maanantai 5. joulukuuta 2011

Tanssii homojen kanssa (2011)


Huomenna on Itsenäisyyspäivä. Pidetään puheita siitä, miten Suomi on paras maa asua, ikinä, ja Facebook-statuksissa kiertää yksi jos toinenkin hömppäpatrioottinen ketjukirje veteraanien kunnioittamisesta. Puhun hömppäpatriotismista, koska nykyinen tapamme viettää itsenäisyyspäivää tuntuu pitävän tärkeimpänä pointtina repiä sodan traumatisoiman sukupolven haavat auki vuosi toisensa perään ja valuttaa niihin suolaa kehumalla, miten hienosti niitä venäläisiä (oikeastihan sanotaan että ryssiä) tuli tapettua, aivan kuin niissäkin sodissa ei olisi tapettu ihmisiä.

Minulle on aina opetettu, että minun pappani ja mummoni puolustivat itsenäistä Suomea. Tahdon ajatella, että se Suomi olisi moniarvoinen ja suvaitsevainen Suomi. Sellainen Suomi, jossa pidettäisiin ääntä oikeasti tärkeistä, oikeista ongelmista, kuten asunnottomuudesta ja lapsiköyhyydestä, ei siitä, kuka tanssii kenenkin kanssa jossain eliitin pippaloissa. Olen aika pettynyt.

Tänä vuonna kärkiaiheeksi on nimittäin noussut viime vuoden linnan juhlissa sattunut "kamala etikettimoka". Siellä on jotkut homot menneet tanssimaan keskenään! Voi sitä isänmaallisen itkun määrää, kun uutisissa on näytetty tanssivia mies- ja naispareja... Kyllä nyt pitää tirauttaa muutama heterokyynel ja vaatia, että tänä vuonna ei homot tanssi!

Suomessa on edelleen hankalaa käsitellä tiettyjä 1939-44 välisiä tapahtumia, kuten Karjalassa sijainneita toisinajattelijoiden vanki- ja pakkotyöleirejä ja sitä, että rintamalla on saattanut olla myös muutama homo. Lottiin kun ei saanut periaatteessa koskea, ja eihän isänmaata puolustaessa kukaan ehdi tuheroa miettiä, siellä ainoa nainen joka mielessä pyöri oli Suomineito ja ehkä välillä oma äiti.

Homoja on ollut aina, kyseessä ei ole mikään 80-luvulla televisiosta opittu muotijuttu. Suomalaiset tahtovat ajatella, että ulkomailla kuuluisin suomalainen on Mannerheim, Lasse Virén tai edes Lauri Törni, mutta totuus taitaa kuitenkin olla, että ainakin Yhdysvalloissa Larry Thornin kanssa kilpailee eräs Kaarinasta kotoisin oleva Touko Laaksonen, joka rapakon takana tunnetaan nimellä Tom of Finland. Laaksonenkin oli veteraani.

Kävin katsomassa Turun Logomossa esillä olleen Tom of Finland-näyttelyn, johon kuuluu myös Durk Dehnerin haastattelun sisältävä videoteos. Tällä videolla Dehner kertoo Toukon hänen kanssaan jakaman sotamuiston.

Neuvostoliittolainen laskuvarjodesantti laskeutui metsään, missä Laaksonen oli vahdissa. Laaksonen hiipi desantin taakse ja pisti tämän pistimellä kuoliaaksi, jätti ruumiin siihen. Kun hän seuraavana aamuna palasi paikalle ja käänsi ruumiin, Laaksonen alkoi itkeä. Hän oli tappanut kauniin nuoren miehen.

En usko, että Laaksonen oli ainoa sotilas, joka itki tappamiaan vihollisia. Itkemisellä tuskin on yhtikäs mitään tekemistä Laaksosen seksuaalisen suuntautumisen kanssa. En myöskään usko Touko Laaksosen olleen ainoa homoseksuaali Suomen armeijan palveluksessa.

Tämä ei ole veteraanien häpäisemistä. Tämä on olemassa olon oikeutuksen antamista myös niille ei-heteroille nuorille miehille ja naisille, jotka palvelivat tätä isänmaata. Suomi ei siihen kaadu. Eikä se kaadu muutamaan linnassa tanssivaan homoonkaan, ei vaikka koko linna olisi heitä täynnä.

Lisäksi minä keksin ainakin kymmenen kamalampaa vääryyttä, kuin tanssivat homot, vaikka he tanssisivat huonosti, koska parketilla on niin vähän tilaa.

Montako sinä keksit?

lauantai 3. joulukuuta 2011

Arvoasi ei mitata vyötärönympäryksessä!

Iltapulun lauantaiaamun luetuin juttu käsittelee julkkisnaisten todellisia mittoja. Sehän heissä onkin tärkeintä, ei se, osaavatko he laulaa tai näytellä.

Jo pienestä pitäen tyttöjä kehutaan heidän ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella "Onpa sinulla ihanat kengät!" "Onpa äitisi letittänyt tukkasi kauniisti!" "Voi miten söpö mekko sinulla onkaan!" jne jne. Meille taotaan jo pienestä pitäen pieniin päihimme, että parhaita kehuja saa näyttämällä nätiltä, ei piirtämällä hienoja piirrustuksia, kokoamalla korkeita legotorneja tai kiipeämällä oikein korkealle pihakoivuun. Ei meitä rohkaista riekkumaan, mikä näkyy myös vanhemmalla iällä. Vuonna 2005 julkaistussa väitöstutkimuksessa mm. todetaan, että naisten osteoporoosin yleisyys johtuu juuri kasvuiässä luille tärkeiden tömähdyksien ja muiden stimuloivien kokemustan vähäisyydestä, tai jopa puutteesta.

Tytöt eivät saisi siis liikkua, mutta hoikkana täytyy pysyä. Ei siis ihme, että monet pikkutytöt pitävät itseään liian pyöreinä. Tietysti myös mallioppiminen vaikuttaa, jos ympärillä olevat aikuiset ovat jatkuvasti laihdutuskuurilla, vahtivat kaloreita ja puristelevat olemattomia mahamakkaroitaan, on lapsellekin helpompaa peilata itseään näistä aikuisista. Vastuu ei kuitenkaan jää ainoastaan perheille, vaan sanon ihan suoraan, että vikaa on myös yhteiskunnassa.

Bussipysäkit ovat täynnä pehmopornolta näyttäviä alusvaate- ja uimapukumainoksia, joissa photoshopilla retusoidut nuoret naiset esittelevät tis... eikun niitä vaatteita. Kioskeilla, kauppojen kassajonoissa ja netissä törmää jatkuvasti otsikoihin, joissa joku julkkis on kamalan laiha ja pukeutunut "väärin" KATSO NYT IHMEESSÄ NÄÄ KUVAT JA TUNNE OLOSI OIKEIN HUONOKSI JA EPÄONNISTUNEEKSI KUN ET NÄYTÄ SAMALTA!!

Ja ennen joulua alkaa kaikenlaisten kuurien mainostaminen. Tällä lähtee kinkku reisistä alle viikossa ja myös ne muutamat vihreät kuulat, jotka kehtasit laittaa suuhusi Tapaninpäivänä, senkin lihava lortto!
Oikeasti kun ongelma ei ole se, mitä syö joulun ja uuden vuoden päivän välissä, vaan mitä syö uuden vuoden ja joulun välissä... Ja miksi syömisen pitää edes olla ongelma? Jossain ei syödä ollenkaan, ja mielestäni se on suurempi ongelma, kuin muutama, kriitikoiden mielestä, ylipainoinen nuori laulaja.

Se, että on painoindeksinsä ylärajoilla, tai jopa muutaman kilon yli, ei tarkoita, että ahtaa koko ajan suuhuna perunalastuja, donitseja ja ranskalaisia, jatkuvana virtana, kellon ympäri. Koska geenithän eivät liity tähän millään tavalla. Ihminenhän pyöristyy omaa hallitsemattomuuttaan. Kuin pullataikina.

Odotan innolla aikoja, jolloin naisia arvioidaan heidän saavutustensa, ei heidän ulkonäkönsä perusteella. Katsokaapa ihan huviksenne, mainitaanko Itsenäisyyspäivän vastaanoton televisioidussa osuudessa enemmän asioita naisvieraiden puvuista, vai heidän saavutuksistaan puvun ulkopuolella?

Mielestäni Adele, jota myös tuossa IL:n jutussa kuvailtiin kaikkein eniten kiloja keränneeksi, on muotoillut asian hyvin jossain haastattelussaan(vaikka joutuikin sittemmin Voguen kanteen) : Punaisena lankana; tekijän ulkonäöstä viis, kunhan jälki on helkkarin hyvää.
Tämän jutun kirjoitti n. 163cm pitkä n. 70kg painava kansalaisaktivisti, pöytälaatikkorunoilija ja laulaja, joka laulaa, halusitte sitten kuunnella tai ette.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Ilmasto karppaajan lautasella

Olen vihoviimeinen ihminen karppaamisen kannattajaksi. Ihmedieettejä tulee ja menee, eikä niissä useinkaan painoteta mitään muuta, kuin lyhytnäköistä painonpudotusta mahdollisimman nopeasti, mikä harvoin on uskomattoman terveellistä.

Karppaaja on henkilö, joka välttää ruokavaliossaan hiilihydraatteja ja suosii ns. vähän jalostettuja ruokia. Käytännössä tämä tuntuu tarkoittavan perunan, riisin, viljatuotteiden ja korkeahiilihydraattisten vihannesten välttämistä, painottaen ruokavaliota eläinperäisiin elintarvikkeisiin, kuten erilaisiin lihatuotteisiin ja maitotaloustuotteisiin, kuten voihin.

En kiistä sitä, etteikö karppaaminen toimisi. Tiedän monia, jotka ovat onnistuneet pudottamaan painoaan karppaamalla. En kuitenkaan usko ihmedieetteihin, enkä niitä siis kannatakaan.

Karppaajien ruokavalion kulmakiviä tuntuvat olevan lihatuotteet ja voi. Näin minulle kertovat useat keskustelufoorumit, karppaus.infon reseptiosio ja kaikenlaiset kuulemani jutut.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on kirjoittanut todella pätevän (ja pitkän) raportin karjatalouden vaikutuksista ilmaston tilaan ja ilmastonmuutokseen. Livestock's long shadow-raportti käsittelee muun muassa karjatalouden vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen, vedenkäyttöön ja karjatalouden ja ilmastonmuutoksen & saastumisen yhteyttä. Myös monet muut tahot ovat ottaneet kantaa ruuan ilmastovaikutuksiin.

On helppoa laskea yhteen 1 + 1. Perinteisellä matematiikallahan se on kuulemma 2. Ruuantuotannossa on kuitenkin laskettava lähinnä kertolaskuja. Kiloa lihaa ei tuoteta syöttämällä lehmälle kilo rehua, vaan rehua menee helposti useampi kilo lihakiloa kohti. Kaikkeen tähän kuluu vettä ja ravinteita, jotka olisi voinut käyttää suoraan kasvisruuan ainesten kasvattamiseen.

Tiedän, ettei karppaamisesta ole tulossa maailmanlaajuista ihmetrendiä, joka leviää ja leviää ja saavuttaa lopulta enemmistön. Tällä hetkellä maailma on puolillaan ihmisiä, joilla ei ole edes varaa haaveilla lihasta, saati ostaa sitä. Ja joo, tiedän, että karppaustrendin on paisuttanut nykyisiin mittoihin media, joka tekee siitä isomman kuin se on.

Kuitenkin tiedän myös, ettei maapallon kantokyky kestä enää yhtään enempää eläintuotantoa. Jo nyt kolmas maailma maksaa korkeaa ja karvasta hintaa länsimaiden lihansyönnistä. Karppaaminen ilmiönä kasvattaa eläintuotteiden kysyntää, sillä kasvispainotteinen karppaaminen on todella, todella harvinaista.

