sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pelaako naiserityisyys patriarkaatin pussiin?

Kannatan kaikenlaista naiserityistä toimintaa silloin kun sille on luonteva paikka. Mielestäni esimerkiksi puolueiden naisjärjestöt ovat tärkeitä, samoin kuin sukupuolijärjestelmään kriittisesti suhtautuvat miesryhmät. Mielestäni molempien ryhmien toiminnalle olennaista on kuitenkin juuri kriittisyys sukupuolinormeja ja koko sukupuolijärjestelmää kohtaan. Tunnistan myös sen, ettei tämä toiminta ole täysin ongelmatonta.

Siksi mietinkin, pelaako esimerkiksi Naisasialiitto Unionin tiukkaa sukupuolisegregaatiota ajava sääntö, jonka mukaan järjestön jäseniä voivat olla vain naiset, patriarkaatin pussiin. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa pohdi pelkästään Unionia, vaan koko feminististä liikettä.

Naiserityisyyttä perustellaan sillä, että miehet dominoivat toimintaa herruustekniikoiden ja etuoikeuden voimalla. Valitettavasti ajatus samalla tiivistää miehet yhtenäiseksi yksinkertaiseksi joukoksi, joka ei itse kärsi lainkaan patriarkaatin tai muiden sortavien järjestelmien toiminnasta, eikä myöskään ole kykenevä punnitsemaan ja muuttamaan omaa toimintaansa. Lisäksi naiserityisyys tukee käsitystä sukupuolen kaksijakoisuudesta ja liittää sukupuolen ainoastaan biologiaan, poissulkien kokemuksen sukupuolesta.

Juuri patriarkaatti valtarakenteena opettaa meille, että sukupuolilla on rooleja, joiden noudattaminen on tiukasti sidottua siihen, mitä jalkojemme välistä löytyy. Tämä ajattelu normittaa siihen, että miehet ovat dominoivia ja naisten on siis oltava alistuvia, ja niin edelleen.

Tunnen monenlaisia feministejä. Mielestäni onkin loukkaavaa, että liike, joka väittää taistelevansa tasa-arvon puolesta, ei suostu ottamaan riveihinsä koko liikkeen potentiaalia, vaan automaattisesti roolittaa ihmiset sukupuolen mukaan sortajiin ja sorrettuihin, samalla unohtaen, ettei sukupuolen kokemus ole joko-tai, ja heittää huomion sortavien rakenteiden intersektionaalisuudesta romukoppaan.

Väitän, että kukaan ei ole feministi syntyessään. Feminismiin kasvaa ja se kasvattaa. Itsekin koen oman feminismini kanssa olevani jatkuvasti matkalla. Opin jatkuvasti uutta, opin tunnistamaan omasta ja muiden käytöksestä malleja, jotka perustuvat etuoikeudella ratsastamiseen. Miksei samanlainen kehitys olisi mahdollista meissä kaikissa?