torstai 16. elokuuta 2012

Nuori, opi arvo(ttomuute)si!

Rakas pääministeri Jyrki Käteinen. Tai et sinä oikeastaan ole minulle rakas. Enemmänkin päinvastoin.
No, kuitenkin. Asiaan!

Sain lausunnostasi vaikutelman, että et ole oikein perillä oppisopimuskoulutuksesta, tai siitä, miten oppisopimuskoulutuksessa olevan nuoren tulot muodostuvat.

Tässä tuleekin ensimmäinen kohta johon tahdon sinun kiinnittävän huomiota!

Oppisopimuksella oleva nuori ei saa opintotukea. Hänelle ei siis makseta opintorahaa, ateriakorvauksia, eikä myöskään opintotuen asumislisää. Palkkaus on myös pienempi kuin "ammattimiehen".

Nuori saa siis tukea asumiseensa vain, jos hänen tulonsa ovat riittävän matalat. Hänen on haettava yleistä asumistukea, joka kattaa enintään 80% asumismenoista.

Pieni palkka ja olemattomat tuet lisäävät toimeentulotuen tarvetta.

Ammatillisen osaamisen arvostus ei tunnu olevan kovin korkea. Edelleen puhutaan bensalenkkareista ja kosmetologipissiksistä. Et puheillasi varsinaisesti edistä tämän arvostuksen kasvua.

Meissä on erilaisia oppijoita, joilla on erilaisia elämäntilanteita. Joillekin meistä sopii opiskelu, jossa vietetään paljon aikaa oppilaitoksessa, toiset taas tahtovat heti hommiin kiinni.

Millaisen käsityksen nuori saa työelämästä ja työnteosta, jos hänet ikänsä perusteella viskataan palkkaluokkaan Ö?

Ja tässä ei ole nyt kyse mistään "Ei saa tulla paha mieli" tyyppisestä ajattelusta, vaan ihan siitä kylmästä faktasta, että nuori on työpaikallaan töissä, alallaan töissä toivottavasti vielä ammattiin valmistuttuaan. Vaikka hän on jatkuvasti koulutuksessa, on hän samalla myös työntekijä.

Sanovat, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Tämä pätee juurikin oppisopimuskoulutettaviin. He ovat työelämässä oppimassa työtään ja työelämää. Eikä oppisopimuskoulutus ole mitään leikkiä.

Ei voida lähteä liikkeelle siitä, että nuorten on tyydyttävä siihen mitä saavat. Vaikka sehän sinulle ja sinun jengillesi sopisi. Nöyriä, tottelevaisia nuoria. Massat hallinnassa.

Nuorilla on oikeus vaatia toimeentuloa, sillä nuorilla on oikeus elää työllään ja tulla sillä toimeen. Vaihtoehtona kun on kuntien toimeentulotukijonojen kasvattaminen.

Jos meidän pitää pyörittää tätä maata sinun sukupolvesi jälkeen, on kaikki ammattitaito, oli se sitten hankittu koulussa tai työpaikalla, yhtä tärkeää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti