenee.

Kun tätä yrittää jotenkin asiallisesti rajoittaa, tai keskustella vaihtoehdoista, lähtee keskustelu aina samaan "Ei voi aikuisten ihmisten juomiseen puuttua! Ihme terveysfasismia! Ei voi aikuisten ihmisten juomiseen puuttua, vaikka se häiritsisi alaikäisiä ja juomattomia, koska aikuisten ihmisten on saatava juoda alkoholia, koska se on aikuisille sallittua ja kivaa. Joisit sinäkin niin ymmärtäisit. Ei voi aikuisten ihmisten tekemisiä omalla vapaa-ajallaan tuolleen rajoittaa!" Oliko äskeisessä toistoa? No niin on siinä oikeassa keskustelussakin, kokeilkaa joskus.

Silti meillä on tutkimustietoa siitä, että suomalainen alkoholikulttuuri ei sovi meille kaikille. Osa opiskelijoista joisi vähemmän, jos he kokisivat sen olevan sosiaalisesti yhtä hyväksyttävää, kuin heidän tämänhetkinen alkoholin kulutuksensa. Positiivisena huomiona mainittakoon, että alaikäiset nuoret juovat vähemmän alkoholia ja harvemmin humalaan kuin ennen.

Ongelma onkin, että alkoholiton toiminta vaatii suunnittelua. Ei riitäkään, että "varaat ja lämmität saunan ja kutsut porukkaa paikalle". Viina luo omaa oheisohjelmaansa, oli se sitten hauskaa tai ei.


Kulttuurin muutos vaatii, ettei enää mennä siitä, mistä aita on matalin. Luontevan päihteettömän kulttuurin luominen vaatii työtä ja keskustelua.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tappelisitte ite, senkin säälittävät surkimukset!

En tavallisesti kirjoita blogeja valtavien negatiivisten tunnekuohujen vallassa, koska ränttejä joutuu usein katumaan, mutta nyt en voi vastustaa kiusausta... Anteeksi.

Aloitin Äitienpäivän katsomalla perinteisiä sunnuntaiaamun eläindokumentteja äitini kanssa. Valitettavasti aihe ei ollutkaan söpöt ja veikeät ovelat eläimet, vaan Michael Vickiltä pelastetut taistelukoirat.

Michael Vick on niitä ihmisiä, joita avoimesti halveksun ja vihaan, vaikka en tunne miestä ollenkaan. Tieto siitä, että kaveri on ammattiurheilu-uransa ohella pyörittänyt ja osallistunut aktiivisesti koiratappeluihin riittää. Vick osallistui myös hävinneiden ja huonosti pärjänneiden koirien lopettamiseen mm. hirttämällä ja hukuttamalla.

Dokumentissä esiteltiin Bad Newz Kennels:istä pelastettuja koiria. Yhdellä koirista ei ollut ollenkaan hampaita, ne oli poistatettu, jotta mestarinartulla oli voitu teettää pentuja. Toinen taas pelkäsi taluttimessa kävelemistä niin paljon, että sitä piti aluksi kantaa joka paikkaan, lisäksi sama koira pelkäsi ihmisiä ja heidän läheisyyttään. Surullisia tarinoita oli valtavasti. Vickin tontilta löytyi yli 70 koiraa.

Ja kaikki nämä traumat ja fyysiset vammat ihmisten itserakkauden, idiotismin ja julmuuden takia. Kun rahalla saa, ei viattoman elämällä tunnu olevan mitään väliä. En edes tahdo alkaa etsimään tilastoja, joista selviäisi moniko koira kulki vuosien varrella Vickin käsien läpi.

Tavallisesti uskon toisiin mahdollisuuksiin, mutta Vickin kohdalla en jaksa uskoa tapojen parantumiseen tai maailmankuvan muuttumiseen. Vaikka Vick kampanjoi aktiivisesti H.R 2492:n (lakialoite, joka tekisi laittomien eläintappeluiden seuraamisesta ja lasten niihin tuomisesta osavaltiotasolla tuomittavan [lähinnä sakkoja] rikoksen) puolesta, en usko, että sakkorangaistus pelottaa Vickin kaltaista ammattiurheilijaa, jolla on mm. sponsorisopimus Niken kanssa.

Vickiä ovat Niken lisäksi sponsoroineet mm. Subway lahjoittamalla rahaa BET:n (Black Entertainment Television, tv-kanava Yhdysvalloissa, Boondocks [tv-sarja] kertoo teille, miksi BET on paha) vuoden urheilija-tyyppiseen palkintoon, Coca-Cola ja Kraft.

Jotenkin on vaikeaa uskoa, että tätä julmuutta voisi tapahtua vain USA:n ihmemaassa. Myös Suomessa on varmasti sitä sairasta porukkaa, joka tappeluttaa koiriaan rahan toivossa. En nyt osoittele sormella mihinkään, mutta KRP:llä on tietoja ja epäilyjä ollut useamman vuoden ajan piireistä, joissa tätä "huvia" harrastetaan tai on harrastettu.

Tavallisesti en kehota kyttäämään naapuria, mutta jos koira on aina haavaumilla, tai katoaa käsittämättömästi, niin juuri tätä varten eläinsuojeluvalvojat ovat olemassa. Eläinten hyvinvointi on meidän ihmisten vastuulla.

torstai 10. toukokuuta 2012

Sä et oo normaali, ja hyvä niin

En ihan tarkkaan muista, koska löysin Pertti Kurikan Nimipäivät. Se on kuitenkin tapahtunut joskus kesällä 2010 tai vähän sen jälkeen.

Olin aika myyty heti kättelyssä. Rehellistä porukkaa, joka tekee biisejä siitä, mikä heitä itseään elämässä koskettaa. Luukutin Youtubesta Kallioon!-biisiä ja fiilistelin.

Keikallekin olen päässyt kerran. Ja innokkaana fanityttönä puhuin itseni lavan taa jututtamaan(!!!) jätkiä ja kaverikuvaan(!!!!). Huomaa ketä jännittää ja ketkä ottaa homman kuin ammattilaiset.

Kun kuulin, että PKN:stä tulee elokuva, olin innosta soikea. Seurasin uutisointia, katselin trailerit ja teaserit ja odotin kuin kuuta nousevaa.

Mutta miksi innostua näin paljon jostain kehitysvammaisten bändistä?

No koska Pertti Kurikan Nimipäivät on enemmän kuin bändi. YleX esitti tänään uusintana haastattelun, jossa PKN:n basisti Sami summaa, että fanit ovat heille kuin perhettä. Asia, jonka monet bändit ovat päässeet unohtamaan. Ja PKN ei tee mitään tusina "baby, baby, baby, oh!" tavaraa, vaan käsittelee sitä, mikä elämässä on paskaa, tai siistiä. Ja se on aina hyvän bändin merkki.