Karppaaja ei ole mielestäni itse saatana, mutta ainakin todella lyhytnäköinen kaveri. Tiedän, että ruokavalionmuutokset ovat länsimaalainen etuoikeus, mutta emme pysty levittämään ilmastoystävällistä suhtautumista ruokaan, jos länsi näyttää maailmalle mallia, että lihansyönti on tosi jees ja ihanaa ja "terveellistä".

Jos tahdomme mieluummin hidastaa ilmastonmuutosta, kuin alkaa miettiä sopeutumiskeinoja jo nyt, on meidän oltava valmiita muutoksiin. Yksi konkreettinen keino on edistää kasvispainotteista ruokavaliota. Vaikka kasvisruuassa onkin hiilareita, voi myös kasvisruualla laihtua. Ihokin on kuulemma monella parantunut, naisten kuukautiskivut ovat vähentyneet ja sanoovatpa myös, että kuulemma kakka haisee paremmalle. On se jännä...

Mutta ei nyt lopeteta tätä mihinkään kakkakaneettiin, vaan siihen toteamukseen, että kuten jo lapsena opin rallattamaan:
Peruna on pyöreä, Peruna on soikea
Peruna on ruoka ihan oikea,
Perunaa kun suuhun vie, sillä alkaa pitkä tie
Vatsassa sen paras paikka, eikös lie!

perjantai 25. marraskuuta 2011

Jos et kestä huonoa omatuntoa, muuta tapasi!

Oikeutta Eläimille toi suomalaisen sikatuotannon uhrit Helsingin keskustaan. Vedottiin lakeihin ja siihen, että ihmisille nyt vaan tulee paha mieli, kun he joutuvat totuuden kanssa kasvokkain. MTK oli sitä mieltä, että tämä kyllä nyt loukkaa sikafarmareita ja siansyöjiä. MTK itsehän on tunnettu rauhallisista, asiallisista mielenosoituksista, joissa viuhutellaan pesäpallomailoja ja poltetaan kuolleitten eläinten ruhoja, joten ihan asiallista kritiikkiä, sanon minä.

Mutta jos mennään asiaan, niin kyllä sietääkin jouluostoksilla ravaavalle kansalle tulla paha mieli ja huono omatunto. He ovat itse syyllisiä siihen, että pieniä porsaita on rahdattava Helsingin keskustaan kansalle muistutukseksi asioiden todellisesta laidasta. He syövät joka joulu n. 6 miljoonaa kiloa joulukinkkua. He vaativat saada syödä lihaa joulupöydässä.

Tässä ei nyt auta se, vaikka Keski-Euroopassa siat voisivat vielä huonommin kuin Suomessa, se ei voi olla tekosyy sille, miksi kohtelemme toisia elollisia kuin orjia. Tässä ei luomu auta. Eläimet elävät luomutuotannossa pari vuotta pidempään ja lamautetaan edelleen lyhyeksi jäävän elämänsä lopussa samanlaisella pulttipyssyllä kuin tehotuotannossa eläneet toverinsa.

Esitän teille lukijoille tässä joulukuun kynnyksellä pyynnön. Ei, minä vaadin! Jättäkää tänä jouluna se kinkku syömättä. Älkää ostako tilalle kalkkunaa, kananpoikaa tai lammasta. Muuttakaa tapojanne.

Minuakaan ei kasvatettu vegaaniksi, muutin itse tapani. En kestänyt ajatusta, että ulkoistan tappamisen teurastajalle, koska en itse pysty niittaamaan eläimiä hengiltä.

Meille opetetaan pienestä asti, etteivät söpöt Babe-possua muistuttavat porsaat ole yhtä ja samaa leivälle lätkäistyn kinkkuviipaleen kanssa. Meille valehdellaan silmät ja suut täyteen, kunnes opimme, että tietämättömyys on autuutta. Nyt on kuitenkin korkea aika näyttää, että me olemme valmiita heräämään tästä valheesta.

Siis, katsokaa sikavideoita, keskustelkaa lähipiirissänne, tehkää toisenlaisia valintoja.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Juhla armas potsien?

Joulukuu on jo melkein ovella. Sianlihan huippukausi kesän grillikauden ohella. Paistetut sianjalat käyvät kaupaksi kuin häkä. Vuonna 2009 suomalaiset lappoivat kitoihinsa 6,5 miljoonaa kiloa joulukinkkua (Lähde). Tästä vain 1,5% oli tuontitavaraa, sillä suomalainen ruuantuotantohan on parasta, puhtainta ja rehellisintä maailmassa. Meillä possut iloisesti asettavat päänsä pölkyllä kiitollisuuden kyynelet silmissään. Ymmärtäähän sikakin, että on kunnia-asia kuolla niinkin isänmaallisen asian, kuin joulukinkun tähden.

Valitettavasti suomalainen sika ei ole mikään onnenpossu.

Suomessakin eläinoikeusliike on tuonut yhä uudelleen esille huolen sikojen elinoloista, mahdollisuuksista (voisikin puhua mieluummin mahdottomuudesta) luonnolliseen elämään ja niiden kohtelusta koko niiden lyhyen elinkaaren aikana. Aktivisteja vähäteltiin, leimakirveitä viuhuteltiin ja muutenkin suhtautuminen tuntui olevan luokkaa "ai te olette niin herkkiä, että eläimilläkin pitäisi olla jotain oikeuksia", kunnes suomalaisilta sikatiloilta kuvattua materiaalia julkaistiin koko kansan nähtäville ensin tehotuotanto.net- ja sitten sikatehtaat.fi-sivustoilla.
En linkitä kuvia blogiini, sillä en itsekään niitä mielelläni katsele. Käykää itse noilla sivustoilla.

