sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Velallisen musertava huoli

Minulla on sekä, runkopatja, lipasto, tuoli, että velallisen musertava huoli, siitä huolimatta, että olen vuokralainen.

Minä olen opiskelija.

Käyn töissä ja mielestäni minun n. 20h/kk panokseni on tärkeä, sillä olen henkilökohtainen avustaja, monen mahdollistaja invalidille työnantajalleni.

Silti elintasoni on mitä on.

Opintotukea tulee se mitä tulee, siitä suurin osa menee vuokraan ja laskuihin. Sillä mitä yli jää + 100€ ja 150€ välillä pyörivällä kuukausipalkallani, yhteensä n. 270 - 310€ minun pitäisi ostaa kuukauden ruuat, elää sitä kuuluisaa opiskelijaelämää ja aina välillä uusintaa maallista omaisuuttani harkitusti. Puhumattakaan lääkkeistä ja muista menoista, joita syntyy välillä yllättäen. Pikavippiä otan vain vanhemmiltani ja sitäkin mielestäni suhteellisen harvoin ja pieninä summina.

No, menin sitten hetken tuskailun jälkeen ottamaan opintolainaa. Ja nyt en tiedä oliko se sittenkään paras mahdollinen idea.

Tietysti oma henk. koht. "opiskelijaelämäni" on edullisempaa kuin toisilla, en juo alkoholia tai tupakoi (streittari, daa!), mikä luo kai jonkinlaisia säästöjä.
Tosin vastapainoksi erinäiset ammattilaiset hakkaavat rahani pienellä neulalla ihoni alle loppuelämäkseni. Ja päätin alkaa ensimmäistä kertaa elämässäni sijoittaa astioihin. Arabian kipot on helvetin kalliita (mutta ihania).

Elämä on kallista. Käyn kyllä toisinaan opiskelijoiden leipäjonossa hakemassa täydennystä ruokakaappiini, ostan vaatteeni lähinnä kirpputoreilta ja alennusmyynneistä. Elokuvissa käyn todella harvoin ja teatterissakin vain työni puolesta, jolloin pääsen sisään ilmaiseksi. Festareille hankkiudun yleensä talkoolaiseksi, jotta en joudu maksamaan kalliita lippuja. Auto on tällä hetkellä telakalla lapsuudenkotini pihalla.

Silti tuntuu, että syön opintotukeni. Ongelma ei ole edes se, että veganismi olisi jotenkin erityisen kallista, vaan se, että kaikki ruoka on hintavaa, varsinkin jos tahtoo syödä monipuolisesti.

Puheet opintotuen muuttamisesta entistä lainapainotteisemmaksi kieltämättä ahdistavat. Jo nyt mietin, että mitä jos en työllistykään omalle alalleni, vaan jumitun erinäisiin hanttihommiin ja pätkätöihin?
En ole se suurin optimisti, vaikka yritän hokea itselleni, että kyllä elämä kantaa.

Tulen perheestä, jossa toisella vanhemmistani on talous kuralla lainanoton takia. Tuli 90-luvun lamaa, burn-outtia ja masennusta ja sillä tiellä ollaan, luottotietojen palautumista odotellessa...
Kieltämättä huolehdin, miten minulle käy? Onko minulla joku geneettinen herkkyys kusta raha-asiani? Tulenko kuitenkaan kiipeämään sille kuuluisalle "vihreämmälle oksalle", josta tämä vanhempi aina jaksaa korkeakouluopiskelijaa muistuttaa?

Millainen on minun vihreämpi oksani, jos hallitus nyt sahaa sen poikki altani uudistamalla opintotuen ihan päin helvettiä?

perjantai 1. helmikuuta 2013

Jeesuksen pääsiäinenkin onnistui paremmin

Joo, ei pärjännyt Second Hand Cinderella kolmea kuukautta. Oikeastaan ei vissiin kolmea viikkoakaan.
Mutta niin käy joskus.

Maailmassa, jossa sukkahousut hajoaa käsiin, ensimmäiset "edustusvaatteet" ostetaan vasta kun saadaan paikka opiskelijakunnan hallituksesta (nyt on kuulkaa käyntikortteja ja kaikkee) ja pleikkarilla on tylsää takoa pelkkää Half-lifea, on helkkarin hankalaa olla ostelematta yhtään mitään ylimääräistä 90 päivän ajan.

Mutta voin sentään sanoa, että yritin. Ja suurimman osan aikaa vitutti.

Löysin kuitenkin uusia puolia itsestäni. Kun tottuu ostelemaan parin euron pokkareita kirppareilta, unohtaa kirjaston olemassaolon, koska arvottaa kirjojen omistamista muun maallisen edelle.
Ja kun unohtaa kirjaston olemassaolon, saa myös aikaan parin kympin kirjastolaskut, kun kirjat unohtaa pinon pohjimmaisiksi.

Toisaalta tunnistin itsestäni myös kaksi tylsyydentappajaa. Sen tyypin, joka syö kun sillä on tylsää ja sen toisen, joka kiertää kotimatkalla alelaarit tai jonkun kirpparin, koska sillä on ollut vähän huono päivä.
Näitä tyyppejä sitten yritänkin vissiin koko loppu kevään opettaa tavoille.

Mutta nyt on pakko mennä ostamaan ne ehjät sukkahousut, koska illalla rokki soi!