Ja sitten vähän Kovasikajuttu-hehkutusta. Ihmiset. Menkää kattomaan tää dokkari! Se karistaa ne viimeisetkin "keharit on niin lepposia"-sarjan ennakkoluulot, joita teillä on. Samoin ne "no kehitysvammaset nyt on vähän semmosta simppeliä porukkaa" jutut loppuu viimestään tähän dokumenttiin.

Meillä "terveillä" (terve ja normaali on miun mielestä kyllä kamalan väkivaltasia sanoja...) on se käsitys, että kehitysvammaiset on mitä on, ja se on kivaa ja söpöä ja herttasta. No, paskat housussa keikalle lähtöä tekevä kiroileva iso mies ei oo miun mielestä kovin herttanen, mut semmosta se elämä joskus on. Joskus tulee paskat housuun, sit käydään suihkussa ja lähdetään keikalle.

Dokumentti ei myöskään typistä pois PKN:n jätkien kapinaa vallitsevia olosuhteita vastaan. Asuntolaelämä on perseestä, kehitysvammaisia koskeva politiikka aikaansa jäljessä ja holhoavaa. Ja kiroilla ja tupakoida ja harrastaa seksiä pitää saada, vaikka ympärillä kuinka kauhisteltaisiin.

Koko dokumentti on myös täynnä loistavia one-linereita elämästä, rakkaudesta, musiikista, naisista ja monesta muustakin asiasta, joita en nyt muista tässä hehkuttaa.

Suurin ahaa-elämys syntyy katsojille varmaan niistä hetkistä, kun huudetaan naama punaisena, uhataan lopettaa bändi ja meinataan vetää kaveria turpaan... Näitä tunteitahan on itselläänkin, mutta ei sitä kehtaa ääneen myöntää, että joskus tekisi mieli vedellä kaveria ympäri korvia. Kaikki tunteet ovat aitoja ja rehellisiä, niin ilo kun manageri saa vauvan, pettymys kun kaveri ei tule synttäreille, ja vahingonilo kun kaverin housut putoavat kinttuun kesken urheilukisojen. Tissejäkin ehditään ihmetellä, ulkomailla asti.

En nyt ehkä innostukseltani saa tähän kaikkea sitä, mikä pitäisi, mutta mielestäni Kovasikajuttu oivaltaa jotain, mikä usein unohtuu. Että elämä on aika samanlaista meille kaikille. Sitä tahtoo kihloihin, kuunnella musiikkia, katsoa telkkaria, tietää miten lapsia tehdään, harrastaa politiikkaa, jättää menemättä jalkahoitajalle, saada rakkautta ja joskus sitä näkee käärmeitä vaatteitten saumoissa. Ja tämän ymmärtämiseen näemmä tarvitaan neljä musiikillisesti lahjakasta kehitysvammaista näyttämään mallia.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Sananen Vapusta

Minä olen barrikadivassari, katoilla juoksija, kaduilla riehuja, lippuja ja kylttejä ja lakanoita kantava, mieltä osoittava, väriä tunnustava, epäkelpo, työtön, loinen, takkutukkainen, neulatyynynaamainen porvarin salainen märkä päiväuni.

Minä juhlin Vappua. Juhlin ihan uhallani, koska Vappu on työläisten juhla. Kevätkin on ihan jees, mutta erityisesti tahdon vaalia taistelua ja sen tuloksia.

Ilman niitä tuloksia, oltaisiin kusessa koko saatanan sakki, korviamme myöten, kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti. Polviamme myöten paskassa, paitsi ne, joiden ei ole tarvinnut asemansa eteen sormeaankaan nostaa.

Pienestä on loppujen lopuksi kiinni se, että Suomessa asiat ovat, kuten ne ovat. Ja ei ole mitään takuuta, että pitkään on samanlaista, sillä me olemme kadottaneet sen, mikä meidät tähän nosti. Hyvinvointivaltiokehitys lähti kansan keskinäisestä solidaarisuudesta. Nyt sitä ei ole. Ihmiset nyrpistelevät progressiiviselle verotukselle ja varallisuusveron palauttamiselle. Kaikki pitäisi yksityistää, sun mummoskin. Vahvemmilla on oikeus tehdä mitä huvittaa. Näkymätön käsi taitaa olla nyrkissä, ja aika syvällä työläisen perseessä. Sieltä ei markkinoita ja yhteiskuntaa pahemmin korjailla.   

Minua harmittaa, etten pääse tänä(kään) Vappuna marssille, vaan juhlin kotona. Mihinkään demareiden puistojuhlaan kun en suostu menemään. Siellä ei ole minulle mitään nähtävää.

Mutta hyvin ne raikaa työväenlaulut ja muu Vappuun sopiva musiikki kotonakin. Ja taistelua on oltava muulloinkin kuin Vappuna. Näihin kuviin ja tunnelmiin <3




torstai 26. huhtikuuta 2012

Lapsi ei suojaa syrjäytymiseltä

Yle uutisoi tänään maahanmuuttajanuorten syrjäytymisriskistä. Koko uutinen oli sisällöltään huolestuttava, mutta minua jäi erityisesti vaivaamaan tutkimuksen tapa määritellä syrjäytymisvaarassa oleva nuori. Alle 29-vuotias äiti, jolla on alle 7-vuotiaita lapsia ei näemmä voi syrjäytyä. Mikä mahtava keino siivota tilastoja.

Vaikka meillä pidetään hyvää huolta odottavista ja pienten lasten äideistä, ei pieni lapsi ole mikään tae yhteiskuntaan mukaan pääsemiselle tai siinä kiinni pysymiselle. Suomalaiselle tai uussuomalaiselle.

Ketään ei kielletä jäämästä kotiin lasten kanssa. Maahanmuuttajaäitien kohdalla kotiin linnoittautuminen kuitenkin hidastaa kotoutumista. Jos ainoaksi kontaktiksi Suomeen ja suomalaisiin jäävät neuvola ja lähikauppa ei kielitaito pääse kehittymään. Myöskään suomalainen puoliso ei takaa mitään, ei kenenkään ikuinen tehtävä voi olla toisen tulkkina toimiminen. Aikuisella ihmisellä on oikeus hoitaa omat asiansa itse.

Jos palveluista ei tiedoteta riittävästi ja suomea opettaa pieni kansalaisopisto pari kertaa vuodessa, ei ole ihme, että maahanmuuttajaäidit jäävät kotiin, jos työtä ei löydy.
 Kun kielitaitoa ja/tai aiempaa kotimaassa hankittua koulutusta ei ole, tai se ei vastaa suomalaisia standardeja, on kotiin jääminen aika ikävä vaihtoehto. Tunnen korkeasti koulutettuja kotiäitejä, joiden ainoa ongelma on, ettei suomalainen järjestelmä tunnista heidän ammattitutkintojaan, vaan vaatii heiltä lisäkouluttautumista, jota tarjoavat vain isoimmat kaupungit. Lähde siinä sitten yksin toiselle puolelle maata ja jätä mies ja lapset kotiin.
Tässä vaiheessa alkaa sitten se perinteinen "laiskoja on nämä meidänkin maahanmuuttajat" lätinä. Ihan sama mitä teet, niin väärin teet kuitenkin.