Hämmennyin ihmisten reaktioista kuviin, joissa mm. siat kahlaavat omissa ulosteissaan, joukossa myös kuolleita tai halvaantuneita yksilöitä. Ensin kauhisteltiin, että "onpas kamalaa, miten ne nyt noin" mutta kun paha mieli on hävinnyt, käydän kaupasta leivän päälle palvikinkkua ja aamupalapöytään pekonia. Osa pesi omatuntonsa puhtaaksi luomulla.

Meno jatkui meiningillä business-as-usual, aktivistien vähättelykin jatkui, vaikka silloisen maa- ja metsätalousministerin omalta sikatilalta paljastui todella hätkähdyttävää eläinten kaltoinkohtelua.

Joten, rakkaat ihmiset, tehkää tänä jouluna poikkeus. Välittäkää.
Säästäkää possu.

Veganismi joulunpyhinä ei ole vaativaa tai mautonta. Hyviä reseptejä perinteisten jouluruokien vegaanisiin versioihin löytyy muunmuassa Piraija.netin jouluruokasivulta sekä useista vegaanikeittokirjoista (melkein kaikissa hyvissä vegekeittokirjoissa on oma osio jouluruuille) ja ruokablogeista. Veganismi joulupyhinä ei tarkoita koko ruokalistan kirjoittamista uusiksi. Pienellä säätämisellä vegaani voi nauttia joulupöydässään rosollia, erilaisia laatikoita, perinteistä joulupuuroa luumukeittoineen ja tietenkin nautti joululeivonnaisista, kuten tähtitortuista ja pipareista. Kinkku on helppo korvata tofulla tai uskaliaampi kokki voi yrittää kotitekoista seitankinkkua.



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Mä sulle kuule työelämän käytännöt näytän

Perussuomalaisten talousarvioaloite nuorten työllistymisen tutkimiseen ja kokeiluun ei herätä minussa lainkaan hilpeyttä. "Työttömälle esimerkiksi osoitetaan yritys, jossa hänen on käytävä työssä 1-2 viikkoa kuukaudessa. Mainittujen tukien lisäksi ei makseta muita korvauksia. Työnantaja voi halutessaan ja havaitessaan työntekijän hyväksi maksaa palkkaa tai korvausta, joka tiettyyn tasoon noustessaan vähentää em. tukia" ja "Tavoitteena on pitää nuori kiinni työelämän käytännöissä. "

Eli suomeksi, nuorelle osoitetaan työpaikka, jossa on käytävä töissä nimellistä korvausta vastaan oppimassa kyykyttämisen kohteena olemista. Mahtava idea. Ja tätä kannattaa 30 perussuomalaisten kansanedustajaa. Kokeilulle pyydetään 100 000€ osuutta tulevaan budjettiin. Aloitteen on aluepainotuksista päätellen kynäillyt Teuvo "kohuedustaja" Hakkarainen.

Jo nyt nuoret kokevat työelämässä epäoikeudenmukaisuutta ja heidän tietämättömyyttään työelämän todellisista pelisäännöistä ja heidän omista oikeuksistaan työntekijöinä käytetään täysin sumelematta hyväksi. Tähän työelämään myös perussuomalaiset tahtovat selvästi nuoria valmistaa. Työelämään, jossa palkka on mitä on, ja/tai jossa työsuhde koostuu ketjutetuista harjoitteluista ja määräaikaisuuksista.

Ei nykyään valmistuta parikymppisenä, mennä suoraan duuniin ja olla samalla työnantajalla kunnes jäädään eläkkeelle. Hakkaraisen, joka on itsekin käynyt vain kahdeksan luokkaa peruskoulua, pitäisi tietää, ettei työelämässä ole helppoa ilman edes jonkinlaista koulutusta. Pärjätä voi, mutta koulutus tuo tietynlaista turvaa ja varmuutta, vaikka nykyinen työelämä onkin eräänlainen vuoristorata ilman turvakaaria tai jarruja.

Lisäksi ehdotus on kaikessa "kuntouttavuudessaan" täysin epäkelpo, sillä se ei sisällä minkäänlaisia vaatimuksia varsinaisesta kuntouttavasta työstä. Pelkkä työ itsessään ei kuntouta ketään ja erityisesti nuorten työttömien kohdalla on erityisen tärkeää tarjota muutakin toimintaa, kuin pelkkää työtä itseisarvoisena kuntouttajana. Mitä kauemmin ihminen on työttömänä, sitä enemmän tukea hän tarvitsee päästäkseen takaisin työelämään, siinä ei pelkkä pari näppylähanskoja auta. Jos on joutunut jäämään työelämän ulkopuolelle esimerkiksi mielenterveysongelmien tai tukielinsairauden takia, ei määrätty työpaikka, jonka vastaanottamattajättäminen pahimmillaan leikkaa tuet minimiin, varmaan pahemmin nappaa.

Kenties Teuvolla onkin vain oma lehmä ojassa? Haka-Woodin saha tarvitsee varmaan halpaa nuorta työvoimaa pyöriäkseen...

torstai 20. lokakuuta 2011

Minä en ole oikea vasemmistolainen.

Huom. Teksti sisältää ironiaa, huonoa huumoria ja paskoja stereotypioita, sekä muutaman mielipiteen.

Helsingin Sitvas sai hienon voiton edustajistovaaleissa. Aina kuitenkin joku tekee jotain väärin, ja paska pamahtaa tuulettimeen niin, että korvissa soi. Kulttuuriministeri kun meni onnittelemaan Sitvassia, niin kommenteissa syttyi sota, jossa haukuttiin niin Sitvas, sen jäsenet, vasemmistolaiset yliopisto-opiskelijat, vasemmistolaisuus yleensäkään ja kaikki näitä aiheita sivuavat maan rakoon.

