Siellä juotiin...

Vaikka olenkin viime päivät lähinnä naureskellut jääkiekkoilijoiden humalaiselle toikkaroinnille, kuten Nurmisen ilmaveiville, herättää kieltämättä tämän päivän Hesarin päivän kysymys "Hymistelläänkö Suomessa alkoholin ongelmallisia puolia?" minutkin miettimään.

Vaikka hengailenkin tyypilliseen suomalaiseen tapaan alkoholia kuluttavien punaviinistä ja oluesta pitävien nuorten aikuisten kanssa, en kuulu itse samaan porukkaan. Minä en nauti alkoholia, tai alkoholista.
Lapsuuteni ei ollut millään lailla alkoholin vesittämä kurja varoituskertomus, vaan ihan tavallinen lapsuus, jossa vanhemmat saattoivat ottaa muutaman saunaoluen tai -siiderin ja isovanhemmat jakoivat keskenään puoliksi kaljan tai lonkeron. Teininä minua ei myöskään alkanut pahemmin kiehtoa juominen. En tiedä miksi.

Nyt kun olisi laillista vetää viinaa kaksin käsin, jos siltä tuntuu, ei edelleenkään voisi vähempää kiinnostaa. Tosin veikkaan tämän johtuvan myös siitä, että 16-17-vuotiaana löysin Straight Edgen, hc-punkin alalajin, ja sieltä itselleni mukavan kodin. Ja ihan vitun hyviä bändejä (mm. Earth Crisis, Have Heart ja Casey Jones)

Minusta tulee vielä joskus nuoriso-ohjaaja, eli se kaveri joka nojailee biljardipöytään ja juttelee nuorten kanssa mukavia. Mukavien puhumisen lisäksi pitäisi myös kuulemma olla jonkinlainen esimerkki. Koska itse harvoin tykkään olla "Älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon" joukossa, yritän mieluummin olla se hyvä esimerkki. Olla "cool" ilman viinaa ja tupakkaa (saati ny jotain huumeita).
Kun koulut loppuvat 4.6 olen mukana katupartiossa "kyttäämässä" nuorten alkoholinkäyttöä pitkin Pieksämäen katuja ja rantoja. Ajattelin ihan piruuttani mennä paikalle Earth Crisis-hupparissa.

Mutta nyt asiaan. Hyssytelläänkö meillä todellakin alkoholin huonoja puolia? Tietysti on myös se porukka, joka on kauhuissaan, jos joku edes mainitsee alkoholin ja nuoret samassa lauseessa. Mutta eiköhän meistä kerro jotain myös se, että kun porukka on toista viikkoa perseet olalla MM-voiton takia, se on vain "maan tapa". En tahdo moralisoida, mutta nyt hei ihan oikeesti. Jokainen juhlikoon tavallaan, mutta onko suomalaisen juhlakulttuurin tärkein osa oikeasti riittävä ja reteä alkoholinkulutus? Olen saanut riittävän monta kertaa seurata, kun ihmisiltä lähtee homma täysin hanskasta, koska asenne on turhan usein luokkaa "nyt kun tätä viinaa on ihan vitusti, niin kaikki on juotava pois mahdollisimman äkkiä, että voidaan hakea sitten lisää". En sano, että näin kävisi kaikille, koko ajan ja joka paikassa, mutta on puhdasta valehtelua väittää sitä harvinaisuudeksi.

Yli vetämistä suurempi ongelma onkin juuri asenteissa. Juodaan, koska viinaa on, juodaan, koska kaikki muutkin juovat. Suurin osa alaikäisenä alkoholin kanssa ystävystyvistä ei juo, koska olisi valtavan masentunut ja koko elämä pilalla, vaan koska kaveritkin juo, eikä ole oikein muutakaan tapaa viettää aikaa, jos ne parhaat kaverit ja siisteimmät tyypit istuvat pussikaljoineen rantapuistossa. Meillä ei useinkaan ole tapana keskustella siitä, miksi kannattaa sanoa ei. Sanotaan vain, että "sitten jos joku tuputtaa, niin pitää sanoa ei". Siinähän sanot ei, jos tuputtaja on paras kaveri, joka vetoaa siihen, että "älä ny oo nössö".
Mitä hallaa EI voi sitten todellisuudessa tuottaa? Katoavatko todelliset ystävät ympäriltä, jos teini sanookin ei kaverin isoveljen ostamalle siiderille? Aika paskoja kavereita, jos katoavat...
Mutta tätähän siellä rantapuistossa pelätään. "Olenko normaali jos en juo?" Lisäksi juomattomuutta joutuu sitten aina perustelemaan, mikä on sinänsä aika kummaa. Harvemmin kukaan kysyy minulta,"mikset tupakoi?" Vaikka molemmat ovat omalla tavallaan sosiaalisia tapahtumia, joutuu juomattomuuttaan puolustamaan huomattavasti useammin.

Olisikin aika opetella kokonaan uusi kulttuuri. Kulttuuri, jossa ei ole pakko juoda viinaa. Mutta miten sen selität kaikille näille, joiden mielestä ihminen saa olla just niin lärvit kuin haluaa, jos on riittävän hyvä syy...