Maahanmuuttajanaisten euro on 20 centtiä. Se on naurettavan vähän. Karkkirahaa, eikä karkkirahalla pärjää kukaan.

Perhekerhojen ja kansainvälisten iltojen ohella kuntien on tehtävä hartiavoimin työtä nuorten äitien eteen. Jos meidän tahdotaan synnyttävän paljon lapsia nuoresta lähtien, on edellytyksenä se, että me kaikki pääsemme myös kiinni yhteiskuntaan, emmekä jää lasten kanssa yksin kotiin vastoin omaa tahtoamme. Emme tahdo tempputyöllistämistä tai päivärahalla kitkuttamista, vaan ihmisarvoista työtä ja toimeentuloa.



Kirjoittaja ei ole raskaana, eikä aio lisääntyä vähään aikaan, mutta on huomannut lähipiirissään pienimuotoisen lisääntymis- ja perheenperustamistrendin.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Ei paljoa naurata

Miksi ihmeessä minä luen jonkun Helena Erosen blogia, kun ei siitä saa kuin korkeaa verenpainetta, joka ei sovi näin aikaisiin aamuihin.

Uusin "hauska juttu" on FGM, eli naisten sukuelinten silpominen. Heimotapa, joka ei kuulu millään tavalla Koraanin opetuksiin, mutta on levinnyt laajalle islamilaiseen maailmaan. Tapa on yleinen myös koptikristittyjen keskuudessa ja osa papeista ei suostu kastamaan silpomattomia tyttöjä.

Ensisijaisesti silpominen on kontrollin keino yhteisössä, joka arvottaa neitsytmorsiamia yli kaiken.

Siltä varalta, että tämäkin kirjoitus poistetaan, tallensin kuvan omalle koneelleni. Ihan vaan, koska mielestäni teidän on nähtävä tämä:


Luulisi Erosella olevan sen verran naisten välistä solidaarisuutta, ettei hän laskisi leikkiä näin vakavilla asioilla. Sukuelinten silpominen ei ole vaihtoehto, vaan pienille tytöille pakolla tehtävä toimenpide. Verenhukkaan ja erilaisiin tulehduksista seuraaviin myrkytystiloihin kuolee useita tyttöjä joka vuosi. Lisäksi seurauksena on komplikaatioita synnytyksissä ja pahimmillaan kipuja läpi elämän.

Ja tämä onkin sitten jonkun mielestä hillittömän hyvä vitsi... Shokkiarvoahan tuommosella kirjottelulla varmaan haetaan. Hirmu hauska seurata vierestä kun netissä kukkahattutädit kohisee. Luulis aikuisella ihmisellä olevan parempaa tekemistä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Vitsi oli omakeksimä

Kyllä minäkin osaan kertoa "hauskoja" juttuja hihamerkeistä. Minun mielestäni olisi myös hulvatonta, jos kaikki ulkomaalaiset laitettaisiin asumaan samalle suljetulle asuinalueelle, jossa pääsisi suihkuun vaikka joka päivä, mutta vain kerran elämässä. Myös junien kulkeminen aikataulussaan on minun mielestäni hirmu hauska vitsi. NOT.

Jos sanoo julkisesti, että pitää keskitysleirejä esimerkkinä hyvästä huumorista, niin ei kannata ihmetellä jos kaikki eivät naurakaan mukana.

Lisäksi tekstissä oli muutamia sävyjä, jotka pistivät silmään yhtä paljon kuin hihamerkki-idea. Eikä Erosen huumori edes onnu, saati konttaa, se vetää itseään eteenpäin kyynerpäillään.

En koe olevani natsikortin viuhuttajana siitä ahkerimmasta päästä, mutta tässä vaiheessa on pakko miettiä, onko Eronen ollut paikalla yhdelläkään historian tunnilla, jolla on käsitelty natseja, keskitysleirejä ja Kolmatta valtakuntaa.

Juutalaiset, nuo laitaoikeiston lempiviholliset kun eivät olleet ainoa ihmisryhmä, joiden raidallisissa asuissa oli hienoja hihamerkkejä. Oli koko joukko erivärisiä kolmioita ja niiden yhdistelmiä, joiden mukaan ihmisiä merkittiin eri kategorioihin. Hirrrveen hirrrveen hauska vitsi, eikö?

Kova tuntuu olevan tarve saada "me" ja "muut" näkyvästi erilleen. Ensin täytyy eritellä, sitten sopeuttaa. Aika nurinkurinen logiikka.

Enkä usko, että näinä aikoina kukaan, joka vapaaehtoisesti laittaa pienen puolikuun hihaansa, saisi olla rauhassa katuväkivallalta ja -häirinnältä, jotka ovat todellisia ongelmia nykypäivän Suomessa. Mikä olisikaan houkuttelevampi kohde nakkikioskin jonossa, kuin suomalaisen (rotupetturin tietysti, kunnon suominainen panee aina valkoista) tyttöystävänsä kanssa yöpalaa jonottava nuori jannu, jolla on hihassaan Afganistanin lipun värinen puolikuu.
Pahoinpitelyä ei yksi nauhanluovutusseremonia pyyhi pois.

Ehkä Eronen pelkää, että monessa hihamerkissä olisikin musta reunus. Niitä annettiin rotujensekoittelijoille.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

überallesmanit vauhdissa osa 2


Terveisiä Päämajakaupungista! Luupäät on näemmä oppineet, että tarrat saa repimällä alas. No, ei huolta, mulla on tusseja. Näitä löytyy mm. Graanille Saksalan suunnasta vievän kevyenliikenteenväylän vierestä enemmänkin.

Sinällään mielenkiintoista, että blogistani on muodostumassa eräänlainen Mikkelin oma vastine Kansallinen tutkimus-blogille. Miniatyyri tosin.

Muotoilen parhaillaan yleisönosastokirjoitusta aiheesta, jonka julkaisen täällä myöhemmin.
Siihen asti otan vastaan vinkkejä hyvistä tarroista, joita tilata peittämään näitä rumiluksia.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Antakaa meidän olla!

Kevät tulee ja kevään mukana myös lämpimät kelit. Ja kaikkihan tietävät mitä tästä seuraa.

Minihamekausi alkaa.