Etenkin minua jäi vaivaamaan erään kirjoittajan kommentointi siitä, miten yliopisto-opiskelijat eivät tiedä mistään oikean työläisen arjesta yhtään mitään. Mokomat keskiluokkaiset tenavat, jotka hilluvat 15€ viinilasit käsissään vailla mitään ymmärrystä siitä oikeasta työläiselämästä. Mieleni teki etsiä kaveri käsiini ja huutaa naama punaisena omasta punaisuudestani ja oikeudestani siihen. Tällä hetkellä olen amis, mutta tähtään yliopistoon. Toisaalta olen varmaan vääränlainen amis, koska olen käynyt myös lukion, tuon parempia ihmisiä lukemaan kasvattavan opinahjon.

Olen perheeni ensimmäinen ylioppilas. Isäni on metsuri ja äitini perushoitaja. Minä olen työläisperheestä. Minä tiedän, mitä työläisen arki on. Ellei työläisellä tarkoitetakin vain tehtaalla kellonympäryksiä painavaa karvaista miestä. Mistä minä sitten olen?

Eikä minustakaan ylioppilasta tullut helpolla. Myönnän kyllä äitini maksaneen kirjat ja tutkintomaksut, mutta ei sitä varten rahastoa ollut. Rahat tulivat äitini palkasta, joka ei todellakaan ole mikään päätähuimaava. Ei kunnallisessa terveydenhuollossa työskentelemällä pääse rikastumaan.

Mutta ehkä minun ei pitäisikään haluta kehittää itseäni. Hirveää paskanjauhantaa sellainen "nälkäinen tartu kirjaan, se on hyvä ase" löpinä. Lapion varteen vaan. Sillä tavalla on tämä maa rakennettu ja kaksi edellistä.

Koko vasemmisto perustuu itseään kehittäneelle työläiselle. Lukevaa työläistä ei pomo hyppyytä, kun hänellä on turvanaan tieto omista oikeuksistaan. Lukeva työläinen kyseenalaistaa porvarin järjestelmän, jossa sortajalla on oikeus sortaa ja sorrettavalla velvollisuus alistua. Lukeva työläinen tietää, ettei pyramideja rakentanut kukaan faarao, vaan orjat. Ja koska vasemmistolaisuus ei perustu auktoriteetteihin, saa kuka tahansa lukea ja myös levittää tietämystään toisille. Lukeva työläinen järjestää opintopiirejä, ideariihiä ja keskustelukerhoja, kuoroja, ompeluseuroja ja urheiluseuroja.

Mutta ei, tosityöläinen painaa vaan työtä, jossa pomo kuristaa ja kurittaa. Ei sillä ole aikaa lukea, urheilla tai laulaa. Sitä paitsi lukeminen on kamalan vaikeaa, se on niiden keskiluokan kakaroiden hommaa. Tosi työläinen puree hammasta ja paukuttaa pajavasaraa. Ja sitten tulee ne keskiluokan kakarat sieltä yliopistosta ilkkumaan. Nehän ei mene koskaan oikeisiin töihinkään. Käyvät vaan pridemarssimassa ja juovat sitä 15€ punaviiniään. Ei ne tiedä mitään mistään, kun ovat vaan opiskelleet isin ja äidin rahoilla. Eivät ne mitään todellisia vasemmistolaisia ole. Sitoutumattomat vasemmistolaiset. Sitoutumattomat vasemmistolaiset, jotka tekevät opintojen ohessa silpputöitä, tai onnekkaimmat vakiduunia, pienellä palkalla.

Juuri tämä alentuva asenne, jota vahvistetaan entisestään tekemällä kanssavasemmistolaisista viiniä lipitteleviä yliopistopellejä, joilla ei ole mitään käsitystä oikeasta työstä, eristää nämä tosityöläiset, kuten kusen hattuun kihahtaminen eristää pikkuhienot kirjaviisaat.

Yhteiskunta ei pyöri, vaikka kuinka hakkaisi pajavasaraa. Jonkun on myös opiskeltava lääketiedettä, maantiedettä, sukupuolentutkimusta, luokanopettajuutta ja montaa muutakin alaa, joille ei riitä, että osaa käytännön. Ei se tee näistä ihmisistä parempia, tai muista huonompia. Vasemmistolaisina meidän pitäisi se tietää, että olemme tässä sopassa yhdessä. Jos ainaisen akateemisuudesta purnaamisen sijaan purnaisimme siitä, miksi porvari kusee meitä silmään näillä meitä jakavilla keinotekoisilla raja-aidoilla?

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Aamu valkeni sittenkin...

Aamu valkeni sittenkin
vaikken uskonut valon enää palaavan
linnutkaan eivät laulaneet
oli hiljaista
kuin luonto tietäisi sinun menneen

mutta sitten huomasin sen
et sinä ole poissa!
ulkonahan sataa!

En ole kirjoittanut runoja pitkään aikaan, mutta tänä aamuna, juodessani aamukahvia ja lukiessani netistä niitä vähiä uutisia, jotka Troy Davisin teloituksesta kirjoitettiin, inspiraation hyöky kulki ylitseni. Satuin törmäämään Davisin viimeiseen viestiin kannattajilleen "The struggle for justice doesn't end with me. This struggle is for all the Troy Davises who came before me and all the ones who will come after me. I'm in good spirits and I'm prayerful and at peace. But I will not stop fighting until I've taken my last breath."

Tästä päivästä tulee harmaa ja hiljainen.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Mehän ei ollakaan mittään...

Harvoin tulistun yhtä pahasti kuin downshiftaamisesta puhuttaessa. Vaikka kannatankin "vähemmän on enemmän" tyyppistä ajattelua ja uskon sen ehdottomasti olevan hyväksi sekä meille, että planeetalle, näen punaista kun keskiluokkaiset hipsterit vertailevat saavutuksiaan tässä jalossa lajissa. Enkä todellakaan kannata mitään ""ihan vitusti kaikkee ja nyt heti" ajattelua.