Itse rakastan minihameita ja -mekkoja, vaikka moni muotipoliisi ja kauneusihanteina tunnettuja valkaisuaineita silmiinsä kaatanut kriitikko onkin ollut sitä mieltä, että minihameet kuuluvat niille, joiden sääriä voi verrata harjanvarsiin tai pesismailoihin. Reitevänä saa aika helposti palautetta, jos kehtaa pukeutua niin kuin tahtoo.

Kukaan tuskin kuitenkaan kaipaa kaduilla kulkiessaan palautetta omasta olemuksestaan. Varsinkin kun sitä palautetta saa jo aivan riittävästi katujen varsien mainostauluilta ja vaateliikkeiden ikkunoiden mallinukeilta.

Huuteltu ja viheltely (ihan sama kuka sitä tekee) on aina loukkaavaa. En kaipaa kulkiessani ventovieraiden mielipiteitä itsestäni ja ruumiillisuudestani.

Se, että joku kaljalta haiseva lihavan rekkamiehen oloinen humalainen ukko huutaa minulle terassilta, että "Sulla on hyvä perse" ei ole mielestäni mikään kohteliaisuus. En minä näitä ihmisiä varten pukeudu kuten pukeudun.

En minä pukeudu tavallani ketään muuta, kuin itseäni varten. Usein puhutaan, että nuoret naiset pukeutumisellaan jotenkin "kerjäävät" huomiota. Entä jos me pukeudummekin ihan omaksi iloksemme, emme muiden silmän iloksi?

En tahdo olla ilo kenenkään ventovieraan silmälle, jos se silmä näkee minut vain objektina. Tiedän, etteivät miehet ole mitään pikkulapsia, jotka eivät osaa kontrolloida itseään ja siksi huutelevat mitä sattuu. Se, joka näin väittää, aliarvioi ja loukkaa pahasti kaikkia miehiä.

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä katuhäirinnän vastaista viikkoa. Viikon hengessä joukko newyorkilaisia nuoria miehiä teki mahtavan "Shit men say to men who say shit to women on the street" videon, joka on mahtava osoitus siitä, että kaikki nuoret miehetkään eivät suodata huutelua.


Tämän kirjoituksen ideana ei ole syyllistää miehiä. Tähän voisi kirjoittaa jotain ironista siitä, miten monet ystäväni ovat miehiä ja oikeasti pidän miehistä, semmoseen "en ole rasisti, mutta" tyyliin. Päälimmäinen ideani on, että mielestäni kenelläkään ei tulisi olla oikeutta pilata toisen päivää omalla idiotismillaan. Eläkää ja antakaa toistenkin elää. Ja pukeutua.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Totta helvetissä taistelen vastaan!

Revin eilen matkalla opistolle ja opistolta kotiin ainakin 20, ellen lähemmäs 30 Patriootti.comin tarraa. En aio linkittää sivua blogiini, sillä minä en fasistien sivujen kävijämääriä kasvattele. Ellette tahdo nostaa verenpainettanne, niin suosittelen että ette käy lukemassa tätä valkoisen Suomen lähettiläiden ilosanomaa. Siellä ei ole teille mitään nähtävää. Tulee vaan paha mieli.

Patriootti.com on Suomen Vastarintaliikkeen nettisivusto. Vastarintaliike on väkivaltainen kansallissosialistinen- , eli kotikutoisemmin sanottuna natsiliike. Liikkeellä on kontakteja mm. Italian Casa Poundiin ja Ruotsin Svenska Motståndsrörelseniin, joista molemmat tunnetaan ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin kohdistuneesta väkivallasta kotimaassaan.

Sekä SVL, että esikuvansa ovat avoimen rasistisia, juutalaisvastaisia ja homofobisia.

Ja nyt nämä kuvotukset ovat tulleet MINUN kaupunkiini. Tai ehkä hakaristejä ja NSDAP:n nimeä, SS-riimuja ja muuta natsikuvastoa ja -koodistoa alikulkuihin maalanneet luupäänatsit ovat löytäneet uuden tavan harjoittaa aatettaan.

Mielestäni vielä näitä kuvia inhottavampaa on se, ettei kaupunki reagoi niihin ja putsaa alikulkuja ja sähkökaappeja, vaan hiljaisella hyväksynnällään siunaa näiden aatteiden asettumisen kaupunkikuvaan. Toisaalta, onhan Mikkelillä oma oikeistolainen historiansa...

Eilen repimäni tarrat kehottavat taistelemaan vastaan ja sen teenkin. Minun Mikkelini on kansainvälinen, kulttuurillisesti monimuotoinen ja siten kaunis.

Jos hyväksymme rasistisen ja yleensäkään ihmisvihamielisen kuvaston kaupunkitilassamme, hyväksymme näistä aatteista kumpuavat viharikokset. Minä en natseja pelkää, mutta tahdon myös ettei kukaan joudu kaupungissani pelkäämään rasistista rikollisuutta.

Tarrojen rapsuttelu on aika helppoa vastarintaa, siihen pystyvät kaikki.

Joten, taistellaan vastaan. Nimittäin näitä "patriootteja" vastaan.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Naistenpäivän soittolista

Vihaan sitä, että Naistenpäivästä on tullut joku krääsäpäivä naisille. Päivän alkuperäinen sanoma hukkuu suklaaseen, kukkiin ja lahjoihin.

En tahdo lahjoja! Tahdon oikeuden omaan kehooni, tasa-arvoisen työelämän ja kehitysmaiden tytöt kouluun ja yhteiskuntiensa johtoon!

Osittain tästä syystä jaoin eilen henk. koht. Facebook-sivullani mielestäni Naistenpäivään sopivia lauluja. Tässäpä lista perusteluineen. Biisit ja niiden mahdolliset oikeat musiikkivideot löysin Youtubesta.

Ani DiFranco - Lost Woman Song



Miksi? : Lost Woman Song on nyt Yhdysvalloissa ajankohtaisempi kuin koskaan. DiFranco on aina ollut kantaaottava feministi, joka kirjoittaa niin lihallisesti naisten elämästä, että toisinaan veren ja sappinesteen voi maistaa suussaan lauluja kuunnellessaan.
Lost Woman Song ottaa kantaa aborttioikeuden puolesta kertomalla yhden nuoren naisen matkasta uskovaisten mielenosoittajien piirittämälle klinikalle.
Maailmassa kuolee vuosittain 70 000 naista epämääräisissä oloissa tehtyihin abortteihin. Mutta ei meillä heikommilla astioilla olekaan niin väliä, kunhan ei tarvitse puhua kondomeista tai mistään ehkäisystä.

Blue King Brown ft. Queen Ifrica - Women's Revolution


Miksi? : Blue King Brown tekee loistavaa kantaaottavaa reggaeta. Women's Revolution on hieno osoitus tästä. Lisäksi biisin video useine retrohenkisine naisaktivistipätkineen on visuaalista karkkia silmille.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kappaleen sanoma. Kaikkien maitten naiset liittykää yhteen ja osoittakaa voimanne. Ei ole oikein, että joudumme pelkäämään öisillä kaduilla yksin liikkuessamme, entä miksi meitä kohdellaan kaltoin ja ahdistellaan, vaikka uhraamme paljon omaamme miesten menestymisen eteen?

2pac - Keep Ya Head Up


Miksi? : Keep Ya Head Up on Tupacin oodi yhteiskunnan polkemille yhteisönsä naisille. Vaikka biisi ottaa kantaa myös yhteiskunnan eriarvoistavaan rakenteeseen ja politiikkaan, on kappale erityisesti kannustuslaulu elämän polkemille lähiöiden yksinhuoltajille.
Jo ensimmäisessä säkeistössä ex-mustanpantterin poika lataa kuulijoilleen, miten paradoksaalista on, että tulemme näistä ihanista vahvoista naisista, mutta silti tunnumme vihaavamme heitä, vaikka he antavat meidän puolestamme kaikkensa.
Nykyisessä rap-skenessä saisi olla enemmän Tupacin kaltaisia valistuneita, sydämeltään sivistyneitä tyyppejä.

John Lennon - Woman is the Nigger of the World


Miks? : Vaikka Woman is the nigger of the world on Naistenpäivän klassikko, on todella surullista todeta ettei paljoa ole muuttunut sitten biisin julkistamisen 40 vuotta sitten.
Nainen on edelleen orjien orja. Ja tähän on nyt ihan turha tulla kenenkään jeesustelemaan sillä, miten Suomessa kaikki on ihanasti ja hyvin. Maailmanlaajuisesti ajateltuna naiset ovat edelleen alisteisessa asemassa, jossa he harvoin näkevät työnsä tuottoja tai saavat jalansijaa yhteiskunnan päättävillä tasoilla. Suurin osa maailman lukutaidottomista on köyhiä naisia.

Shystie - Womans world

Shystie on miesvaltaisessa grimessa todella piristävä poikkeus. Womans world kääntää yhteiskunnassa näkyvän naisia vähättelevän tai jopa naisvihamielisen kuvaston ylösalaisin. Mitä jos naiset kohtelisivat miehiä yhtä huonosti? Entä miksi nainen, jolla on näkyvää karvoitusta säärissään tai kainaloissaan on niin kamala näky?
Mielestäni kappale ei ole mikään avoin sodanjulistus miessukupuolta vastaan, vaan enemmänkin osoitus siitä, etteivät yhteiskunnan valtarakenteet ole mitään kiveen kirjoitettua, vaan että asiat voivat muuttua, myös parempaan, alistamattomuuteen perustuvaan, suuntaan.
Sitä paitsi grimeen kuuluu tietty liioittelevan agressiivinen suunsoitto.

Bonus:

Ani DiFranco - Alla This:


Miksi? :Koska Alla This kertoo sanoituksissaan about kaiken mitä tahdoin Naistenpäivänä sanoa. Kuunnelkaa :)

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Puhukaa siitä ja puhukaa lujaa

Suomessa on varmasti ahdisteltu työpaikalla useampaakin naista kuin Hilkka Ahdetta. Onhan Ahteen oma mieskin kiusannut aikanaan alaisiaan.

Omasta mielestäni häirinnän raja meneekin juuri siinä, että kohde tuntee itsensä loukatuksi, ei siinä, mitä häiritsijä mielestään teki joko ihan leikillään, vahingossa, tai häntä ymmärretään ihan väärin nyt tässä hei.

Ongelma onkin, että harva uskaltaa olla "hankala". Jos asioihin puuttuu ja avoimesti osoittaa, ettei hyväksy, on hankala nainen, huumorintajuton lehmä, tosikko, jne. Uskon, että myös häirintää kohdanneilla miehillä on hankalaa, eikä meillä muillakaan helppoa ole. Päinvastoin, ihan saatanan vaikeaa.

Itse olen ainakin todella huumorintajuton, kun puolituntematon setä laittaa käden vyötäisille ja likistää. Minulle kävi näin, nostin kamalan metakan ja sain kyllä anteeksipyyntöni. Tosin vasta monta tuntia jälkikäteen, humalaisella soperruksella höystettynä.

Olin hankala myös kun eräs opiskelukaveri aikanaan "leikillään" kouri minua takaapäin rappusissa. Järkytyin naispuolisten opiskelijatoveritteni reaktiosta oikeastaan enemmän kuin itse häirinnästä. "Miten sä et tommosta leikkiä ymmärrä? Otatpa sä nyt taas asiat tosissas."

Häirintä pilaa päivän, joskus viikonkin. Häirinnästä jää paha olo. Itselleni usein myös fyysinen kuvotus. Lisäksi tulee tunne, että olenko minä toisen silmissä niin arvoton, että minua saa vailla lupaani kosketella oman mielensä mukaan, eikä tarvitse edes pyytää anteeksi.

Mutta vaikka kuinka pelotellaan ja uhkaillaan, lahjotaan ja kiristetään, puhukaa. Älkää jääkö hiljaisina miettimään, teittekö jotain väärin, yllytittekö. Sillä tuskin yllytitte. Ja tämä neuvo koskee kaikkia häirintää kokeneita, sukupuolen kokemuksesta riippumatta.

Oikeus ei kuitenkaan tule aina helpolla. Joskus tosiaan saa otsaansa sen hankalan ihmisen leiman. Valitettavasti tätä käy varsinkin naisille miesvaltaisissa porukoissa. Ja jos porukasta ei löydy riittävästi tukijoita, voi helposti käydä juuri kuten Ahteelle, poikaporukka heittää ulos.

Siksi työpaikalla tapahtuvasta ahdistelusta onkin tärkeää puhua. Kukapa ei tahtoisi työpaikallaan tuntea olevansa turvallisessa ympäristössä.Eikä kukaan halua, että hänet nähdään sukupuolensa takia vain potentiaalisena ahdistelijana.

Solidaarisuus on tärkeää. Madeleine Albright sanoi, että helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Se on varmaan sen paikan vieressä, minne toisensa pulaan jättävät ihmiset, sukupuolesta riippumatta, joutuvat.

Kiusaaja saa valtaa omassa pienessä päässään syntyneestä harhasta, että hänen tekojaan ei kukaan vastusta, joten hän voi jatkaa. Vaikka käytännön tasa-arvoasioiden ajaminen vaikuttaa joskus David vs. Goljat-mittakaavan vääntämiseltä, on muistettava, että David kuitenkin voitti Goljatin.