Olen itse työväenluokkaisesta perheestä. Synnyin sopivasti laman porteille 1990, eikä meillä ennen lamaakaan ollut rahaa mitenkään liikaa. Porukoilla oli lainaa, koska isäni synnyinkoti piti rempata nuorelleparille sopivaksi, eivätkä vanhempieni tulot olleet muutenkaan päätähuimaavat. Silti en nähnyt koskaan lapsuudessani nälkää, kuin korkeintaan televisiossa. Sain jouluna lahjoja ja uusia vaatteita tarpeen mukaan. Minulta ei puuttunut mitään, paitsi oma huone, mutta tästä en sinällään ole katkera. Opin, että yksityisyys on jokaisen oikeus ja sitä tulee kunnioittaa. En ala tähän nyt leperrellä miten materiaalinen puute korvattiin rakkaudella ja läheisyydellä, vaikkei se ihan paskapuhetta olekaan. En ehkä saanut kaikkea mankumaani, mutta sen sijaan kehitin vilkkaan mielikuvituksen ja seikkailin metsänreunassa kun porukat kyllästyivät piirrettyjen tuijottamiseeni.

Mikä minua sitten downshiftaamisessa ärsyttää?

1. Rikkaat larppaavat köyhyyttä.
Olen opiskelija, tiedän miltä kaurapuuro maistuu, koska sitä tulee välillä syötyä kun nuudelit ei enää maita. En ole muutenkaan elämäni aikana päässyt hyvän sisäfileen tai vasikanlihan makuun (ja nykyäänhän olen vegaani). Kun minulta loppuu rahat, saatan saada äidiltä rahaa laskuihin tai ruokaan, uusiin housuihin jos vanhat meinaavat hajota päälle. Isältäni en kehtaa pyytää, koska tiedän että hänellä on vielä tiukempaa kuin minulla. Jos soittaisin kummallekaan ja sanoisin tarvitsevani sata euroa, koska olen menossa lauantaina bailaamaan, löisivät molemmat luurin korvaan, tai ainakin nauraisivat hyvälle vitsille ja kehottaisivat menemään töihin.
Minua loukkaa, että epävarmaa elämäntilannettani pidetään jonain jännänä roolipelinä, josta voi koska tahansa irrottautua ja sanoa sitten muiden valittaessa osaansa, että "Kyl mä tiijän, oon kokeillu." Köyhyys ei ole "jännää", se on rakenteellista väkivaltaa. Monilapsisissa yksinhuoltajaperheissä ei downshiftata, siellä on oikeaa köyhyyttä, eivätkä nämä vanhemmat varmasti vertaile säästövinkkejään samassa hengessä, kuin "oravanpyörästä hypänneet" keskiluokkaiset kanssakansalaisensa. Tästä päästäänkin sujuvasti kohtaan kaksi.

2. Downshiftausta tunnutaan markkinoivan lähinnä naisille.
Sain idean tähän kirjoitukseen luettuani nettiHesarista Veera Luoma-ahon kolumnin, jossa hän pohtii downshiftaamista ja sen mahdollista karhunpalvelusta naisille. Downshiftaamisen markkinoiminen naisille ajatuksella "enemmän aikaa kodille ja perheelle" tukee vanhanaikaisia sukupuolirooleja ja pahimmillaan jäädyttää naisen urakehityksen samalla lisäten elättämisen painetta miehen niskassa. Jo nyt eniten töitä tekevät pienten lasten isät.
Elämme vuotta 2011, mutta yritysmaailmamme on edelleen hyvin miehinen maailma, jossa naiselle lankeaa usein hyvin smurfiinamainen rooli (eli sen sijaan, että sinut tunnetaan fiksuna, taiteellisena tai urheilullisena, on ominaisuutesi olla nainen) työyhteisössä, jossa sukupuolen tulisi olla sivuseikka.
Downshiftaaminen on tietysti muutakin kuin villitys, joksi Luoma-aho sen typistää, mutta ymmärrän hänen pointtinsa. Nykysuomessa vuonna 2011 naisten työsuhteita edelleen ketjutetaan ja röyhkeimmät työnantajat yrittävät purkaa raskaaksi tulleiden työsopimuksia, en itsekään näe vapaaehtoista sivuunjättäytymistä hurjana etuna.

Kenenkään en soisi itseään loppuun polttavan. Olen nähnyt sen seuraukset omassa lähipiirissäni. Suosittelen siis ehdottomasti, että hölläätte kravattejanne jos sellaisia käytätte, mutta omaan tahtiin kulkemisen tulisikin olla juuri oikeus, ei poikkeus. Tämän oikeuden mahdollistajana tulisi olla vahva hyvinvointivaltio, ei se, miten korkealle olet onnistunut istsesi yhteiskunnan tikkailla kiipimään, voidaksesi turvallisesti tulla alas pari askelmaa.

torstai 25. elokuuta 2011

Terveisiä rumalta lesbohuoralta


"Setä, tee minusta tähti..." Lauloivat Kitkerät Neitsyetkin aikanaan. No, Iltalehden setä tekikin minusta tähden. Jyrki Vesa kuvasi minut Helsingin SlutWalkilla hienon kylttini kanssa Postitalon edessä ja kuva päätyi Iltalehden nettiversion SlutWalkia käsitelleeseen artikkeliin. Itse en tiennyt moisesta kunniasta, ennen kuin tuttavani alkoivat laittaa minulle tekstiviestejä tai linkittää sivua Facebookin kautta.

Mutta meninpä sitten astumaan tässäkin asiassa jonkun varpaille. Minä paha nainen kun menin väittämään, että naisella on jotain valtaa omiin sukupuolielimiinsä ja sukupuolielämäänsä... Kaikenlaiset kuvasivustot täyttyivät tuosta kuvasta, sekä siitä muokatuista erilaisista versioista, mm. todella taidokkaasti photoshopatusta "Kellä vittu sillä tiskivuorot" kuvasta. Pakko muuten sanoa, että tämä kuva lämmitti sydäntä, vaikka sen idea olikin todella keskenkasvuinen. Olen selvästi liikauttanut jonkun koneelleen istahtaneen taidokkaan photoshoppaajan sydänalaa.