Pysykää lujina. Ja puhukaa lujaa. Puhukaa paljon. Puhukaa kaikille. Tehkää näkymättömissä tapahtuvasta julkista. Te ansaitsette sen ja niin ansaitsee ahdistelijakin.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Luomu pyhittää keinot

Törmäsin tänään facebook-kaverini (jonka kanssa kaveeraan myös IRL) statuksessa käymässäni keskustelussa jälleen vanhaan kunnon "Mut luomu on eläimille ihanaa ja tosi jees" argumentointiin. Luomu ei kuitenkaan ole olemassa eläimiä, vaan meitä ihmisiä varten.

Palataanpa hetkeksi perusasioiden äärelle. Evira määrittelee luomun seuraavasti:

Luomutuotannossa periaatteena on tuottaa tuotteita, joiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle, eivätkä ihmisten, kasvien tai eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Vaikka luomutuotannon tarkoitusperät ovat hyvät, on monilla silti turhan ruusuisia kuvia eläinten elämästä luomutuotannossa. Luomulihaa ja muita eläinperäisiä luomutuotteita markkinoidaan mielikuvalla onnellisesta eläimestä, joka on koko elämänsä kirmannut vapaana luonnossa ja syönyt luomurehua iloisesti lajitovereidensa seurassa.

Väärä vastaus! Luomutuotanto on kuluttajalähtöisesti parempien tuotteiden tuottamista. Tuotannon ideana on tuottaa luomulaatuisia elintarvikkeita, kaikki keinotekoinen, ylimääräiset apuaineet tuotannossa ja muu "epäluonnollinen" on siis kielletty.

Luomueläimille ei saa syöttää lisäravinteita, kuten antibiootteja tai kasvua nopeuttavia hormoneja, myös ruuan tulee olla luomulaatuista ja eläinten täytyy pääsääntöisesti päästä ulkoilemaan. Ulkoilukehotus koskee kuitenkin Eviran mukaan lähinnä sikoja, siipikarjaa ja yli vuoden ikäisiä sonneja. Maidontuotannossa on tyypillistä, että vastikään poikinut lehmä imettää useampaa vasikkaa.

Vaikka monien eläinten olot ovat luomutiloilla jonkin verran paremmat verrattuna tehotuotantoon, on luomutilojen kutsuminen eläinten paratiiseiksi verrattavissa orjanomistajaan, joka pitää orjiaan hieman löysemmissä kahleissa, joissa on pidemmät ketjut, kuin naapurilla, joka pitää orjiaan lyhyemmissä kahleissa.

Luomueläimen tarina loppuu samaan paikkaan kuin tehotuotannossa kasvaneen "serkunkin", teurastamolle. Luomueläinten teurastusta koskeva ainoa vaatimus on, että eläimet tulee teurastaa luomuvalvontajärjestelmään kuuluvissa teurastamoissa. Menetelmät ovat täysin samat, kuin tehotuotetuilla eläimillä.

Luomuliha tai -maito ei ole mikään reilun kaupan lenkkari, jolla automaattisesti voitetaan pahat voimat ja pidetään kiinni saavutetuista eduista. Luomu antaa meille hyvän mielen, vailla todellista parannusta tapahtuneeseen. Se pitää yllä valtarakenteita, joissa ihminen on kuluttaja, ei myötätuntoinen toimija.

En vastusta luomutuotannon ideaa, vaan eläintuotannon mielikuvamarkkinointia, joka pilaa luomutuotannon idean. Jos idea on tuottaa eettistä ja puhdasta ravintoa, miten eläinten riisto pienemmän pahan varjolla voi sopia tähän yhtälöön?

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Ettei totuus unohtuisi lihansyöjiltäkään

Joensuulaisperheen päivä meni pilalle kun broileripullassa oli broilerin osa, sulan jäänne. Voi sitä pahan mielen ja tottumusten romuttumisen määrää.

Niille teistä, joille tämä tulee yllätyksenä, valmistautukaa huolella. Ottakaa vaikka tukea pöydän tai penkin reunasta. Eläinperäiset elintarvikkeet sisältävät eläintä!

Joskus käy jopa niin, että kuluttaja näkee tästä jonkun selkeän merkin, kuten karvaisen nahanpalan makkarassa tai sulan pyörykässä. Eläimissä kun on sulkia ja karvoja, lajista riippuen tietysti.

Eineslihapullatkaan eivät muodostu yht'äkkiä pussin sisälle fysiikan lakien vastaisesti, vaan niitä varten on tapettava useampikin eläin. Eivätkä ne todellakaan iloisesti valssaa pulttipyssyn alle tai hyppää pellehypyillä sähkötettyyn vesialtaaseen.

Koska keskivertokuluttaja syö lihaa mielellään jokaisella aterialla, on sitä tuotettava nopeasti ja suurissa yksiköissä. Maataloustuilla ei pitkälle tavallinen viljelijä pötki, sillä suurimman osan niistä tuntuvat napsivan isot yhtiöt ja varakkaammat viljelijät.

Alistumalla kuluttamaan halpaa ja hutkien tuotettua siunaamme myös eläinten kohtaaman kärsimyksen, josta isot lihatalot yrittävät meitä jatkuvasti mainoskampanjoillaan vieroittaa.

Mutta toveri, mitä odotat? Vielä paljon pitää uudistaa, ennen kuin maasi kelpaa!
Vika ei ole yksin viljelijöiden, mutta kunnes valtio aloittaa vallankumouksellisen ohjelman eläintuotteiden hintojen nostamiseksi tukia leikkaamalla ja siirtämällä painotuksensa luomulaatuiseen kasvituotantoon, on jonkun äänestettävä jaloillaan.

En jaksa tarkistaa monesko veganismiin kannustava kirjoitukseni tämä on. Sen tiedän, ettei tämä ole viimeinen.

Ei tarvitse olla Ellen DeGeneres tai Bill Clinton voidakseen alkaa siirtää kuluttamistaan kasvisruuan suuntaan. Ja jos juuston tai vaikkapa munakkaitten jättäminen tuntuu hankalalta, kannattaa säätää omaa ajattelutapaansa.

Kyse ei ole herkkujen hylkäämisestä, vaan konkreettisesti osoituksesta, että hylkäät kärsimystä tuottavat elintarvikkeet. Ja tilalle tulee sitä paitsi uusia herkkuja.

Yksittäinen ihminen ei muuta koko maailmaa yhdessä yössä, mutta yksittäinen ihminen voi olla omassa yhteisössään se liikkeellepaneva voima, joka saa kokousten kahvimaidon vaihdettua kauramaitoon ja lasten luokkaretken siirrettyä delfinaariosta läheiselle luontopolulle.

Kukaan muu ei tätä maailmaa paranna, ellet juuri sinä lähde mukaan tekemään työtä.

maanantai 13. helmikuuta 2012

En pääse niitä sittenkään pakoon!

Tämän kirjoituksen vaihtoehtoinen otsikko voisi olla "Eniten vituttaa kaikki", sillä se tuntuu olleen viime aikojen päällimmäinen ajatus.

Minusta tuntuu, että olen ajatellut ruokaa enemmän kuin koko kuluneena vuonna yhteensä. Olen myös löytänyt itsestäni pienen kofeiiniaddiktin, sillä aamukahvin puute soijamaidon puutteessa on tehnyt minusta hetkittäin todella ikävän ihmisen. Jos olisin päättänyt tehdä kokeilusta videopäiväkirjan (mikä olisi tietysti edellyttänyt, että minulla olisi videokamera...) olisi aika monessa päivityksessä käynyt ilmi, että kahvia tekis mieli, ja mustanahan en juo.

Äkäisenä sitten maleksin pitkin kaupunkia ja negasin kaikesta. Äkkiä kaikki olikin aivan liian kallista ja yleensäkin perseestä. Lohdutin tosin itseäni tehokkaasti mm. sipseillä ja salsalla ja jaksoin jopa tehdä oikeaa ruokaakin muutaman kerran. Aivan metsään ei siis olla menty.

Huomasin kuitenkin, etten pysty millään pakoilemaan kokeilustani ulos suljettuja ketjuja.

Olin jo pitkään ennen kokeilua sopinut ystäväni kanssa, että menemme 17.2 Stam1nan keikalle. No, lippuja ostamaan mennessämme tajusin, että keikkahan on Vaakunassa, joka on Sokos hotelli, ja että lippupistettä hallinnoi siis S-ryhmä. Jouduin jopa vilauttamaan s-etukorttia. Kaiken huipuksi liput olivat ennalta ilmoitettua kalliimmat. Ja silti ostin itselleni lipun keikalle raflaan, jonka palveluista kokeilun alussa vannoin kieltäytyväni. Helvetin hyvin menee, mutta periks ei anneta.

Viikon lopussa lähdin pienelle kiertueelle, kävin Helsingissä ja tätä päivitystä kirjoitan Tampereelta. Olen lähinnä ruokaillut ravintoloissa ja kahviloissa, sekä käynyt yliopistolla toteamassa, ettei Amica oikein ymmärrä veganismin päälle. No, salaatti ja leipä on hyvää. Söin ainakin paljon papuja. Perusruokaostokset olen onnistunut hoitamaan vanhassa kunnon Valintatalossa. Taivuin myös ostamaan kauramaitoa, koska en jaksa olla koko ajan 164-senttinen kokovartalokyrpä. Ihmiset kuulemma tykkää kun niille hymyilee.

Nyt kun olen vuodattanut pakolliset ruokakuulumiseni, toivon, että seurava päivitykseni olisi joku poliittisempi setti.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Rahan menoa ei voi estää

Näin ajattelin kun taapersin keskustasta kotiin pari tuntia sitten.

Ennen tätä päivää kävin kunnolla ulkona viimeksi maanantaina. Älkää käsittäkö väärin, en ole rasisti, mutta mielestäni siperialaiset pakkaskelit eivät sovi suomalaiseen yhteiskuntaan. Olen pieni vilukissa, joka on todella allerginen ulkoilulle, jos elohopea putoaa ohi -18C:n.

Eilen kuitenkin päätin, etten voi viettää kokeilukuukauteni ensimmäistä viikkoa kotona, vaan minun on uskaltauduttuva ulkomaailmaan testaamaan vakaumustani.
Eli eikun vaatetta niskaan ja kohti keskustaa. Ensimmäisenä marssin Siwaan, koska tarvitsen huomiseksi aamuksi kahvia ja leipää. Päädyin pikakahviin ja näkkileipään. Lisäksi mukaan tarttui nuudeleita, alennuksessa ollutta ananasmehua ja popcornia.

Siwasta suunnistin sitten torin yli Punnitse & Säästän ihmeelliseen maailmaan. Mielestäni ketjun voisi nimetä uudelleen Punnitse & Tuhlaa:ksi.

P&S:ssä minulla palaa aina rahaa. Tosin tällä kertaa kauppalaskua kasvatti pitkän harkinnan jälkeen vihdoin ostettu Blair's-kastike, jota olin monesti hypistellyt kyseisessä putiikissa asioidessani. Päätin myös palkita itseni ulos uskaltautumisesta Plamilin vegaanisella "maito"suklaalla. Talvesta selviytyminen vaatii tietysti myös parapähkinöitä ja inkiväärikuutioita. Onneksi suklaa on sen verran äkkimakeaa, ettei koko levyä voi syödä kerralla, kuten aikoinaan tein Fazerin sinisen kanssa.

Ja about näine ostoksineni sain sitten menemään ruokiin yhteensä lähemmäs 30€. Jos meno jatkuu samaa rataa, alan varmaan rustailla jotain pula-ajan keittokirjaa aika pian.

Odotan kauhulla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kunnes pakkanen lauhtuu on turha edes haaveilla hedelmien ostamisesta. Autottoman hipin repussa kaikki hedelmät napsahtavat jäähän nopeammin kuin vihreä ehtii sanoa "Pekka Haavisto on ihana!". Onneksi pakastimessa on omenaa ja marjoja.

Toisaalta yhdessä asiassa olin oikeassa. Kapinahenkeni nousi tänään pintaan Siwan kasvismaitohyllyllä. 2,50€ soijamaidosta ja 2,09€ kauramaidosta on aika sylettävä hinta... Onneksi minulla on lähes hyllymetri erilaisia kasviskeittokirjoja. Voi siis hyvinkin olla, että avaudun tässä blogissa oman maidon valmistamisesta.

Jos jotain hyvää pitää keksiä tästä pakkasviikosta, jota olen viettänyt lähinnä kotona nukkuen, niin kerrottakoon, että sain tarjouksen lähellä tuotetuista luomuperunoista :) Luomuperunahan on aina iloinen asia, vai mitä?

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kuukausi kortitta

Ja heti alkuun kerron teille rakkaat lukijat, että en ole onnistunut saamaan ajokorttiani kuivumaan. Ajan auto noin kerran kuukaudessa, ja streittarinahan en koskaan juo alkoholia. Törttöiltyä tulee joskus ;)

Mutta asiaan. Tammikuun 2.na armon vuonna 2012 Sini sai idean vietettyään mukavat juhlapyhät äidin ruokapatojen äärellä ja tutustuttuaan siellä Anna-lehden artikkeliin (huomasin, että en ole kovin taitava googlaaja, tai sitten artikkelia ei ole arkistoitu nettiin), jossa eteläsuomalainen perhe (vanhemmat + 1 pieni lapsi) elivät kuukauden ilman S-ryhmän ja Keskon kauppoja. Ideani oli, että hei MIE KANS!

Teinpä sitten statuksen Facebookiin, joka kuului näin:
Jos 50 tykkää tästä statuksesta, laittaa Sini ensi kuussa pystyyn kokeilun, jossa välttelee kaikkia S- ja K-ryhmien kauppoja kuukauden ajan, sekä raportoi kokeilun etenemisestä blogiinsa. Kiinnostaako?
57.ää kaveriani kiinnosti, eli pakkohan tähän oli lähteä.