Minusta tuli hetkessä kamala ruma inhottava hiivasieninen lesbohuora, jota kukaan ei panisi, ei vaikka laittaisivat minulle säkin päähän. Eipä siinä, en kyllä itsekään panisi tyyppiä, joka edes suunnittelee laittavansa säkin päähäni. On myös todella surullista, että lesbo on joku ruman, seksuaalisesti epähaluttavan naisen synonyymi, jota heitellään pilkkakirveenä kohti feministejä. Vaikka on sinänsä kunniakasta, jos joku pitää minua samassa kastissa Portia De Rossin ja Leisha Haileyn kanssa. Tunnen myös itse henkilökohtaisesti todella kauniita ja muutenkin ihania itse itsensä lesboksi määritteleviä naisia. Minulle on siis hankalaa ymmärtää, miksi lesbo on haukkumanimi.

En tiedä loukkasiko nuorten, oletettavasti miesten, herkkiä tunteita se, että kehtasin naisena vaatia seksuaalista itsemääräämisoikeutta, enkä tahdo jäädä keittiöön tekemään heille voileipiä. Ehkäpä, tai sitten ajatus naisesta, joka ilmoittaa kyseisen asian on heille yksinkertaisesti pelottava. Aivan sama. Vihatkoon, kunhan pelkäävät.

"Kellä vittu, sillä valta" on vanha pohjoiskarjalainen sananlasku. Tein kylttini tarkoituksella provosoivaksi, koska mielestäni oli hauskaa ajatella ihmisten kahdenlaisia reaktioita, joiden oletin olevan luokkaa "Lol, sehän on kirkkovene" tai pahastunut "Hyh, eihän tuommosta nyt julkisella paikalla" tyyppinen tuhahdus. Pukeuduin löysiin housuihin ja kulahtaneeseen toppiin, koska reaalitodellisuudessa, naiset kohtaavat eniten seksuaalista väkivaltaa omissa kodeissaan, oman puolisonsa taholta, eikä heillä silloin useinkaan ole yllään sukkanauhavyötä ja korsettia, vaan ennemminkin oma yöpaita tai vähän risaiset kotihousut. Enkä edes omista sukkanauhavyötä, korsetin kylläkin.

DISCLAIMER: Tämä kirjoitus ei ole vittuilua laasasmaista katsontakantaa seuraaville, itseään ATM:inä pitäville, varmaan ihan mukaville miehille. Minä pidän nörttipojista ja mielestäni on oikeasti surullista, että fyysisen rakkauden puute ajaa nuoria miehiä ahdinkoon. Mutta ei silti saa käyttäytyä rumasti naisia, tai no, yhtään ketään kohtaan.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kirjoitus tisseistä

Minulla on rinnat, tosin omaan makuuni liian pienet. Näytän lähinnä ylipainoiselta koulupojalta, paitsi että omani eivät roiku, sillä rasvaa on (ihan varmasti) vähemmän kuin rasvattomassa maidossa. Kutsun niitä elintasotisseiksi, sillä köyhällä ei ole varaa isompiin. Tosin tähän eräs ystäväni totesi, että pienet rinnat ovat myös ekologiset.

Voin myöntää ihan ääneen, ja omalla naamalla netissä, että olin pettynyt, kun en yläasteikäisenä saanutkaan kivoja bosia, kuten suurin osa oman ikäluokkani tytöistä. Olen edelleen aikalailla samaa mallia kuin yläasteikäisenä, eli teinitermeillä lauta. Veikkaan, etten tästä mallista myöskään tule pääsemään, sillä lapsia en aio hankkia, ainakaan niillä keinoilla, jotka pakottavat koko kehon käymään läpi hurjan määrän muutoksia, enkä myöskään aio ottaa silikoneja.

En sinällään koe olevani sen vähempää nainen, kuin kukaan muukaan itsensä naiseksi määrittelevä. Ei tissit naista tee.
Mangun varmaan tästä aiheesta samalla oikeudella kuin Henry Laasanen ja muu miessakki valittaa saamattomuudestaan. Tosin en usko, että kenenkään miehen tehtävä olisi kehua tissejäni, koska he ovat miehiä ja minulla on tissit, kuten ei pitäisi Laasasenkaan odottaa kaikkien naisien antavan, koska nämä ovat naisia. (Tiedän saavani tästä kamalat kasat hatemailia)

Mutta miten ekologisista elintasotisseistä tehdään ylpeydenaihe? Enhän ainakaan joudu kärsimään selkävaivoista niiden takia, miehet eivät tuijottele kaula-aukostani sisään ja mahdolliset kystat ja kasvaimet erottaa helposti, sillä massaa on vähän. Silti on hankalaa olla tyytyväinen, vaikka en varsinaisesti ahdistukaan pornoutuneesta median kuvakielestä.

Pinta kuuluu pornoon, ei politiikkaan (kiitos Ilkka tästä riimistä) enkä muutenkaan usko, että onni on suurempi kuppikoko, mutta onhan tämä hauska ikuisuusaihe. Ehkä tästä saa joskus vielä lisää tekstiä aikaiseksi.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kesä se vaan menee ohi..

Paahdoin kuun puoliväliin asti harjoittelussa, jossain välissä rakkauskin loppui, mutta kävin silti toisten oikeuksia rakkauteen puolustamassa, ja nyt ajattelin tuottaa jonkin väsyneen tekstin yön selkään.

En tosin aio puhua mitään kovin suuria ja järkeviä. Lähinnä ajattelin kertoa parvekepuutarhan kuulumisia. Ensimmäiset paprikat jo punoittavat kovasti ja tomaatitikin pykäävät kovasti hedelmää (vai marjaa vai mikä se tomaatti nyt sitten on) ja nauttivat olostaan. Keksin vihdoin korvata Arabian mehukannun, tai no, en korvannut, vaan tuunasin siihen lisälaitteen. Tein vanhasta säilykepurkista kastelukannun, eli tein reikiä sen pohjaan ja kastelen nykyään kasvit sen läpi. Ihmeellistä on tämä minun elämä.