Siinä minä sitten kuukauden päivät mietin, että mihin tuli taas ryhdyttyä, kannattiko jne.

Samalla mietin myös, millaisia sääntöja asetan itselleni helmikuun ajaksi. Syntyi seuraavanlainen listaus.
  1. Kaikki S- ja K-ryhmien liikkeet ovat helmikuun ajan pannassa, koskee myös huoltoasemia ja ravintoloita.
  2. Kielto ei koske SOK:n omistamassa kiinteistössä sijaitsevia ketjuun kuulumattomia liikkeitä. Tämä siksi, että Mikkelin Punnitse & Säästä ja Kauppahalli sijaitsevat kauppakeskus Stellassa tai sen kyljessä.
  3. Kaikissa ostoksissa on pitäydyttävä samalla linjalla kuin aiemminkin. Aina vegaanista ja mahdollisimman paljon luomua ja Reilun kaupan tuotteita.
  4. Kielto ei koske toisten ihmisten ostamia, minulle tarjottuja tuotteita. Ts. kylässä saa juoda Pirkka soijajuomaa, jos sitä on tarjolla. En saa kuitenkaan esim. ostattaa "kiellettyjä" tuotteita muilla. Kielto ei myöskään koske oppilaitosruokailuita.
Te varmaan ihmettelette miksi jätin Tradekan ulkopuolelle boikottikokeilustani? Koska Tradekalla ei yksinkertaisesti ole samanlaista valta-asemaa ja sanavaltaa kaupanalalla ja se ei voi esimerkiksi muovata kaupunkikuvaa mielensä mukaan. Jos ette usko tähän, niin käykääpä ihmettelemässä Mikkelin toria joskus. Mikä ketju tuntuu hallitsevan kokonaista sivua torista? Vinkki: Se alkaa samalla kirjaimella kuin allekirjoittaneen nimi.

Artikkelin kertoja asui perheineen jossain Uudellamaalla. Minä Etelä-Savossa. Tässä tuleekin siis yksi kokeiluni jännitystekijä. Miten täällä keskellä maaseutua ja ruuantuotantoa löytää sitä mitä haluaa, kun porukka lämpenee niin hitaasti millekään uudelle?

Huomasin heti, etten olisi voinut tehdä tätä kokeilua Pieksämäellä. Tai siitä olisi ainakin tullut todella tylsä. Torilla myydään harvoin vihanneksia ja koko homma olisi mennyt siihen, että olisin vain käynyt lähikaupassani Yläristin Siwassa.
Mikkeli tuokin koko hommaan hieman jännitystä. Torilta ja Kauppahallista saa kaikenlaista kivaa, ja mitä ei saa sieltä, voi yrittää löytää Punnitse&Säästä:stä. Kauppahallin erikoisansioksi laskettakoon Luomukauppa, jonka löysin sattumalta ja rakastuin heti. Kaikenlaista ihanaa lähi- ja/tai luomutuotettua ruokaa kohtalaisilla hinnoilla. Käykää hei tekin kurkkaamassa. Kahviin ja teehen liittyvät ongelmani ratkaisee ihana Wanha Talo, jossa on myynnissä Omega Ry:n kautta kaikenlaista Reilun Kaupan kahvia ja teetä, sekä muiden myyjien kautta muita ihania hedonismiani ruokkivia tuotteita.

Yritän kirjoittaa jonkinlaista seurantaa, jossa käsittelen mm. sitä, mitä tulen kuukauden aikana syömään, mistä sen ostin ja yleistä turhautumista, kun soijamaito maksaakin 2,5€ litra. Voi olla, että boikotti myös synnyttää kaikenlaisia keittiöinnovaatioita, ehkä kahvi"maito"kin alkaa syntyä itse, kun hinnat alkavat riittävästi sylettämän.

Kattotaan nyt mitä tästä seuraa...

torstai 5. tammikuuta 2012

Mutta toiset tasa-arvoisempia kuin toiset

Paavo Arhinmäki aiheutti "kohun" ottamalla kampanjansa tukijaksi Teemu Mäen, jonka ainoa mainittava saavutus tuntuu olleen kissan tappaminen kuudessa sekunnissa kirveellä (sillä ei ole väliä, että kaveri on julkaissut kaksi runokirjaa ja on arvonimeltään kuvataiteen tohtori, sekä tehnyt videonsa lisäksi myös maalauksia, veistoksia, installaatioita, koreografioita ja musiikkia).

Mäki on tunnetusti kaikkien suomalaisten "eläinrakkaiden" ihmisten public enemy number one, jonka erottamista Voima-lehden kolumnistin postista vaaditaan noin jokaisen Voiman yleisöosastolla ainakin kerran. Onhan se nyt kamalaa, että joku kehtaa tappaa söpön pienen kissan, kissat kun ovat niin lutusia.

Älkää ymmärtäkö minua tahallanne väärin. Mielestäni Mäen Sex and Death on osoitus huonosta mausta. Paskaa taidetta on maailma pullollaan. En millään tavalla tue Mäen tekoja, saati hyväksy niitä.

En kuitenkaan jaksa suuttumatta katsella, kun nämä "eläinrakkaat" vuodesta toiseen pahoittavat mielensä samasta asiasta, kun eläimille tehdään tässä maassa paljon pahempia asioita jatkuvasti. Jos nämä kerran tapettua kissaa surevat "eläinrakkaat" lähtisivät samalla palolla esim. sikatilallisten tai turkistarhaajien kimppuun, olisi tässä maassa eläimillä paljon paremmat oltavat. Hitto, jos nämä "eläinrakkaat" kirjoittaisivat yhtä vihaisia kirjeitä jatkuvalla syötöllä FFS:lle (Finnish Fur Sales) ja Saarioiselle, olisiko koko eläintuotantoa?

Vihainen saa toisinaan olla, mutta tyhmä ei mielellään koskaan.

Se, että suree turhaan tapettua kissaa on hyvä alku, siitä on vain uskallettava mennä pidemmälle. Surtava kinkun takia tapettua sikaa ja maitoa tuottamattomana nuorena tapettua sonnivasikkaa.
Ja kun itkut on itketty on aika lähteä tositoimiin. Lopettaa lihansyönti, jätettävä maito ja munat kauppaan, vaihdettava eläinkokeettomiin tuotteisiin, vähitellen hankkiuduttava eroon muustakin eläinperäisestä.

Niin kauan kuin koemme myötätuntoa vain söpöinä pitämiämme eläimiä kohtaan ja syömme samalla toisia, olemme pahimman luokan kaksinaismoralisteja. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset tasa-arvoisempia kuin toiset.