Tosiaan, rakkaus loppui ja olin vähän aikaa aika hukassa olemiseni kanssa. Kävin töissä, ja kiitänkin nuorisotointa, sillä pää ei levinnyt ihan täysin, kun piti aamulla nousta sängystä ja mennä töihin. Suuntasin kaiken tarmoni uudelleen ja olen nyt ainakin hetken aikaa ihan vaan vapaa ja yksin, ei sillä että yrittää ei kuitenkaan saisi...
Liityin vihdoin Vegaaniliittoon ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tulevalle löytöeläinsuojalle, eli kyllä tää tästä.

Ja täytin 21! Woohaa! Olen myös näin kypsemmällä iällä löytänyt sisäisen Star Wars pöhköni uudestaan, ja tätä oikeastaan arvostan.

Ehkä tämä riittää tältä erää, huomenna voisin kertoa jotain vähän vakavampaa.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Siellä juotiin...

Vaikka olenkin viime päivät lähinnä naureskellut jääkiekkoilijoiden humalaiselle toikkaroinnille, kuten Nurmisen ilmaveiville, herättää kieltämättä tämän päivän Hesarin päivän kysymys "Hymistelläänkö Suomessa alkoholin ongelmallisia puolia?" minutkin miettimään.

Vaikka hengailenkin tyypilliseen suomalaiseen tapaan alkoholia kuluttavien punaviinistä ja oluesta pitävien nuorten aikuisten kanssa, en kuulu itse samaan porukkaan. Minä en nauti alkoholia, tai alkoholista.
Lapsuuteni ei ollut millään lailla alkoholin vesittämä kurja varoituskertomus, vaan ihan tavallinen lapsuus, jossa vanhemmat saattoivat ottaa muutaman saunaoluen tai -siiderin ja isovanhemmat jakoivat keskenään puoliksi kaljan tai lonkeron. Teininä minua ei myöskään alkanut pahemmin kiehtoa juominen. En tiedä miksi.

Nyt kun olisi laillista vetää viinaa kaksin käsin, jos siltä tuntuu, ei edelleenkään voisi vähempää kiinnostaa. Tosin veikkaan tämän johtuvan myös siitä, että 16-17-vuotiaana löysin Straight Edgen, hc-punkin alalajin, ja sieltä itselleni mukavan kodin. Ja ihan vitun hyviä bändejä (mm. Earth Crisis, Have Heart ja Casey Jones)

Minusta tulee vielä joskus nuoriso-ohjaaja, eli se kaveri joka nojailee biljardipöytään ja juttelee nuorten kanssa mukavia. Mukavien puhumisen lisäksi pitäisi myös kuulemma olla jonkinlainen esimerkki. Koska itse harvoin tykkään olla "Älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon" joukossa, yritän mieluummin olla se hyvä esimerkki. Olla "cool" ilman viinaa ja tupakkaa (saati ny jotain huumeita).
Kun koulut loppuvat 4.6 olen mukana katupartiossa "kyttäämässä" nuorten alkoholinkäyttöä pitkin Pieksämäen katuja ja rantoja. Ajattelin ihan piruuttani mennä paikalle Earth Crisis-hupparissa.

Mutta nyt asiaan. Hyssytelläänkö meillä todellakin alkoholin huonoja puolia? Tietysti on myös se porukka, joka on kauhuissaan, jos joku edes mainitsee alkoholin ja nuoret samassa lauseessa. Mutta eiköhän meistä kerro jotain myös se, että kun porukka on toista viikkoa perseet olalla MM-voiton takia, se on vain "maan tapa". En tahdo moralisoida, mutta nyt hei ihan oikeesti. Jokainen juhlikoon tavallaan, mutta onko suomalaisen juhlakulttuurin tärkein osa oikeasti riittävä ja reteä alkoholinkulutus? Olen saanut riittävän monta kertaa seurata, kun ihmisiltä lähtee homma täysin hanskasta, koska asenne on turhan usein luokkaa "nyt kun tätä viinaa on ihan vitusti, niin kaikki on juotava pois mahdollisimman äkkiä, että voidaan hakea sitten lisää". En sano, että näin kävisi kaikille, koko ajan ja joka paikassa, mutta on puhdasta valehtelua väittää sitä harvinaisuudeksi.

Yli vetämistä suurempi ongelma onkin juuri asenteissa. Juodaan, koska viinaa on, juodaan, koska kaikki muutkin juovat. Suurin osa alaikäisenä alkoholin kanssa ystävystyvistä ei juo, koska olisi valtavan masentunut ja koko elämä pilalla, vaan koska kaveritkin juo, eikä ole oikein muutakaan tapaa viettää aikaa, jos ne parhaat kaverit ja siisteimmät tyypit istuvat pussikaljoineen rantapuistossa. Meillä ei useinkaan ole tapana keskustella siitä, miksi kannattaa sanoa ei. Sanotaan vain, että "sitten jos joku tuputtaa, niin pitää sanoa ei". Siinähän sanot ei, jos tuputtaja on paras kaveri, joka vetoaa siihen, että "älä ny oo nössö".
Mitä hallaa EI voi sitten todellisuudessa tuottaa? Katoavatko todelliset ystävät ympäriltä, jos teini sanookin ei kaverin isoveljen ostamalle siiderille? Aika paskoja kavereita, jos katoavat...
Mutta tätähän siellä rantapuistossa pelätään. "Olenko normaali jos en juo?" Lisäksi juomattomuutta joutuu sitten aina perustelemaan, mikä on sinänsä aika kummaa. Harvemmin kukaan kysyy minulta,"mikset tupakoi?" Vaikka molemmat ovat omalla tavallaan sosiaalisia tapahtumia, joutuu juomattomuuttaan puolustamaan huomattavasti useammin.

Olisikin aika opetella kokonaan uusi kulttuuri. Kulttuuri, jossa ei ole pakko juoda viinaa. Mutta miten sen selität kaikille näille, joiden mielestä ihminen saa olla just niin lärvit kuin haluaa, jos on riittävän hyvä syy...